Pannusota

Se on nyt Kettumummon silimä mustana. Ja naapurin mummolla pottuvarvas murtuneena - könttää kyynärsauvoilla, reppana. Luulis äkkinäinen, että nyt ne kylän akat jo tappeloo verissä päin. Top tykkänään. Nämä pienet kuprut luetaan ihan kotitapaturmiin. Minäpä kerron . . .

Minä itse tappelin paistinpannun kanssa - pannu voitti - hyökkäsi ryöjä seinältä koukusta ja suoraan ohtaan, siihen kulumakarvan alapuolelle, yläluomelle, kun pyyhin seinää pannujen alta. Vaekee selittöö, tapahtu hirmu noppeesti, mutta verta tuli kiitettävästi. Reilun sentin haava ja jumalaton jomotus. Onneks oli nuo inri-arvot sen verta alakantissa - syynä kenties runsaat villiyrttisalaatit ym. - että mummoparka ei ihan kuiviin vuotanna. 

Terveyskeskus oli justiisa männy kiinni ja olis pitäny lähtee kymmenien kilometrien piähän Keiteleelle tai Pielavedelle tarkistuttamaan, että pittääkö ommella ja että onko mummo täyvessä hummeetissa. Ajattelin pysyä kotona ja olla itsenäinen. Eivätpähän ainakaan päässeet humeetia tarkistammaan! Eikä ollu Kettupappakaa kotosalla. Luojan kiitos siitä. Että oli todistettavasti kymmenien kilometrien päässä. Muutenhan se olis saanu vaimonsa mustasta silmästä syyt niskoilleen. 

Onneks liäkekuapista löyty pätkä "stripsiä". Pyörittelin pakettia ja huomasin, että "parasta ennen" oli männy umpeen jo joetain vuosia sitten, vuan niinhä se on männä mummoltakkii. Heh heh. Sillä stripsillä paikkasin haavan ja nyt on niin kommee musta silimä, niin sanotusti "lilaa luomessa", ihan niin kuin nuorena tanssiin lähtiissä. Silloin oli lilat molemmissa luomissa kylläkin. Aeka parantaa. Siinä se männöö tuokii vekki entisten jatkona.

No, naapurin mummo murti pottuvarpaasa samana päevänä. Luiskahti rantakiveltä uimaan männessään. Ja eiku heti seuraavana aamuna päivystykseen turvonneen jalkasa kanssa ja taksilla Keiteleelle röntgeniin ja taksilla takaisin ja kyynärsauvat terveysasemalta ja siitä apteekkiin ja vihon viimen takasi kottiin. Hyvin siinä melekein kellonympärys kulu aekoo, vuan sitähän sitä meillä on, sitä aekoo. Ja tuuria. Välillä hyvvee ja välillä huonoo.

Mitä mummot oppii tästä? Ainakin sen, että älä laita monta paistinpannua samaan koukkuun. Päällimmäinen saattaa hermostua ja hyökätä. Eläkä mene uimaan kivikkoiselle rannalle. 

Vaan me ollaan toisinajattelijamummoja. Meitä ei pienet tapaturmat kaada. Iloisia ollaan ja osataan nauraa itsellemme. Hyvä me, Kettumummo ja nuapurin Leena.

Kesä

Maaliskuussa huokailin, 
tulisi jo kesä. 

Nyt se on täällä
Jo helli meitä helteillään,
jo pelotteli kylmillään
se Suomen kesä.

Hennot taimet kurkottelevat,
harsojen alla.
Mansikat  kasvattavat raakileitaan,
orvokit kääntävät tummat silmänsä 
aurinkoa kohti.
Heinät tuoksuvat,
luonto antaa iloa kaikille aisteille.

Pian on kesäpäivän seisaus
ja vuoden pisin päivä.
Matkataan kohti syksyä,
marjamaita, sienimetsiä,
sadonkorjuuta,
riemukkaita ruskan värejä
ja kuutamoiltoja.

Niin se aika rientää,
vuosi lapsen kasvattaa,
kaksi vanhan vanhentaa.
Sua kohti Herrani
täällä kuljetaan. 

     Juhannusruusut Kettupapan kamerasta

Kiikari kiikari

Penskana lällätettiin: "Kiikari, kiikari, räkätorsu, haetari, meijeri, meijeri paloruisku, pommi". Siinäpä se oli ihmisen anatomia noin niin kuin lyhyesti kiteytettynä. 

Toki opittiin ajan myötä monia muita ruumiinosia    - ruumis on kyllä minun mielestäni vain kuolleella ja elävillä sen sijaan on keho. Tiedettiin mikä on kulukku ja myös se ämmällä alkava alempana sijaitseva miespuolisten kapine. Olokavarret, kyynnöspiät, näpit, kuppeet eli sivut, palakeet, outokumpu, ohimot eli nivuset,  ruuslillukka, hepskuukkeli ja pyllysilimä. Nämäkin opittiin ajan myötä, samoin kuin reijet, siärvarret ja jalakoterät.  

