Ellu Kanaset ja Lonti

Tässä he ovat, Ellu Kanaset ja vaalea Blondi eli savonkielellä Lonti. Kovin ovat ruskeat rouva Kanaset toistensa näköisiä, joten mitäpä niitä nimillä erottelemaan. Olkoot siis Elluja kaikki. 

Hyvätapaisia ovat, ruoka maistuu ja nokkansa pyyhkivät nokkimisen jälkeen  ja munia pötkähtää neljä päivässä. Nokkimis-/munimisjärjestys on jo muotoutunut.  Ensin munivat Ellut ja Lonti sitten viimeisenä. Hän meinasi alussa etuilla ja olla eka munan pyöräyttäjä. Joku Elluista meni ja otti nokkiinsa ja nokki valkoisen munan rikki. Nyt Lonti tietää paikkansa kanarouvien joukossa ja  munii sopuisasti viimeisenä ja pesästä löytyy ehjä muna. 

Kettumummon hupia on istua kanatarhan vierellä punaisella jakkaralla ja jututttaa kanarouvasia. Kyllähän he kohteliaasti vastailevat, mutta en ihan vielä ole selvillä mitä mikin kurahdus tai kotkotus tarkoittaa. Toivon mukaan syksyyn mennessä olen jo suorittanut kanakotkotuksen tulkkitutkinnon. 

Lähdenkin tästä turhaa höpisemästä ja paneudun antaumuksella tulkkausopiskeluun. 

Herkillä

Ensin särkyi yksi lasiruutu kasvihuoneesta. No, eipä mittää, kettupappa laittoi tilalle kasvihuonemuovia. Asia järjestyi ja kurkut ja tomaatit saivat jatkaa kasvmistaan. 

Sitten löytyi astikaapin periltä kolmen litran lasikannu. Olisi ollut tarpeellinen, olisin laittanut vesikannuksi jiäkuappiin. Olis heltellä voinut välillä ottaa kirkasta ja raikasta. Mutta kannun pohjassa oli iso reikä. Laitoin sen sitten uusittuun kukkapenkkiin ja orvokintaimen sen sisälle. On ikään kuin pienoiskasvihuone.

Kului sitten pari päivää, niin eikö vuan auton tuulilasiin ilmaantunut piiiitkä halkeama. No sitä ei ihan kotikonstein saa korjattua. Löytyi tuasiisa eläkerahoille uusi rahareikä. 

Sitten tiskasin öylössä päevänä astioita ja niin vuan huomasin, että toisessakin lasikannussa oli halkeama. Harmittaa kovasti, koskapa tämä kannu oli kulkenut keppupapan mukana aina 60-luvulta saakka. Oli ikään kuin viimeinen linkki Kasarmikadun kotiin. Tuossa se nyt edelleen nököttää tiskipöydällä. Sitä katselen ja ajattelen, että on jostain syystä kaikki niin kovin herkillä.

Kesä kukkuu

Kettupappa sen ensimmäisenä kuuli. Perjantaisen kovan sateen jälkeen vastarannalla kukkui käki. Ja pääskynen teki ylilennon siinä ihan samoihin aikoihin. Se on sitten uskottava, että nyt on kesä. 

Tänään jo ruopottelin kukkapenkkejäni. Hyvin olivat mummon kasvatit selviytyneet lumen alla. Paitsi rododentroni. Jo 15 vuotta hän on yrittänyt kasvaa ja kukkia. Joinakin kesinä kaunistanut pihaa isoilla kukillaan, mutta nyt on monta oksaa kuollut. Voi voi. Harmittaa. Kettupappa sai pensaan synttärilahjana. Silloin pidettiin mukavat juhlat. Oli koolla koko jäläkikasvu, vähän sukua ja ystäviä ja muutama nelijalkainen tietenkin. Paljastettiin juhlallisesti Kettupapan muotokuva, syötiin lihapullia ja laulettiin niin että järvi kaikui. 

Sen jälkeen on rivit harventuneet. Moni on poistunut yläkertaan, joku heistä istuu varmaan nytkin taivaallisessa aulabaarissa ja ihmettelee maallisen maailman menoa. Edes koko Kettupapan pesuetta ei enää saada samaan aikaan samaan paikkaan. Harmittaa.

Vaihdetaanpa aihetta. Keväästä ja kesästä siis. Käki kukkuu niin kuin vuosia sitten. Sama on nuotti kukunnassa. Ei ole vielä muuttanut lauluaan. On siis sittenkin jotain pysyvää tässä muuttuvassa mualimassa.  

                             . . . tekeeköhän yksi pääsky kesän . . .

. . . onkohan hän pääskynen . . .