Kotiuduttiin reissulta maanantaina. Mielessä siinteli toive päästä metsään - kävelemään - kuuntelemaan - haistelemaan. No, tiistai sitten pyörittiin aamupäivästä lähtien asioilla kaupungissa. Piipahdettiin kyllä kahvilla hyvän ystävän luona - terveiset Maisalle - Ja kettupappa kävi virallisella asialla ja me, minä ja naapurin tyttö, kipaistiin kauppaan ja vielä toiseenkin. Sitten olikin jo kiire - tuo sana on kuin kirosana - piti ennättää takaisin kotikylälle tärkeään tapaamiseen. Ja koko tuon kiireen ja hössötyksen mielessä pyöri vain ajatus - pääsisinpä metsään.
Heti kun päästiin kotiin Kettukivenmökille ja saatiin ostokset jiäkuappiin, niin koppasin korin käteen ja soutelin vastarannalle. Ah, mikä hiljaisuus, syksyisen metsän tuoksut, tuulen suhina puiden latvoissa, joutsenien huudot ja kurkien kiljunnat. Voi sitä onnea! Etenkin, kun koriin kertyi ihan mukavasti keltaisia herkkuja. Metsässä liikkuminen on voimaannuttavaa - rauhoittavaa - tasapainoa vahvistavaa. Suosittelen lämpimästi. Terveyskeskus lääkärikin voisi kirjoittaa "metsäkävelyreseptin". Paremmin se auttaisi moneen vaivaan kuin joku apteekista ostettu lääke.
Minulle yksi metsälenkki ei riittänyt. Tänä aamuna heti aamukahvin ja voileivän jälkeen työnsin taas veneen vesille ja soutelin metsän hiljaisuuteen. Ja näin teen aina kun siihen on mahdollisuus. Ehkä joskus muutun männynkäkkyräksi tai sammalmättääksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti