Kettumummo tuasiisa tiällä jupisoo. Sitä kun on tuota aekoo, niin joutaa miettimään ja muistelemaan. Vaikkapa vuan sitä miten on elämässä selevinny hengissä tähänkii asti. Ja että onko vaakakupit tasoissa sen hyvän ja pahan kanssa? Että onko enempi kehuttu vai moitittu?
Äkkiseltään tuntuis, että ei ehke oo kupit tasoissa. Enimmäkseen on jiänynnä mieleen ne tapahtumat, jollonka on moetittu. Että et oo ollunna tarpeeks uuttera askareissas, et oo tarpeeks noppeesti osannu eto hommoo tehä, että näen kaavanko siinä män. Jo tuon utakampi oes tehnynnä käen kiänteessä. Tuommone läkärä ja joutavan päeväne naese vötkylä vuan oot. Ja nämä kannustukses vissiin tarkotetut lausahdukset on sanottu vielä oekeen immeisten kuullen, naapureitten tahikka sukulaesten.
Eipä itsetunttoo oo liijemmälti nämä kehut kasvattanna. Joku toenen oes vuan sissuuntunnu, että vielä minä teille näätän. Että ossoon, jaksan, tiijän paremmin ku työ konsanaa. Joku toenen on siitä vuan latistunnu ja yrittänny mitättömän itsetuntosa kanssa valua näkymättömiin vaekka lattian rakosiin, jos ei muuhun osanna.
On kaet minua joskus kehuttiin. Ei vau ou jiännä mieleen. Ei kaet sitä muute oes näenkää järissä pärjännä vanahaks asti. Kaepa ne vanahukset uattel, että ylipistyy, jos hyvän sanan sannoo. Ja jos sanoskii, niin ei aenakaa liian montoo kertoo.
Sillon kasvatettii semmoseen malliin. Niillä evväellä on pitänä pärjätä. Mutta se minä sanon, että helepompoo oes ollu tiällä mualimassa taevaltamine, jos oes suana ies jonnii verran paremman itsetunnon.
