Helikopteri

Olen minä joskus huomannut, että pappa ei ihan aina jaksa kuunnella mummon höpinöitä. Antaa minun puhella pitkiä purinoita, ynähtelee jossain välissä, mutta jos kohta kysyn, että mitäs olet siitä tai tästä mieltä, niin on ihan ulalla. Että mitä? Missä?

Tänään pappa puuhasteli astiakaapin kanssa, se nääs rakentelee sellaista. Ajattelin, että samallahan tuota vois lukea hänelle uutisia. 

Koskenkorva tipahti viinamarkkinoiden valtaistuimelta - hiljainen ynähdys - Siivouskiista sulkee Helsingin yleiset vessat, ovet auki vasta tammikuun lopussa - ei kommenttia - Lumisade vaikeuttaa pahasti liikennettä Satakunnassa - hiljaisuus  -   Jäämies Ötzillä vatsassa Helicobacter bylori - HELIKOPTERI - 

Tuli siis tänään todistetuksi, että kuuntelee se, ainakin puolella korvalla.

         

Jeesusteippiä ja matikankoukkuja

Eilen käväistiin kaupungissa. Alennusmyynnit ja loppiaisen aatto. Huh. Arvaatte varmaan, että oli kansaa liikkeellä. Siinä meni mummon ja meni papankin piä pyörälle. Oli pitkä lista asioita, mutta iso osa jäi toimittamatta. Ei myö vuan jaksettu. Ihmispaljous, jonottaminen ja jokapaikan jumputtava ja yhtä ja sammoo jankuttava taustamusiikki kaiken muun hälyn lisäksi, ne kaikki otti voimille. Myö ollaan tyyppejä, jotka nauttii hiljasuuvesta.  

Piipahdin minä kirpputorillakin, jos olis löytynyt jottain sellaista mitä meillä ei vielä ole ja mikä olis nyt ihan pakko saada. Onneks ei löytynyt mitään:) Pappa sillä aikaa kävi omilla asioillaan. Kysyin sitten autolla, että mitteepä ostit, ja hän siihen vastas ykskantaan, että jeesusteippiä ja matikankoukkuja. Minua nauratti. On ne miehillä ihan eri ostokset kuin meillä naisilla. Myö katellaan vaatteita ja jottain kaanista kottiin, ja miehet vuan teippilöitä ja kalavehkeitä. Se on se miehen ja naesen ero. Myö huolehittaan, että pölyt on pyyhitty, peti pedattu ja mattojen hapsut suorassa, ja hyö metästää ja kalastaa. Että semmonen pikkunen ero meillä on . . .

 

Kerrospukeutumista

Meitä varoitetaan idästä tulevasta arktisesta kylmyydestä. Siperia hönkii naapurilleen paukkupakkasia. Idästähän ne kaikki kummat tulee, kolodadokuoriaiset, hirvikärpäset, jänisrutot sun muut. Yritettiin papan kanssa oikein urakalla miettiä, mitä kaikkea hyvää idästä on tullut . . . ei nyt tullut heti mieleen . . . mietittiin uudestaan . . . no, ainakin muutamia hyviä ruokia ja pari oikein hyvää ystävää. Eihän sitä enempää tarvitakaan.

Ainakin vielä täällä Kettukivellä ollaan pakkasen suhteen siedettävissä lukemissa. Mittari näyttää miinus kahtakymmentä.  Pian saa kaivella villahousuja kaappien kätköistä. Villasukat minulla viluvikaisella oli käytössä melkein koko viime vuoden, niin siis nytkin. Paras ystävä näin talvisaikaan on juurikin tuo villasukka . . . noin niin kuin kuvainnollisesti. Ihmisystävät ovat sitten asia erikseen:) 

Kansakouluaikaan 1960-luvuna alussa oli talvet oikeita talvia. Oli lunta ja oli pakkasta. En muista, että olisin ollut poissa koulusta vain pelkän kylmän sään takia. Äiti huolehti aamulla, että kouluun lähtijällä oli päällään tarpeeksi monta vaatekertaa. Joskus äiti laittoi hiihtokenkien eli monojen päälle villasukat. Ne lämmittivät eivätkä monotkaan luistaneet niin paljon maantietä kävellessä. Päähän laitettiin tietenkin villapipo ja ehkä vielä huivi sen päälle ja kaulaliina peittämään kasvot, niin että vain silmät jäivät näkyviin ja sitten vain ulos ja  tossua toisen eteen . . . tai siis monoa

