Mummo teki parannuksen

Voi minua mummoparkaa. Olen aiheuttanut kasvihuoneilmiön ja ilmastonmuutoksen ja vissiin tätä menoa maailmanlopunkin. Minä olen syyllinen yhdessä kaikkien muiden mummoparkojen ja papparaisten kanssa. Minä sytytin tulet hellaan jo pienenä penskana puiden alapuolelta. Rutistelin Savon Sanomien sivuja, niitä jotka eivät päätyneet paskahuussiin  persiinpyyhintäpaperiksi, niitä sivuja ruttasin mytyksi ja työnsin hellanluukusta puiden alle ja raapasin tikulla tulta sanomiin. Jos ei heti ensimmäisellä syttynyt, niin raapasin toisen tikun ja olin hengittämättä hetken, ettei tikku vaan sammuisi. Sillä tarkka piti olla joka asiassa. Ei saanut tuhlata, ei edes tulitikkuja. Sama juttu leivinuunin ja saunan lämmityksessä. Että puiden alta palamaan. Ja sehän se nyt on ollut mitä hirvittävin virhe. Alta sytytetyt puut ovat  palaessaan päästelleet kaasuja ja nämä kaasut ovat karanneet palamattomina mualiman ilimoihin ja nyt sulaa mannerjäätiköt ja on rajuilmoja ja monsuunisateita. Onhan toki karannut muitakin kaasuja, ihmisestä itsestään, pieruja nimittäin. Siihenkin olen syyllistynyt ja tunnustettava on, syyllistyn edelleen, mutta osasyyllisenä tähän on se mahdollinen laktoosi-inhotoleranssi. Ei sitä ole ihan tiagnisoitu, mutta vahva on eppäelys . . . ja haju :(

Voi minua mummoparkaa, kun olen latonut uuniin puutkin väärin, kun ne pitäisi ainakin puita lisätessä asetella hiillokselle kuoripuoli alaspäin.   Suapikonhan näitä tyhmyyksiä mitenkään anteeks? Siellä Pietarin puhhelilla? Nyt on yritettävä tehdä parannus. Ikää karttuu eikä koskaan tiedä milloin joutuu kolkuttelemaan taivaan porttia.

Yhdessä asiassa olen kyllä jo kunnostautunut. Röyhistän täällä rintaa, molempia . . .  onhan niissä röyhistettävääkin . . .  vaikka ei se röyhistely, tahikka keikistely mitenkään tämän mummoparan prohviilia korjaa. Jaa, että mitäköhän varten näin uskomattomalla tavalla kehun itseäni. Tunnustan toki, että olen ikäni ollut kehuvetoinen. Pikkusen kun on annettu myönteistä kommenttia, niin jos en nyt ihan ole oppinut päälläni seisomaan, niin ainakin olen kerta toisensa jälkeen ylittänyt itseni ja voimavarani ja sitten uupunut ja . . .  sitä rataa . . .

Siitä kunnostautumisesta, parannuksen tekemisestähän minun piti kertoa, eikä mennä syvimpiin syövereihin. Asiaan siis! Nyt se tulee. Oletteko valmiina? Minä perusmummo, savolainen viäräleuka villasukankuluttaja, mitättömällä eläkkeellä kittuuttaja, kirkossakävijä ja kästyökerhon varapuhheenjohtaja, minä olen alkanut lajittelemaan. Laitan kiltisti muovit erilleen. Sinne menevät ne lukuisat elintarvikkeiden päälliset, shampoopullot ja lääkepurkit. Yksi suuri ongelma muovien lajittelussa on. Lähin muovien keräyspiste on 75 kilometrin päässä Kuopiossa. On siinä matkoo! Onneks saan joskus lykättyä keräyspussukan Kettukivenmökillä vierailevien kaupunkilaisten matkaan. Viimeksi sen pussin vei Anja. Kiitos Anja:) Hajoavat jätteet kiikutan omaan kompostiin. Se on tuossa kanalan vieressä. Matkaration ja taskulampun tyhjenneet patterit pistän tietennii erilleen, ihan niin kuin hernekeitto- ja ananaspurkit, tuikkujen kuoret ja voliotkin.  Nämä jätteet voin viedä liäkär-reissulla kirkonkyllään. Ja ne palavat roskat, nästuukit ja munakennot ym., ne minä kokoan uuniin puiden päälle ja tarjoon tulta perrään. Näin sitä vanheneva Kettumummokin oppii uusia kujjeita.

Nyt se mualima pelastuu . . . saattais hyvinkin pelastua, jos kaikki mualiman mummot ja papat ja nuoremmat ihan penskasta asti alkaisivat lajittelemaan ja sytyttämään uunit ja nuotiot päältä päin . . .  niin kauan kun nyt yleensäkään saa puilla lämmittää.