Elettiinpä ennenkin

Kerronpa tuasiisa vanhoista ajoista. Ei ihan kivikaudelta, mutta vuosikymmenien takaa kuitenkin.  Vanhempani olivat asutustilallisia. Heitä onnisti, he saivat suon reunalta raivattavakseen asutustilan. Tilan "saaminen" ei suinkaan ollut lottovoitto. Tosin 50-luvun lopulla ei vielä lotottu, silloin veikattiin. Kaksitoista oikein olisi ollut päävoitto. Valtio antoi suopeasti lainaa asutustilallisille, mutta tiukin ehdoin. Tilalliset olivat valtion torppareita vuosikymmenien ajan. 

"Yksi risti kaksi, pennit miljoonaksi, veikkaus on joka viikko, palautuspäivä keskiviikko."

Eipä siis tullut veikkausvoittoa, tuli kylmä tila asutettavaksi. Kylmä tila tarkoitti sitä, että kaikki aloitettiin alusta. Rakennuspuut kaadettiin, sahattiin laudoiksi ja parruiksi, asumuksen pohja kaivettiin käsipelillä, rakennettiin niinsanotusti pitkästä tavarasta, kannot kiskottiin, kivet väännettiin ylös ja pellot raivattiin hevosen ja miesten työvoimalla.

"Elettiinpä ennenkin, vaik´ suon reunalla oltiin . . ."

Nykyään puhutaan kovin ruokahävikistä. Hyvää ruokaa joutuu roskiin sekä kotijääkaapeista että laitoskeittiöistä. Minun muistini ylettyy 1950-luvun lopulle asti, ja ruokahävikkiä ei meidän vekselivetoisessa elämässä tunnettu. 

"Joka keitetyn paistaa, se makean maistaa."

Yli jääneet haavikasperunat - keitetyt perunat - paistettiin seuraavana päivänä. Saattoi siinä olla jokunen sipuli makua antamassa, voita tai margariinia paistorasvana ja suolaa mausteena. Tähteeksi jäänyt kaurapuuro paistui valurautaisessa paistinpannussa. Hyvää ja rapsakkaa oli. Vei nälän ainakin. Kuivuneet leivänkannikat laitettiin leipäressuksi. Kannikat paistinpannulle, vähän voita, jos sitä sattui olemaan ja maitoa päälle. Sitten keiteltiin pannulla kunnes leivät pehmenivät. Suolaa päälle vähän tai paljon -  joka tapauksessa aivan liikaa nykysuositusten mukaan. Ja eikun syömään! Kuivuneista pullasiivuista tehtiin köyhiä ritareita. Ne ne vasta herkkua olivatkin! Aina ei ollut ruuanlaittoon voita, silloin laitettiin margariinia pannulle.

 "Ennen pantiin kissat multaan, nyt pannaan suvikultaan."

Jos jäi paistettua kalaa, se pienittiin ruskeakastikkeen sekaan. Hyvältä maistui kalakastike pottuhaavikkaiden kanssa. Ja niin vaan nälkä siirtyi seuraavaan syöntiin. Kananmunista tehtiin todellista herkkua, munakastiketta. Vaaleaa tai ruskeaa kastiketta ja siihen tilsityt kananmunat. Nam!

Leivän päälle laitettiin maltillisesti voita ja leikkeleeksi suolakalaa: hottimuikkuja, kutulahnaa, haukea. Makkaraa ostettiin joskus myymäläautosta. Kylmäketjusta ei ollut tietoakaan, joten ennen ruuaksilaittoa piti makkaran pinnasta pestä pois limainen kerros. Pikku juttu, sehän vain nosti vastustuskykyä. En muista, että kukaan olisi saanut ruokamyrkytystä näin vähäisestä asiasta. 

Velliä keitettiin melkein jokaisen aamupäivän ruuaksi. Ruoka-ajat kerron vielä: Ennen kouluun lähtöä hopeateetä ja ruiskakku - kakku on sama kuin voileipäviipale. Aamuruoka klo 10. Päiväkahvi klo 13. Iltaruoka klo 16.30. Illalla sitten hopeateetä ja ruiskakku. Ei välipaloja. Korkeintaan hellan reunalta kahvipannusta tiristämällä tilkka kahvia. Koulukkaat saivat eväiksi voipaperiin käärityt leipäkakut. Ruisleipää ja voi sipaisu päälle. Ei mitään ohuen ohuita kalkkuna/broileri/kinkkusiivuja. Vellejä oli montaa sorttia; perunavelliä, mannavelliä, riisivelliä, makaronivelliä. Vellejä siksi, että maito saatiin omasta lehmästä ja perunavelliä siksi, että perunoita oli aina kellarissa.

Uusia perunoita saatiin heinäkuun lopulla. Siihen asti pärjättiin edellisen syksyn perunoilla. Salaattia toki kasvoi kasvimaalla. Vihreitä salaatinlehtiä pieniksi silputtuna, kastike kananmunan keltuaisesta, sinapista ja kermamaidosta ja munan valkuainen sattumiski salaatin päälle. Nam! Punajuuret säilöttiin etikkaliemeen. Lanttuja ja porkkanoita syötiin pitkin syksyä niin kauan kuin niitä riitti, viimeiset säästettiin joulun laatikkoruokiin. Kaali säilyi hyvin kellarin kattoon ripustettuna. Kaalilaatikkoa tehtiin, joskus kaalikääryleitäkin, mutta jauhelihaa oli vain nimeksi. Yleensäkin punaista lihaa - nykyajan hirvitystä - sitä oli tarjolla harvakseltaan eikä sitä suinkaan ollut kastikkeessa tai keitossa sellaisia määriä kuin nykyään. Vain sattumiski lautaselle. 

Loppukesä ja syksy kyykittiin metsissä ja puskissa. Sieniä suolattiin, haaparouskuja ja karvalaukkuja :) Tatit potkittiin surutta pitkin mättäitä. Kanttarelleja en muista koskaan nähneeni. Ei niitä tunnistettu syötäviksi sieniksi. Lakat, mustikat ja vadelmat keitettiin sokerin kanssa hilloiksi. Puolukat survottiin ja osa keitettiin mehuksi. Hilloista keitettiin talvella marjakeittoa. Vitamiiniarvo oli varmaan ihan minimissään, mutta herkkua oli keitot ja kiisselit. 

Varsinaista ylipaino-ongelmaa ei ollut. Verenpainetta varmaan, mutta niin on nykyäänkin. Ruokahävikkiä ei jäänyt. Perunankuoret, munankuoret ja hituset annettiin kanoille. Vaatteita kierrätettiin lapselta toiselle, joskus jopa sukupolvelta toiselle. Kengissä oli aina kasvunvaraa. Loppuun kulutetut risaiset vaatteet leikattiin lopulta matonkuteiksi. Trikoiset alushousut olivat nykyaikaisten mikrokuituliinojen korvike. Penniä venytettiin kaikessa mahdollisessa. Elettiin tarkan markan aikaa.

Raskas ruumiillinen työ ja yksipuolinen, mutta puhdas ruoka - paitsi se limainen makkara - jätti tietenkin jälkensä ja näkyi - näkyy - tilastoissa.  Luulenpa, että nykyajan lisäaineet, antibiootit, ympäristömyrkyt ja ravinnon mukana elimistöön siirtyvä mikromuovi koristavat nekin tulevaisuuden tilastoja.