Titipä

Täällä se talitijjainenkin laulaa titityy. Ihan sillä perinteisellä poljennolla. Vähän on ehkä myöhässä, eikös sitä sanota, että talitintti maaliskuussa jne. Pikitien päässä, siellä kotimaamme pääkaupungissa, siellä ne tintitkin laulavat ihan eri nuotilla ja tyylillä. Jotenkin siihen tapaan, että titi titi. 

Ootte varmaan kuulleet tarinan stadilaisen ja maalaistintin kohtaamisesta jossakin Länsi-Pakilan metsikössä. Ei se mitään. Kerron sen kuitenkin:) Metsikkö on siinä kehä ykkösen ja Heinämiehentien välissä. Toisella puolella metsikköä on rauhaisa vanhainkoti, ja toisella huristivat kiireiset työmatkalaiset töihin ja takaisin. Yleensä autossa istui vain se yksi, se kuljettaja. Ne kun on niin huonosti järjestetty ne kulkuyhteydet siellä päin Suomea. Pysäkillä joutuu odottamaan seuraavaa bussia joskus jopa melkein 10 minuuttia. Eihän semmosta seisoskelua kukaan kestä. Parempi siis on mennä huristaa aamu- ja iltapäivän ruuhkassa paikasta koti paikkaan duunimaa. Omassa autossa saa olla omassa eriössään, ei tarvitse kohdata tuntemattomia tyyppejä. Tosin suurin osahan heistä tuijottaa sitä pientä taskuun sopivaa sometusvälinettään. Joten pelko ihmisten välisestä kohtaamisesta on aivan turha. 

Hei mutta, minunhan piti kertoa se tinttijuttu. Näin se osimoilleen meni: Kuvitellaan nyt ensin nämä kaksi tinttiä sinne Länsi-Pakilan metsikköön. Oli aamuvarhainen ja tintti, ynnä muut metsikköön lennelleet linnut availivat lauluääniään. Istahtipa siihen koivun oksistoon kaksi tinttiä. Kovin olivat toistensa näköisiä, lajitovereita siis. Toinen siinä sitten avasi nokansa ja yskäisi, että kröhöm ja päästi suustaan laulun lurituksen: titi titi. Pää ja nokka ylväästi  pystyssä ylpeänä laulunlurituksestaan. Toistipa vielä tämän viserryksensä kerran jos toisenkin. 

Toinen oksalla aikaansa viettävä tintti  kallisteli päätään, ehkä vähän pyöräyttikin sitä pientä linnunkaulaansa. Ihan vain hämmästelyn ja ihmettelyn merkeissä. Kummallisesti laulavat sukulaiset täällä päin! Tuumaili, että mitähän tuohon nyt sanoisi, ettei vaan loukkaisi stadilaiden herkkää linnunsielua ja haurasta itsetuntoa. Sitä kun pitää nykyään olla kovin varovainen sanoissaan, tässä tapauksessa siis liverryksessään. Siispä otti jo valmiiksi hyvän lentoonlähtöasennon ja laulaa luikautti lähtiessään, että titipä hyvinnii tyy.

Kas kummaa, tintti olikin siis savolainen. Nopeasti se kyllästyi etelän soinnittomasti laulaviin lajitovereihinsa. Niinpä se otti suorimman reittilennon ja  valitsi Kettukiven mökin omaksi kodikseen ja laulelee meidän ilona tänäkin päivänä.