lauantai 11. helmikuuta 2017

Tunnistusta

Piirongin laatikossa on vanha rasia täynnä valokuvia. Monesta paikasta ja monelta ihmiseltä meille kulkeutuneita. Melkein kaikki paikat, henkilöt tai kuviin liittyvät tapahtumat osaan tunnistaa, mutta on muutama mysteeri. 

Vanhoja hautajaiskuvia esimerkiksi. Yhdessä niistä on saattoväki asettautunut arkun äärelle virallista muistokuvaa varten. Tunnistan väen joukosta isäni, mutta minulla ei ole aavistustakaan ketä siinä ollaan saattamassa viimeiselle taipaleelle. Ehkä arkussa lepää aviomies, isä, veli tai eno. Kasvojen ilmeet ovat enimmäkseen totisia, niin kuin tilanne vaatii, mutta joidenkin suupielissä karehtii hymy.


Seuraavassa kuvassa on kolme kuopiolaista rouvaa tai neitiä seisahtunut kuvattavaksi kadun varteen tai kenties kotitalon seinustalle. Kovin ovat toistensa näköisiä, päätkin ihan samassa asennossa. Vaatetuksesta päätellen kuvassa eletään 1930- tai 1940-lukua. Ehkä enemmänkin 1930-lukua. Nahkakäsineet, somat käsilaukut eli veskat, hatut tyylikkäästi vinossa ja jalassa ehkä ajan tavan mukaan kalossit. Tunnistaisikohan joku tästä vaikka äitinsä tai tätinsä, kumminsa tai kummin kaimansa?


Sitten on kuva maalaistalosta. Kuva on tullut minulle äidin tavaroiden mukana. Hämärä muistikuva on, että äiti olisi kertonut kuvan esittävän maatilaa Keiteleen Hamulassa. Isä ja äiti olivat siellä kaivamassa ojia 1930-luvun puolivälin tienoilla. Olisi mukava tietää onko kuvan talo vielä olemassa.

 

torstai 9. helmikuuta 2017

Kuulehan sinä


Sinä vanha tai vanheneva ihminen. Pidä puolesi tässä kiireisten ihmisten valtakunnassa. Vaikka jalkasi ei nouse enää niin kipakasti ja ketterästi kuin nuorena tai hoksottimesi aktivoituvat päivä päivältä hitaammin. Älä anna periksi. Pidä yllä toimintakykyäsi. Se on ainoa omistamasi pääoma ja keino, minkä turvin jaksat sinnitellä omassa kodissasi. Pelaa pelejä, ratko ristikoita, mieti sudokuja, muistele ja kerro vanhoja juttuja, mieti sananlaskuja tai laula vanhoja kansakoulun lauluja. Jos sinulla ei ole kaveria kuuntelemassa, niin puhu ääneen, laulaa loilota oikein sydämen kyllyydestä. Käy lenkillä, liiku joka päivä, vaikkapa vain postilaatikolle, naapurin tienhaaraan tai seuraavan mutakan taakse. Ellei se mutka ole kilometrien suoran päässä.

Taistele niitä vastaan, jotka yrittävät kerta toisensa jälkeen kääntää päätäsi, että jättäisit syrjäisen kotisi ja muuttaisit lähemmäksi lääkäriä.  Olipa hän sitten naapuri, postinjakaja, sattumalta mökkiisi eksynyt tien kysyjä, yhteisvastuukerääjä, ilmavalokuvan myyjä, nuohooja tai oma maailmalle karannut  harvakseltaan luonasi vieraileva lapsesi. Viittaa kintaalla, vaikka vaihtoehtona olisi kaikin mukavuuksin varustettu asumismuoto kirkonkylässä tai kaupungissa. Kerro, että haluat olla itsellinen etkä monikansallisen hoitolaitoksen renki tai torppari kartuttamassa yrityksen omistajan pankkitiliä, siellä jossain veroparatiisissa. 

Käy kaupassa asioillasi silloin kun sinulle parhaiten sopii, vaikka sattuisit sinne juuri kiireisimpään aikaan. Kaiva kassalla ihan rauhassa koppuraisin sormin kolikot ja setelit kukkarostasi. Kyllähän ne nuoremmat jonottajat tuijottavat, huokailevat ja pyörittävät päätään. Sillä aika on rahaa ja kiire on nyky-yhteiskunnan kirosana siinä missä perkele tai se veellä alkava oli ennen. Älä välitä siitä. Olet maksava asiakas siinä missä hekin. Jos huomauttelevat, niin sano, että opettelevat käytöstavoille ja kerro, että juuri sinä olet työlläsi maksanut hänenkin yhteiskunnalta saamansa etuudet. Että siihen kahtoin auvo piätäs vanahemmille immeisille!

Jos sinulla on jälkeläisiä ja jonkinlaista vuosikymmenien varrella kertynyttä irtainta omaisuutta. Niin kuin nyt esimerkiksi arabian lautasia, kippoja ja kuppeja tai vanhoja seteleitä, sellaisia jotka uhondit ajoissa vaihtaa euroiksi tai jopa niitäkin vanhempiakin. Niin jaa ne tasapuolisesti, pistä paperille mitä annoin millekin, sillä sisarkateus elää ja voi hyvin. 

Pidä pintasi, arvosta itseäsi, ole muuttuneelle peilikuvallesi armollinen. Naura kun naurattaa, itkeä tirauta, kun siihen on aihetta. Mutta naura kuitenkin eniten:)
 .