Tuossapa yhtenä päevänä kiännettii sokotan nokka kohti immeisteilimoja. Ajjoo körryyteltiin mutkasta ja kuoppasta tietä nuapurkunnan puolelle. Siinä se on kommee kanava ja jonnii näköne koskikii. Rannalla näätti olovan kioski ja sen ympärillä hiäräil kakskii nuorta immeistä. Aateltiin, jotta syyvään jiätelöt. Sehä se virkistää, se kylymä eväs. Siinä sitte könyttiin ulos sokotasta ja kyselemmää, että oisko teillä jiätelöö myyvä. Kello ol sillon siinä pikkistä vaelle puolpäevee. Napsakka neitimmeine vastata näpsäätti, että me avamme kello 14. Voe että harmitti. Se ensinäkkii, että viäntäävyttiin ulos aatosta ja seisoma-asentoon. Se kun ei aena oo tuo liikkellelähtö nii notkeeta ja vaevatonta, kun vihleksii selästä ja polovet on jäykkinä ja lonkkaannii juileksii. Ja sekkkii pist vihaks, kun ei ollunna tien poskessa mittää kylttiä, tahikka sen tapasta, missä olis selevällä suomen kielellä sanottu, millonka tuo kioskin pahane on ylleesä aak. Ei oes turhaan kiännetty sokotan rattia kioskia kohti.
No, elämässä on ollunna pahempiakii vastonkäämisiä. Hyvihä myö tuostae selevittiin ja eiku takasi sokotaan ja liikkeelle. Ajettiin tuasiisa mutkasta tietä ja tultiin emäpitäjän keskustaan ja kukkakaapan etteen. Aattelin, että yks kukka se vielä sopis hyvin meijän Kettukiven kuppeeseen. Kukkakaapassa ol yks asiakas ja yks myyjä ja yks, josta en ottanna selevee, että olko myyjä vae ostaja. Pyörin siinä mummoimmeisenä ympäriisä ja omasta mielestän olin ihan varteenotettavan ostajan oloinen. Vuan kun en suana sananvuoroo. Siinä myyjä ja se yks, jota en nyt osoo laettoo myyjän enkä ostajan ossaan, niin nämä yksissä tuumin ja melekei yhtee iänee selevetti tälle ostajalle, että mistähän hiän saes ostoo rototentronin. Semmosta ku ei ollunna tarjolla tässä kukkakaapassa. Siinä hyö sitte kävivät läpi kaekki maholliset puutarhat ja kukkakioskit aenakii sadan kilometrin sätteeltä. Aattelin, että jos vielä tuosta luajentaavat Keski-Suomen puolelle, niin en tänä päevänä piäse ostoksia tekemään. Ja tuasiisa takas aatoon ja nokka kohti uusia maisemia. Jonnii verran ol pettyny mieli, mutta toesaalta siästypähä vähäset rahat.
Sittepä ajettiin isontien varrelle kahvilaan ja hörpättiin soropit ja jonniilaesta vehnästäkkii maesteltiin. Siinä ol vieressä semmonen kaekkia komistuksia kottii myyvä puttiikki. Siihen sitten astelin ja kas kummoo, ovessa ol lappu, että tulen pian. Pyörin siinä aekan ja aattelin, että pianhan se pian tulloo, vuan kun ei tullunna.
Niinpä jatkettii matkoo ja ihan koht sillää oltiin nuapurkaapunnissa ja torilleha sitä pittää männä aena, kun siihen on mahollissuus. Kettupappa häepy jonnekkii telttaan, ku siellä ol tarjolla tohrapottua. Perinneruokoo, pottua ja sianlihhoo. Se on sitte kumma tuo papan nenä, se jotennii aena haestaa, jos jossae on ruokoo tarjolla. No, minä sitte aattelin katella niitä kukkasia aekankuluks ja tohrapotun syöjee ootellessa. Torilla olj kakskii kukkakaappiasta. Toesessa ei näkyny myyjee ollenkaan. Minne lie männynnä, vae oesko ollu itepalavelu? Ei ehke kuitenkaa . . . Ja toesen kukkakojun myyjä selevittel vihnneskaappiaan kansa, että mistee pittää puhelimessa paenoo, jos haluaa veispuukkii. Siinä hyö ihmettelivät ja harjottelivat ja olivat ihan jossain muissa mualimoissa. Eivät aenakaa työpaekallaan. En aravanna männä häerihtemmää . . . Pittää vuan toevoo, että se veispuukki löyty. Asiakkaista nyt niin väliä ou!
Sittepä lähettii Kettukivvee kohti. Oli jo tärväätynnä usseempi tunti, kottii ol jo kiire. Vaekka ei meillä mittää kiirettä ou mihinkää . . . mitä nyt joskus pihanperille, mutta se onkii sitte ihan toenen assii. Kotimatkanvarrelle sattu sitten semmonen rantakioski. Ison ja kivisen järven rannalla, semmosella kankaalla on se punane kioski. Taejatte jo tieteekii sen paekan. Ku ne jiätelöt ol vieläkii syömätä, niin jarrua vuan ja kioski ettee. Aato siinä seiso kioskivieressä ja joku näätti olovan kuskin paekalla ja ihan suu aaki vetel hirsiä. Aattelin, että ehkä joku satunnaenen ja sattumoesin kovinnii väsynyt matkailija siinä kölöttel. Kioskin luukku ol aak ja valo palo, vuan kettä ee näkyny. Soitin kelloo ja oottelin, soetin vielä toesennii kerran ja kolomannennii, vuan eipä kettää ilimestynny. Näätti sille, että kioskin myyjä ol aatossaan ruokaperräesillä. Ei passoo herättöö immeistä keske unien. Nii vua jäe jiätelöt ostamata.
Ihmeteltiin ihan iäneen, että jo pittää olla huono tuur immeisellä, ku ei suana koko reissulla naattia jiätelöstä. Ajettii sitten oman kotikunnan kirkonkyllään. Salessa ol myyjät paekalla, maejot ostettii ja muuttii kaappatavarat ja vielä apteekista tarvittavat liäkkeet. Palavelu pelas molemmissa ensluokkasesti. Torin laejalla pienessä Puodissa ja Puhvetissa naatittiin viimenniin ne jiätelöt. Se se onkii mukava ja siisti paekka. Myyjä on paekalle, ossoo aenakii suomee ja savoo, ei makkoo takahuoneessa eikä räplee veispuukkia. Aena on tuoretta soroppia ja pullia ja monelaesia neuleita ja virkkuuksia. Nuapurkuntalaestennii kannattaa poeketa.
