Olen tullut siihen ikään, että useimmiten vain vilkaisen peiliin. Jos joskus oikein pysähdyn katsomaan omaa peilikuvaani, niin hämmästyn todella. Ensinnäkin tietysti tätä väistämätöntä omaa vanhenemistani ja toiseksi sitä kaikkea mitä peilistä kuvastuvat kasvot kertovat. Joskus unohdan vuosien vierineen ja hämmästyn yön aikan tulleita ryppyjä. Silloin tyydyn vain toteamaan, että tähänkö muottiin on elämä minut nyt asettanut? Joskus näen peilistä menneiden sukupolvien äitejä, mummoja, emäntiä, pyykkäreitä, silittäjiä, torpparinvaimoja, loisia, kylän loppulaisia.
Tuo otsaryppy, se sama, jonka pappa kuvailee muistuttavan niin suuresti Nokian kumikenkien pohjakuviota, äidinäidinäiti Eeva Kristiinahan sieltä katsoo. Entäs nenä sitten? Tuo oivallinen tuulen halkaisija, kaikenhaistaja, nyrpistäjä, sehän on kuin suoraan omalta äidiltäni, mutta suun seutu taas kuin äidinisänäidiltä Maria Loviisalta.
Katso sinäkin mitä peilikuvasi kertoo. Ehkä näet siellä jotain, jonka luulit jo unohtaneesi.
Katso sinäkin mitä peilikuvasi kertoo. Ehkä näet siellä jotain, jonka luulit jo unohtaneesi.
Eeva Kristiina, ruukinkantaja Kuopion kaupungista. Kuva on otettu vuonna 1942.
Vieno Esteri, asutustilallisen vaimo1960-luvulla ja vanhin hänen lapsistaan
Kettumummo Amerikantädin kainalossa vuonna 1962
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti