Olen onnellinen. Saan kävellä oikeassa metsässä. Semmoisessa, missä on ihana pehmoinen sammalikko tai vihreä varvikko ja tuulessa kevyesti heiluvia ruohoja. Siellä metsässä aurinko pilkottaa puiden latvojen lehvistön läpi ja kuuset ja männyt tiputtavat käpyjään sammaleille kuin pieniä lampaita tai käpylehmiä. Keltaiset sienet täplittävät koivujen alustoja. Sellainen on oikea mummon metsä.
Viisaat metsien omistajat pitävät huolta metsistään harventamalla puustoa tarpeen mukaan ja korjaamalla tuulenkaadot lämmityspuiksi. Heidän metsämaastoa eivät ole isot koneet pilanneet. Ei ole raskaiden renkaiden painamia melkein ylitsepääsemättömiä usein vielä veden täyttämiä ojia. Ei ole ison metsäkoneen alleen murskaamia risuja ja latvuksia. Jos kaikki Suomen metsät möyhitään ja myllätään tähän tapaan, niin missä kävelevät meidän lapsenlapset? Missä heidän pienet jalkansa astuvat pehmeälle sammalmatolle? Missä tulevaisuuden mummot voivat kävellä turvallisesti?
Minä, Kettumummo, olen onnekas metsissä kävelijä, tuulen tuomia tuoksuja nuuhkiva ja luonnon antimista nauttiva vanhanaikainen ja joka päivä vanheneva naesimmeinen. Onnellinen:) metsään menijä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti