Kyllä pittää ihmetellä

Terveiset täältä sairastuvalta. Vielä henki pihisee jollakin tavalla. Kuumetta on ollut ja lihas- ja nivelkipuja ja ihan jumalattoman hirvee yskä. Pappa on nukkunut sohvalla ja Mummo-immeinen sitten kammarin puolella. Kumpiki ollaan kuunneltu toistemme yskintää. Voimat on menny niin, että ei meinaa sukkapuikot pysyä hyppysissä. 

Että pitipäs tämäkin taati vielä kokea. Pappa sairasti samanmoista kuumetta viimeks inttiaikana, ja siitä on jo ihan jonnii verran aekoo. Joskus 60-luvun loppupuolella. Ja minä sairastin näin kovan kuumeen vuonna 1985. Pientä lämpöilyä on ollut aina sillon tällön, mutta ei näin hirveitä kuumeita. 

Täällä me ollaan yritetty pitää toisistamme huolta. Postia ei oo haettu viikkoon. Se ei kyllä haittaa. Löytyy ne laskut sieltä varmaan, jos ei oo kettu nälissään niitä syöny. (oliski) Ruokaa ei laitettu moneen päivään, ei ees lämmitetty tähteitä. Eilen piti jo jottain kyhätä mitä nyt sattu jiäkuapista löytymään. 

Soitin sitten uamusella terveyskeskukseen. Ja olipa muuten puhelias hoitaja-immeinen langan toisessa päässä. Ja kyllä tuli sutjakkaasti lankoja pitkin tänne Kettukivenmökille asti. Ei tottasesti oo ikinä ennen kohdannu semmosta tyyppiä, noin niinku hoitajapuolella. Ei kuuntele, ei anna puhheenvuoroon. Hoitajan kun pitäis osata kuunnella asiakastaan. Vuan tämäpä puhu ja puhu ja onto ohjeita, että olis ensin pitäny mennä apteekkiin ja ostoo käsikauppalääkkeitä. No selitäpä siinä sitten, että eipä oo apteekki täällä auki ja onha sinne oma matkasa vaikka olis aukikii. Että pitäiskö sitä lähtee kuumeessa taksilla Kuopioon lähimpään apteekkiin hakemaan jotain yskänlääkettä, jolla ei liäkäreidenkaan mukaan ole mitään hoidollista merkitystä. Minä jo väsyin siihen sanatulvaan ja sanoin, että antaa olla, kuollaan tänne, pitäkee vua ne aikanne. Niin sittepä kuunteli ja sanoi, että aika on.  Ja kohta tästä kirkolle . . .

Se on vielä sanottava, että jos ei olis niitä harvoja ystäviä, jotka vielä pitävät yhteyttä, niin ihan saatais rauhassa tänne kuolla. Kiitos ystäville:) 

Kahet piällekkäin

Kyllä on ollut hiljaista. Välillä tekis mieli kiljaista. Vaan eipä se äänen avvaus kauas kuuluisi. Kettukiven mökki on näet melkein hautautunut lumeen. Katolta pudonneet lumet peittävät jo niin sanotun "kartanomme itäisen siiven". Valtavat lumipenkat kehystävät pihaa. 

Itse varsinainen kettukivi on parimetrisen lumikasan alla. Ja pakkanen paukuttelee nurkissa. Suaha nähä miten kevät tästä kehkeytyy. Pian on jo Matin päivä. "Matti kutsuu seinustalle", sanoi vanha kansa. Keväinen aurinko lämmitti silloin vanhoina hyvinä aikoina jopa niin, että seinän vierukset alkoivat sulaa ja räystäät tippuivat. Vaan eipä ole vuodet veljeksiä, ei edes velipuolia. 

Pääasia on kuitenkin, että on oikea talvi, eikä sitä tauotonta vesi-tai räntäsadetta, liukasta ja loskaista, pimmeetä ja mustaa. Nyt saa ihailla tähtitaivasta ja satunnaisesti jopa revontulia. Jos sattuu kuitennii olemaan iltauninen ja painuu pehkuihin jo alakuillasta, nii päivällä voi potkaista potkurilla pitkin kylätietä. Jos vain nuama ja näpit kestää pakkasta. Sauvakävelylläkin kyllä saa mukavasti hien pintaan. 

Ulkoileminen on asennekysymys ja tietenkin vaatetuskysymys. Jos haalii komeroista kaiken mahdollisen lämpimän päällensä villahousuista lähtien, niin luulenpa, että tarkenee. Eri asia on sitten pystyykö runsaassa kerrosvaatetuksessa enää evvääsä letkauttamaan vai joutuuko makkoomaan niinku lahna taasassa:) Toisaalta selällään pötköttely pakkaslumen piällä taivasta katsellen, sekin voisi olla uusi elämys ja avartava kokemus. Pittääpä kokkeilla.  Mutta ensin pitäis kuappien kätköistä löytee ne villahousut . . . (pssst.turhaan etsisin, en omista villaisia)

Lämpimät villasukat ovat todella päivän hitti. Jokainen lisävuosi ikäjanassa lisää aina vaan enemmän ja enemmän villaisten asusteiden arvostusta. Ei sitä nuorena tiijä miten mukavata vanahana voe olla . . . villasukat jalassa. Pakko myöntää, että tälläkin hetkellä on kahdet päällekkäin.