Äetvaenoo sano usseesti, että vähä päevässä, paljo viikossa. En muista montakaan hetkeä, että äiti olisi tehnyt vähän. Aina hän uurasti, pitkin päivää, aamusta iltamyöhään. Lopulta nappasi Junghans herätyskellon käteensä, käänsi vetohantaakia rytmikkäästi vedon loppuun asti ja painui pehkuihin. Lähti savolaisittain ilmaisten silimälleen. Oikaisi ruotonsa matrassille ja antoi unen tulla.
Aamulla kello herätti jo viiden aikoihin. Kahvikupillinen kylmää vettä ja sitä tietään karjakeittiöön sytyttämään tulta muuripadan alle, sitten navettaan luomaan lantoja, lypsämään lehmiä, juottamaan nuorta karjaa, pesemään maitoastioita. Pihan poikki tupaan laittamaan ruokaa ja keittämään kahvia kouluun, metsätöihin tai pelloille lähtijöille. Sitten vielä päivän mittaan puiden kantaminen, tiskit, siivoukset, ruuanlaitot, leipomiset, kesällä kasvimaat, matonpesut ja talvella pyykit saunassa muuripadassa keittäen. Usein talviseen pyykkipäivään kuului vesien sulattaminen lumesta, kun se helekatin vesiputki jäätyi talvi toisensa jälkeen. Se hetki mikä jäi aikaa istahtaa, niin sekin kului käsitöitä tehden. Virkkausta, neulomista, mattokangasta, täkkien tikkaamista, liinojen kirjailemista. Äidin kädet lepäsivät vain yöllä. Ja Junghans tikitti . . . Parempaa unilaulua ei ollutkaan.
Kesäpäivistä on jäänyt mieleen erityisesti päiväkahvit verannalla. Äänet ja auringonpaiste. Pannukahvi tuoksui. Pullaviipaleet katosivat lautaselta yksi toisensa jälkeen. Kyllähän siinä toki keskusteltiin tyypilliseen tapaan eli usein melko äänekkäästi ja usein myös melko yksipuolisesti. Mutta oli toki leppoisiakin kahvittehetkiä. Varjolan Erkki toi kylältä postin. Sitä sitten selattiin kahvittelun ja sen keskustelun lomassa. Pellervo, Savon Sanomat, Yhteishyvä . . . Mietin tässä, oliko sanomalehtipaperi vuosikymmeniä sitten jotenkin erilaista? Savon Sanomien sivuja käännellessä lehdet rapisivat ihan eri tyylillä kuin nykyään. Kuulen vieläkin korvissani sen äänen . . .
Yritän lohduttaa itseäni tuolla äitini käyttämällä sanonnalla. Minun työni ja askareeni ovat pientä äidin töihin verrattuna. Jonakin päivänä saan aikaiseksi vähän, toisena vähän enemmän. Jos en ole tehnyt sitä vähääkään päivän aikana, niin tuntuu kuin aika olisi valunut hukkaan.
Kevät on erityisesti kaikenlaisen puuhastelun aikaa. Kasvimaat, kukkapenkit ja pihapiiri pitävät huolen, että ei ole varsinaista vapaa-ajan ongelmaa. Hei, mutta eihän minulla ole nyt muuta kuin vapaa-aikaa. Teen siis rauhallisesti vähän päivässä toivoen, että viikon lopussa näyttää kuin olisin tehnyt todella paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti