Kettukiven lintulaudalla ja pihapiirissä liikkuu ja ruokailee monenlaisia luontokappaleita. Enimmäkseen siivekkäitä, mutta myös oravia, jäniksiä ja pieniä myyriä. Keltasirkut, viherpeipot, pyrstötiainenkin silloin tällöin ja tietenkin tutut talitiaiset, sinitiaiset ja hömöt. Kaikki nämä ovat meille tuttuja.
Vielä muutama viikko sitten närhit pitivät meitä pilkkanaan ja nokkivat rasvapallot ja -pötköt niin sanotusti parempiin kupuihinsa. Sitten he siirtyivät johonkin toiseen pihapiiriin ja vierailevat Kettukivellä vain ohilentomatkoillaan. On se vaan komea lintu tuo närhikin.
Harakat ja käpytikat toimivat ikään kuin laaduntarkkailijoina ja tekevät yllätysvierailuitaan maistellen lintulautojen herkkuja. Hyvin näkyvät maistuvat heillekin. Oravat käyvät säännöllisesti aamuisin ruokailemassa. Usein he kiipeilevät pitkin Kettumökin seiniä ja vilistävät terassillakin ikään kuin haluaisivat ilmoittaa, että täältä tullaan. Sitten istahtavat lintulaudalle ja nakertavat kaikessa rauhassa mahansa täyteen.
Eilen en ollut koko päivänä kotona ja Kettupappa täällä nautti hiljaiselosta. Sattuipa siinä niin, että Sinitiainen lensi mökin ikkunaan. Varpushaukka sen lintuparan pakotti valitsemaan väärän lentoradan ja tekemään epätoivoisen pakkolaskun. Kettupappa sattui juuri silloin olemaan tuvassa ja huomasi tapahtuneen ja oitis meni tarkistamaan tilanteen. Haukka istui pihakoivussa, ja Tintti löytyi pienen etsiskelyn jälkeen terassin pöydän takaa. Siellä hän makasi selällään ja pienet lintuketarat kohti taivasta. Vaikutti, että Tintti oli ihan niin sanotusti mennyttä lintua.
Sen verran ollaan meilläkin seurattu Ensiapuklinikkaa ja Pelastajia, että Kettupappa arveli osaavansa tarvittavat elvytystoimenpiteet. Onhan se tavallaan meidän jokaisen velvollisuus. Siis täällä ihmismaailmassa, ei ehkä sentään pikkulintujen kohdalla, mutta enivei Pappa kellautti Tintin varovasti kämmenelleen ja siirtyi tuvan lämpöön. Kertoi sitten höpötelleensä Tintille kaikenlaisia mukavia juttuja. Tsempannutkin oli Tinttiä: "Ei sua antoo periks, ne on nuo haakat semmosia juuttaan ketaleita, että ne käävät pienempie kimppuun. Verottajia sitä pittää olla tuolla sinunkii mualimassa. Yritähä vuan virkistyä muuten jouvut ihan toen perrään haakan persiisee".
Siitä se Tintti pikku hiljaa papan hellassä huomassa virkosi. Raotteli ensin pieniä linnun silmiään, sitten nokkaansa ja liikutteli jo varpaitaankin. Sitten Pappa siirtyi terassille, istui tuolille ja piti vielä Tinttiä lämpimissä kämmenissään odottellen, että Tintti sopeutuu ilmastonmuutokseen eli tuvan lämmöstä ulkoilmaan. Siinä samalla Pappa tarkasteli, ettei se juuttan kutale, se varpushaukan rutjake, ettei se vuan kyttee jossain pihapuussa. Eipä näkynyt rutjaketta ja Tintti pyristeli ja lähti lentoon. Heilautti sireenin oksalla pari kertaa pyrstöään kiitokseksi ja katosi lintumaailmaansa. Sen pituinen se:)
