Metsään menijä

Kotiuduttiin reissulta maanantaina. Mielessä siinteli toive päästä metsään - kävelemään - kuuntelemaan - haistelemaan. No, tiistai sitten pyörittiin aamupäivästä lähtien asioilla kaupungissa. Piipahdettiin kyllä kahvilla hyvän ystävän luona - terveiset Maisalle - Ja kettupappa kävi virallisella asialla ja me, minä ja naapurin tyttö, kipaistiin kauppaan ja vielä toiseenkin. Sitten olikin jo kiire - tuo sana on kuin kirosana - piti ennättää takaisin kotikylälle tärkeään tapaamiseen. Ja koko tuon kiireen ja hössötyksen mielessä pyöri vain ajatus - pääsisinpä metsään.

Heti kun päästiin kotiin Kettukivenmökille ja saatiin ostokset jiäkuappiin, niin koppasin korin käteen ja soutelin vastarannalle. Ah, mikä hiljaisuus, syksyisen metsän tuoksut, tuulen suhina puiden latvoissa, joutsenien huudot ja kurkien kiljunnat. Voi sitä onnea! Etenkin, kun koriin kertyi ihan mukavasti keltaisia herkkuja. Metsässä liikkuminen on voimaannuttavaa - rauhoittavaa - tasapainoa vahvistavaa. Suosittelen lämpimästi. Terveyskeskus lääkärikin voisi kirjoittaa "metsäkävelyreseptin". Paremmin se auttaisi moneen vaivaan kuin joku apteekista ostettu lääke.

Minulle yksi metsälenkki ei riittänyt. Tänä aamuna heti aamukahvin ja voileivän jälkeen työnsin taas veneen vesille ja soutelin metsän hiljaisuuteen. Ja näin teen aina kun siihen on mahdollisuus. Ehkä joskus muutun männynkäkkyräksi tai sammalmättääksi. 

Esiäidit

Peilistä katsoo vanha nainen,

uurteiset kasvot

ja hartioilla ruukinkantajan taakka,

ajatuksissa tulenpalava aate.

Peilistä katsoo vanha nainen

silmissä eletty elämä,

katseessa toteutumattomat unelmat,

punainen mökki ja marjamaa.

Peilistä katsoo vanheneva nainen

kaikkien esiäitien perimä kasvoillaan

otsallaan turhien huolien uurteet,

silmissään naururyppyjen häivä.

Peiliin katsoo nuori nainen,

tietämättä katsoo sukupolviensa taakse

nähdäkseen vuosikymmenien kuluttua

katsovansa esiäitejään. 

 

Pehkuihin

Ei ole Kettumummolla, siis minulla, joka tässä kirjaimia suollan rivi riviltä, ei ole myöhäisiän aadeehoodeetä eikä vanhuuden puperteettiä. Vaikka niin voisi luulla noin niinku puusta katsoen. Tai siis kukapa sieltä puusta nyt tuijottais. Korkeintaan orava, tahikka varis, mutta ei kuitenkaan Kaisa. 

Tuo puusta katsoen on vain semmonen sanonta. Yksi niiden monien joukossa, joiden alkuperä on hämärän pimennossa. Niin kuin sekin talluskyläläinen sanonta, että nii vuan sano Matti Kautto, kun reestä putos. Liekö kukaan ollut edes kuuntelemassa mitä tuo pudonnut mies oikeesti sanoi. Luulen, että päästeli suustaan ärräpäitä pitkän liudan. 

Huh huijaa. Taitaa mummolta karata niin sanotusti mopo käsistä. Tämäkin ihan täysin kuvainnollinen ilmaus. Ainakin minun kohdalla. En oo ikinä ajanu mopolla, potkurilla kyllä, munamankelilla myös, hevosella en koskaan, mutta autolla sentään, kun omistan sen suorantienajokortin. Elä helekatissa vuan kysy mikä se on!

Miksikö tuosta aadeehoodeestä nyt sitten mainitsin? No siksi, kun tuli kummallisia oireita. Olin malttamaton, ärsyynnyin harvinaisen vähästä, keskittymiskykykin oli mitä oli, yöunet muuttui katkonaisiksi, tähyilin hajamielisenä taivaalle ja odotin ihmettä. Aivan kuin olisin ounastellut entistäkin varmempana, että mualimanloppu tulloo koska tahasa. Ja kaikki tämä vain siksi, että nettiyhteys oli puolitoista viikkoa täysin poikki. Ukkonen oli noppee ja iski ja Telia oli  . . . erittäin hidas korjaushommissaan.

Se on on pitkä aika tuo puoltoistaviikkoo näin digiaikana. Ei saanut laskuja maksettua - eipä tuota olis ollu kyllä rahhookaan - ei voinut lukea sähköpostia - Oliskohan joku oikeesti edes kirjottannu? Ehkä ifoloori tahikka marmekko, ehkä?

Niiiin, nyt ihan tässä mietin, että mitä vahinkoo siitä nyt oikeestaan oli koko nettikatkoksesta? Mitäpä siitä, jos joku mummo menettää viimesetkii hermonriekaleensa. Hyödytön eläjähän se on muutennii. Semmonen terveyspalvelujen suurkuluttaja, kassajonossa käslaukkusa kanssa vätyjöijä, huonokuulonen ja puolsokkee eukonrähjä. Monta mukavata jutun juurta kyllä hävisi sen siliän veegen, kun ei het piässy näpyttelemään. Mieleenpainamiskyky on näillä kymmenillä huonontunut entisestään. Sitäkään ei kyllä kannata surra. 

Nii vuan, sano Kettumummo ja paenuu tästä pehkuihin. Noin niinku kuvainnollisesti:)