Vuosia myöhemmin tuli Ihmisen anatomia ja fysiologia opeteltua kannesta kanteen. Suomeksi ja tarvittava määrä latinaksi. Näin eläkemummona latinat on taakse jäänyttä elämää ja vanhat murresanat käytössä jälleen. On niin kotoisaa että:) Voi vaikka istua omenapuun alla ja antaa ajatusten virrata.

Kompastuksia

Kyllä jokaisella ihmisellä pitäisi olla henkilökohtainen kuuntelija. Sellainen, jolle voisi latikoida niin surunsa, huolensa kuin ilonsakin just silloin, kun asia on tuore ja mieltä vaivaava. Sellanen puolueeton tyyppi, joka kuuntelisi, myötäeläisi, kannustaisi ja ymmärtäisi, ja jonka olkapäätä vasten vois itkeä tirauttaa tai nauraa niin, että  vedet vaan silmistä valuisi. Ja nenäliinaa tarjottaisiin, ettei tarvitsis hihaansa pyyhkiä. Nyyh!

Se kun on tämä naisen elämä joskus niin hormonien vietävissä. Vaikka miten ikää tulee mittariin, ja premenstruaalioireyhtymät pitäis olla jo niin last season, taakse jäänyttä elämää, niin joskus vaan sieppaa niin pirusti ja siinä sitä tuasiisa ollaan. Pattitilanteessa. Mitä ihmeellisimmät asiat ottaa joinakin päivinä heti aamutuimasta lähtien niin otsalohkosta ja toisena päivänä samanlaisille jutuille tai tapahtumille vain viittaisi kintaalla ja nauraisi makeasti päälle. 

Kun ärsyttää, kun väsyttää, kun niin vituttaa ja jääpi vielä sormetkin kaapin oven väliin ja kompastuu puutarhaletkuun ja itikat kuppaa ja kaikki tämä vielä samana päivänä, niin arvaahan sen, että hyvä tuuli on tipotiessään. Ainakin jokusen tunnin.

Sitä tulee suustansa suollettua sanoja ja asioita ihan noin niin kuin väkisillä. Karkailevat pirut suusta toisella tavalla sanottuna kuin mielessään on ajatellut. Sitten sitä jonkusen tunnin nuilotetaan, katellaan alta kulmain tai ei katella sinne päinkään. Ja sitten unohetaan muka ja ollaan kuin ei olis koskaan mitään sanottu tai tehty tai ymmärretty väärin tai kuultu tai oltu kuulematta. Näin se on. Uskokaa pois. 

Vaikka olen minä kuullut, että miehilläkin joku hormonimyrsky välillä sekoittaa pään ja sanat. Uskokaa pois tämäkin huomio:)

Hittaeta uamuja

Se on kiirettä pitänyt. Ei paljo ennätä Kettukivvee pittee kunnossa ees sen verran, että imurilla piäsis pölykoeria säekäättämmään, että mänkee tok sängyn alle siitä elekeekä silimille hyppikö. Kylillä männöö kaeket päevät. Millon aaton nokka kiäntyy kirkonkyllään, millon tuasiisa kaapuntiin. Kuopijoon, missä laevat huuteloo Kuopijoo Kuopijoo.

Öylössä päevänä käätiin tervehtimässä sukua kahessakkii paekassa. Molemmat paekat ol haatuumaeta. Siellä ne meijän sukulaeset enimmäkseen on. Tahikka heijän mualinen tomumajasa. En ou mikkää järin uskovaenen, mutta haatuumualla tulloo joka kerta tuijotettua piliviin päen. Pienen hetkisen vuan ja ajatuksella, että terveisiä meiltä. Tiällä myö vuan Kettupapan kanssa taarustettaan. 

Ikäseksee nuoriaha myö ollaa. Työelämässähän meijän ikästen pitäis vielä ahertoo. Vuan eipä kyetä, ei. Roppa sano jo vuosia sitte työsopimuksesa irti. Eikä aattanna neuvottelut. Ei osa-aeka, ei kevennetty. Jos piä toemi, nii selekä ja jalat ei. Jos sitte ne oes toeminnu, nii jo rupes piästä vippoomaan. 

Nyt sitte vietetään tätä eläkeläesen hiljasta elämätä? Vai hiljasta, sanon minä. Lähtöjä on melekein joka päevälle. Meillä on kaks kalenteria, kun ei yhteen eikä aena kahteenkaan mahu nämä hiljasten eläkeläesten mänöt. Siinä sitä sitte ihmetellään, että onko sinun almanakassas samat asiat kun minun. Eihä myö muistettaes puoliakkaa, jos ei het pantas muistiin. 

Kaikista parraeta on hittaat aumut. Ei tarvihe sännätä tukka putkella tahikka kalju kiiltäen. Jos nimittäe muistaa herätä tarpeeks aekasin. Eikä se herreeminen ou ies muistista kiinni. Kyllä kippeet olokapiät, lonkat ja selekä herättää, että mittee siinä ennee pyörit ja ähkät, alapa nousta keittelemään sitä hörökkikahvias.