Monenlaesta immeistä mua piällään kantaa. Äet vaenoo sano joskus, että tuokii immeine se on yks jumalan mielharmi. Tarkotti sillon, että se immeinen ol jotennii kummallinen, toekkelehti omituisesti, suatto olla työtävieroksuva, riitoohuastava, tahikka viinaan menevä. Aeka paljo on niitä jumalan mielharmeja nykyäänki. On esmerkiks purasia ja on niitä erpurasia. (huom! kirjoitettu pienellä kirjaimella, ei siis tarkoita ketään tiettyä Purasta)
Sitä kun pitäs immeisten tulla toemeen keskenään, etenkii kun asutaan syrjäkylillä ja nuapuria ei näy mailla ei halameilla. Pitäs puhaltoo yhtee hiileen ja muutennii olla ystävällismieline ja hyvvee tarkottava. Yhteisöllinen, niihä sitä nykyään sanotaan. Nii, eikö mitä, aena se jostaen löytyy se nimenommaine erpuranen. Se, joka vänkää vastaan joka ikisessä asiassa. Se, joka luuloo, että on aena oekeessa. Se, joka laokoo suustaan iha mitä sylyki tahikka mahahapot vuan suuhu nostaa ja yhtään miettimätä mitenkä paljo loukkas toesta immeistä. Se, joka on eessäpäen nii maereeta niin maereeta, että hyvä ku ei ihan hunaja valu suupielistä ja selekäs kun kiännät, nii räkyttää ku pahanen rakki. Voe sitä immeisparkoo. Ja vielä enemmän voe sitä, joka joutuu tekemissiin semmosen eläjän kanssa.
Tässäpä tämän päivän teksti. Yrittäkkee hyvät immeiset olla immeisiks ja tulla toemeen toestenne kanssa. Kahtokee peilii, jos ette muuten tätä ymmärtännä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti