Kettumummon huokaus

Jos vielä kerran pääsisin lapsuudenkotiini,

silittäisin seiniä, 

halaisin ovenpieliä, 

kiertäisin tuvan ja kammarit.

Painaisin poskeni uunin kylkeen, 

kurkistaisin ikkunoista tielle ja pellolle, 

Kiipeäisin vielä portaat ylös vintille,
katsoisin ikkunasta pihalle

ja toisesta pellon yli piilokivelle. 

Istuisin auringon lämmittämille rappusille

ja kuunteleisin tuulta korkeiden puiden latvoissa.

Kävelisin vielä kerran saunapolun, 

nuuhkisin polun vierustan leimukukkien sulotuoksua, 

kurkkaisin muuripadan alle 

ja kuulisin vastan suihkeet,

haistaisin koivunlehdet. 

Kuulisin pihalla Nuffieldin sätkätyksen suopellolta, 

vasikoiden mölähdykset saunan takahaassa,

ja äidin karjankutsulaulun. Pyrrikät pyrrikät . . .

Niin, kaiken tämän tekisin, 

jos aika olisi kuin ennen. 

Se aika ei ole enää, 

ei tule koskaan, 

se aika on ohi. 

Muistiin jäi tuoksut, 

jäi äänet, jäi hyvät, jäi pahat. 

Ne kaikki ovat mukanani 

muistini loppuun saakka.