Illalla kuunneltiin tuulen tuiverrusta ja sateen ropinaa. Mikäpä oli kuunnellessa lämpimässä tuvassa. Ulkona oli pilkkopimeää ja meillä lämmintä kuin pesässä konsanaan. Täällä Kettukivellä kun ei katuvalot eikä liikenteen melu häiritse. Voi aivan rauhassa keskittyä iltalukemiseensa.
Tänään kalasteltiin auringonsäteitä pilvien raosta ja ihailtiin haavanlehtien peittämää pihanurmea. Rannan haavikko lahjoitti lehtensä kerta linttuulla viime öisessä tuulessa maaruskan komistukseksi.
Päivä kului syksyyn kuuluvissa piha-askareissa. Voi surku sentään, kesä karkasi käsistä. Ei voi kuin ihmetellä, miten nopeasti aika kului. Kyllä kesä on parasta aikaa, vaikka syksyssäkin on se jokin, talvesta kirpeine pakkasineen nyt puhumattakaan ja kevät enteilee taas sitä odotettua kesää . . . Eipä mummon kannata valittaa, jokaisella vuodenajalla on tarkoituksensa.
Kesällä oli paljon mieleistä puuhaa ulkona. Ehkä ajoittain liiankin paljon. No, aika kultaa muistot . . . Kasvimaa näytti taas ihmeensä punkemalla taimia mitättömän pienistä siemenistä. Ja se vesiheinän määrä, se oli jotain ennen kokematonta. Sitähän olisi voinut vaikka niittää ja seivästää kuin heinää konsanaan. Kukat kukkivat ja marjat kypsyivät ihan itsestään. Melkein päivittäin sai hyvän syyn mennä metsään. Ensin mustikat ja vadelmat, sitten sienet ja puolukat. Ah, sitä ihanuutta. Voi, miten metsä rauhoittaakaan ja antaa voimia. Tämä nyt meni ihan huokailuksi, mutta näin se vaan on.
Syksyä jatkuu pitkälle joulukuuhun talvipäivän seisaukseen saakka. Silloin päivä on lyhimmillään, mutta jo muutaman päivän kuluttua jo kukonaskeleen pidempi, ja mennään kohti kevättä ja kesää. Pian selaillaan taas puutarhalehtiä, taimiluetteloita ja tarkistetaan mitä siemeniä jäi edellisestä kasvukaudesta ja tietenkin mielikuvissa jo suunnitellaan kasvimaan kasvupenkkien suuntaa ja määrää.
Näin se aika kuluu ja ikää karttuu. Sanotaan että vuosi lapsen kasvattaa, kaksi vanhan vanhentaa. Pienin lapsenlapsista oli vielä vuosi sitten tähän aikaan äitinsä masussa, mutta nyt hän jo kävelee omin jaloin ja topakasti käveleekin. Kolme vuotta vanhempi serkkunsa ilahduttaa mummoa ja pappaa piirustuksilla ja kirjeillä, jotka äiti on kirjoittanut lapsen sanelun mukaan, mutta allekirjoitus jo onnistuu taitavasti. Ja taidot kasvavat vuosi vuodelta . . . näin se on tämä elämän lakia.
Pieni vaahteran taimi syksyn väreissä
