Aika on kulunut, kuluvaista on aika. Jonnekin se aina vaan karkaa, jonnekin aika-arkistoon tai taivaan tuuliin tai aikasäiliöön, aikapankkiin. Tuskin siellä kuitenkaan korkoa kasvaa, tai aikabonuksia olisi odotettavissa. Ehkä jokainen eletty päivä on juuri sitä aikabonusta . . .
Puutarhaa olen laitellut. Pienemmäksi suunnittelin kuin aikaisempina vuosina. Mutta kuinkas sitten kävikään? Parin potturivin verran kasviala vain väheni.
Kukkapenkit, ne joita nykyään nimitetään perennapenkeiksi, ne rehottavat valtoimenaan. Helminukkajäkkärä valtaa alaa, sanoin jokin minulle nimetön valkoisia kellokukkia puskeva harmillisen nopeasti leviävä kukkanen, riesa tosiaan. Jalopähkämö ahdistelee syysleimuja ja kuunliljoja. Rentoakankaali levittää helmojaan . . . Levitelkööt, rehottakoot . . .
Kettupappa on kotona. Se on se tärkein asia. Ja tervehtyy päivä päivältä. Pienin askelin, vähän päivässä, paljon jo viikossa. Katiskatkin on jo viety saaren kärkeen ja haettu jo ensimmäiset ahvenköriläät. Niin oli Kettupapalla onnellinen ilme ja katsanto, kun viimein istui veneen perässä ja katseli Iismeren lahtia ja poukamia. Ihan sydämestä kourasi . . .
Se on onnea se, että saa omansa takaisin kotiin ja "elävien kirjoihin".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti