Pittää panna aena kun mahollista rahhoo syrjään pahan päevän varalle. On sitte mistä ottoo, kun tarvis vuatii. Aenaha sitä tarvista tulloo.
Ostettiin muata ja rakennettaan mökki. Vähähä se on syrjässä, semmosella syrjäkylällä. Vuan piästiinpä leivänsyrjään kiinni.
Anoppi sano, että kyllä työ asutta syrjässä, mutta eipähä ou nuapureita harmina.
Haavikkaeta keitettiin. Pysyvät hyvin lämpösenä hellan syrjällä. Pantii vuan vähä voeta potatin syrjään. Sillä keinon se näläkä siirty. Maha täänä ol hyvä käävä tuvan penkille syrjälleen.
Vanahan sokotan ikkunat jiäty, niitä pit sitte hangata rukkasen syrjällä, että näk ajjoo.
Kutitti nii vasenta kämmensyrjee. Suattaa olla lottovoetto tulollaan. Tae sitte ei.
Kahtelin sitä touhua vähä niinku syrjäsilimällä, ja Puavo istu tuvassa piä paenoksissa penkin syrjällä.
Kyllä oon monta kertoo ollu syvän syrjällään, ku oun iltasella outtanna penskoja kyliltä kottiin.
Polokupyörän jätin muantien varteen syrjälleen ja hyppäsin onnikkaan.
Sieltä se tul soratietä pitki vähä niinku syrjäkaria. Oeskoon naattinna jottaen miestä väkevämpöö?
Vuan on se syrjäytynny, ei ou töessä, ei kää missää, itekseen vuan nuilottaa kämpässään.
Vanaha isäntä roikku sisullaan elämän syrjässä kynsin hampain, vaekka ol toenen jalaka haavassa ja tekohampaatkii jo lasissa.
Kännykkä on syrjäyttännä lankapuhelin ja Moto tukkijätkän. Tiällä vuan roekutaan syrjässä ja kirjotettaan viestejä hiljenevältä syrjäkylältä. Niin kauan kun piä toemii (ylä&ala), jalat kantaa, polttopuita piisoo ja sähköt pelloo, niin kauan tiältä kirjotellaan.
Terveisin Kettukiven mummo:)
Kävelin postilaatikolle. Tuuli pöllytti lunta. Vilu kiipesi kauluksesta. Ihan hytisytti.
Jatkoin sisulla kyläteiden risteykseen. Hengästytti.
Ajattelin laiturirantaa. Sinne olisi hyvä alamäki. Kai minä sen nyt jaksaisin. Sydän hakkasi.
Ylämäki takaisin. Väsytti niin pirusti. Otti jalkoihin.
Influenssa on vienyt vanhenevan ihmisen "loistavan kunnon" viimeiset rippeet. Siinäpä sitä on haastetta päästä takaisin kuntoon. Enkä tottasesti havittele nuoren ihmisen voimia. Kunhan nyt jaksaisi edes entiseen malliin. Jaksaisi möyriä puutarhassa ja pihalla, kävellä metsissä, soutaa lahdella . . . semmoista meille mieluista elämää.
Eipä mittää, kyllä tästä vielä noustaan. Sisua löytyy. Nähdään ja koetaan uusi sotemalli, asutetaan yhä vaan "herrojen harmiksi" tätä hiljenevää syrjäkylää, kaivataan vanhaa hyvää aikaa, kun kaikki kyläläiset olivat keskenään hyvässä sovussa. Nyt siitäkin ajasta on vain muisteluita ja kertomuksia. Ei tarvita kuin yksi vastarannan kiiski ja hyvä sopu ja kylähenki on mennyttä.
Toisaalta ihmeitä voi tapahtua. Sitä odotellessa . . .
" Minä en kertakaikkiaan jaksa "
Tulisipa jo kesä
upottaisin sormeni multaan, nuuhkien
ja hiljaisia toiveita mielessäni mantraten.
Kuinka odotankaan muhevia pitkiä porkkanoita,
pyöreitä nauriita,
herneenpalkoja ja kehäkukkia.
Voi kun olisi jo kesä
sataisi vain yöaikaan,
aurinko paistaisi
ja tuulet olisivat lämpimiä ja lempeitä
Istuisin laiturilla ja katsoisin veden pinnan kuvajaista
Linnut sirkuttaisivat, viheltelisivät,
livertelisivät kukin omia viisujaan,
pikkukalat opettelisivat sukkelia uintiliikkeitään,
pyrstön huiskautuksia, evien värinöitä.
Olisi vielä kerran oikea kesä,
sellainen, jota joka talvi ja kevät odotetaan,
ja josta haaveillaan
Ei niin kuin viime kesänä
tai toissa kesänä ja oliko sitäkin edellisenä?
Tulisi sellainen oikea lapsuuden kesä
lämpöineen, kärpäsineen
Sitten kun se tulee, se oikea kesä,
silloin heinät tuoksuvat, mansikat kypsyvät,
heinäsirkat sirittävät pelkkää kesän iloa
Ja järvi on lämmin kuin äidin syli
Odotan niin jo kesää.
