lauantai 18. helmikuuta 2017

Hengenpelastaja

Kettukiven lintulaudalla ja pihapiirissä liikkuu ja ruokailee monenlaisia luontokappaleita. Enimmäkseen siivekkäitä, mutta myös oravia, jäniksiä ja pieniä myyriä. Keltasirkut, viherpeipot, pyrstötiainenkin silloin tällöin ja tietenkin tutut talitiaiset, sinitiaiset ja hömöt. Kaikki nämä ovat meille tuttuja. 

Vielä muutama viikko sitten närhit pitivät meitä pilkkanaan ja nokkivat rasvapallot ja -pötköt niin sanotusti parempiin kupuihinsa. Sitten he siirtyivät johonkin toiseen pihapiiriin ja vierailevat Kettukivellä vain ohilentomatkoillaan. On se vaan komea lintu tuo närhikin. 

Harakat ja käpytikat toimivat ikään kuin laaduntarkkailijoina ja tekevät yllätysvierailuitaan maistellen lintulautojen herkkuja. Hyvin näkyvät maistuvat heillekin. Oravat käyvät säännöllisesti aamuisin ruokailemassa. Usein he kiipeilevät pitkin Kettumökin seiniä ja vilistävät terassillakin ikään kuin haluaisivat ilmoittaa, että täältä tullaan.  Sitten istahtavat lintulaudalle ja nakertavat kaikessa rauhassa mahansa täyteen. 

Eilen en ollut koko päivänä kotona ja Kettupappa täällä nautti hiljaiselosta. Sattuipa siinä niin, että Sinitiainen lensi mökin ikkunaan. Varpushaukka sen lintuparan pakotti valitsemaan väärän lentoradan ja tekemään epätoivoisen pakkolaskun. Kettupappa sattui juuri silloin olemaan tuvassa ja huomasi tapahtuneen ja oitis meni tarkistamaan tilanteen. Haukka istui pihakoivussa, ja Tintti löytyi pienen etsiskelyn jälkeen terassin pöydän takaa. Siellä hän makasi selällään ja pienet lintuketarat kohti taivasta. Vaikutti, että Tintti oli ihan niin sanotusti mennyttä lintua. 

Sen verran ollaan meilläkin seurattu Ensiapuklinikkaa ja Pelastajia, että Kettupappa arveli osaavansa tarvittavat elvytystoimenpiteet. Onhan se tavallaan meidän jokaisen velvollisuus. Siis täällä ihmismaailmassa, ei ehkä sentään pikkulintujen kohdalla, mutta enivei Pappa kellautti Tintin varovasti kämmenelleen ja siirtyi tuvan lämpöön. Kertoi sitten höpötelleensä Tintille kaikenlaisia mukavia juttuja. Tsempannutkin oli Tinttiä: "Ei sua antoo periks, ne on nuo haakat semmosia juuttaan ketaleita, että ne käävät pienempie kimppuun. Verottajia sitä pittää olla tuolla sinunkii mualimassa. Yritähä vuan virkistyä muuten jouvut ihan toen perrään haakan persiisee".

Siitä se Tintti pikku hiljaa papan hellassä huomassa virkosi. Raotteli ensin pieniä linnun silmiään, sitten nokkaansa ja liikutteli jo varpaitaankin. Sitten Pappa siirtyi terassille, istui tuolille ja piti vielä Tinttiä lämpimissä kämmenissään odottellen, että Tintti sopeutuu ilmastonmuutokseen eli tuvan lämmöstä ulkoilmaan. Siinä samalla Pappa tarkasteli, ettei se juuttan kutale, se varpushaukan rutjake, ettei se vuan kyttee jossain pihapuussa. Eipä näkynyt rutjaketta ja Tintti pyristeli ja lähti lentoon. Heilautti sireenin oksalla pari kertaa pyrstöään kiitokseksi ja katosi lintumaailmaansa. Sen pituinen se:) 

lauantai 11. helmikuuta 2017

Tunnistusta

Piirongin laatikossa on vanha rasia täynnä valokuvia. Monesta paikasta ja monelta ihmiseltä meille kulkeutuneita. Melkein kaikki paikat, henkilöt tai kuviin liittyvät tapahtumat osaan tunnistaa, mutta on muutama mysteeri. 

Vanhoja hautajaiskuvia esimerkiksi. Yhdessä niistä on saattoväki asettautunut arkun äärelle virallista muistokuvaa varten. Tunnistan väen joukosta isäni, mutta minulla ei ole aavistustakaan ketä siinä ollaan saattamassa viimeiselle taipaleelle. Ehkä arkussa lepää aviomies, isä, veli tai eno. Kasvojen ilmeet ovat enimmäkseen totisia, niin kuin tilanne vaatii, mutta joidenkin suupielissä karehtii hymy.


Seuraavassa kuvassa on kolme kuopiolaista rouvaa tai neitiä seisahtunut kuvattavaksi kadun varteen tai kenties kotitalon seinustalle. Kovin ovat toistensa näköisiä, päätkin ihan samassa asennossa. Vaatetuksesta päätellen kuvassa eletään 1930- tai 1940-lukua. Ehkä enemmänkin 1930-lukua. Nahkakäsineet, somat käsilaukut eli veskat, hatut tyylikkäästi vinossa ja jalassa ehkä ajan tavan mukaan kalossit. Tunnistaisikohan joku tästä vaikka äitinsä tai tätinsä, kumminsa tai kummin kaimansa?


Sitten on kuva maalaistalosta. Kuva on tullut minulle äidin tavaroiden mukana. Hämärä muistikuva on, että äiti olisi kertonut kuvan esittävän maatilaa Keiteleen Hamulassa. Isä ja äiti olivat siellä kaivamassa ojia 1930-luvun puolivälin tienoilla. Olisi mukava tietää onko kuvan talo vielä olemassa.