Maaseudulla oli harvoilla tytöillä pitkät housut. Hame päällä käytiin koulua säässä kuin säässä. Niin hiihdettiin ja laskettiin mäetkin. Mutta hameen alla oli pitkäpunttiset alushousut ja villahousut ja kinttuja suojasi tietenkin paksut pitkät sukat ja monoissa vielä villasukat. Kylmä oli joskus, se on jäänyt mieleen. Silmäripset jäätyivät ja kasvojen suojana ollut kaulaliina huurettui. Mutta kun reippaasti käveli, niin tarkeni ilman pahempia kylmettymiä ja kotona pääsi tuvan uunin päälle lämmittelemään. 

Minä sain ennen kouluikää kaupunkilaisserkulta pitkikset. En olisi niitä halunnut pukea päälleni, en missään nimessä.  Housut olivat ehdottomasti vain poikien vaatteita. No, olihan minun viimein suostuttava, mutta yhdellä ehdolla, esiliina piti ehdottomasti olla päällä. Sellaista kerrospukeutumista:)

Tämä talvikuva on napattu muutama talvi sitten.

Arki on rakkautta ja arki on elämän parasta aikaa. Tavalliset kotiaskareet, ruuanlaitot, tiskit, pyykit, siivoukset ja paikkojen järjestely ja omien toiveiden mukainen hiljaisuus, näistä kaikista jokapäiväisistä asioista voi nauttia. Etenkin hiljaisuudesta, siitä että on niin hiljaista, että voi kuulla omia unelmiaan. 

Samassa tuvassa ja pihassa käpsehtii vuosikymmenien ajan rinnalla kulkenut pappa, oma rakas, tuttu ja turvallinen. Jo hengityksen rytmistä tai katseesta voi tietää mitä toinen ajattelee, mikä mieltä askarruttaa, mitä mielessä pyörii. Tosin joskus iskee lukihäiriö mummollekin. Silloin tulee ajatustenlukuvirheitä ja jopa vääriä johtopäätöksiä. Eihän etanankaan tuntosarvet ole jatkuvasti töröllään. 

Samalla tavalla pappakin tunnistaa hyvin pienistä asioista mummonsa mielentilat ja etenkin sen muutokset. Siitä miten astiat kolahtelevat, miten ovet sulkeutuvat tai millä ponnella ärräpäät lentelevät. Vuosikymmenien aikana ollaan hitsauduttu yhteen. Ollaan niin samaa puuta ja juuret toisiimme kietoutuneena. 

Kun luin läpi tuon mitä kirjoitin, ajattelin heti, että nyt lukijat saavat käsityksen, että me oltaisiin alvariinsa vain huonolla tuulella. Että paukuteltaisiin ovia tai paiskittaisiin astioita. Ei, ei, ei sinne päinkään. Korkeintaan, jos minä mummo satun joskus ja tosiaankin hyvin harvoin, olemaan tuittupäällä, niin se on jo harvinainen sattuma. Kysykääpä vaikka papalta pitääkö tämä paikkansa.

Sovussa eletään arkea, nauretaan välillä kuin keskenkasvuiset kakarat ja piipahdetaan joskus niin sanotusti ihmisten ilmoilla virkistymässä. Etenkin eläkepäivän aikoihin käydään tekemässä varainsiirtoja eli ostetaan ruokia, hörpätään Puodissa maistuvat kahvit, haetaan apteekista repulla lääkkeitä tai ajetaan kaupunkiin asti katselemaan ihmisten hyörinää. 

Ja joskus koetaan kesken tavallisen päivän pieniä juhlahetkiä. Niin kuin silloin, kun monen päivän jälkeen oravat ilmestyvät takaisin pihapiiriin tai teeret istahtavat pihapuihin.