Voeko tätä ies toeks uskoo, tätä veen miäree mitä tännäe kesänä on muahan asti satanna? Kasvimua rehottaa, vesheinät ja ne naatit kasvaa vua, sipul kuataa varsiaa, tilli on pitki pittuuttaa ja herneen varret samalla tappoo. Sallaatin lehet märkän jo aekoja sitte, niin märkän mansikattii jo ruakiloena. Mustoo viinmarjoo näättäs tulovan, vuan eipä suaha silläkää herkutella. Siinä ku on sitä seevitamiinia ja se tuasiisa ee sovi yhtää marevaani-immeisille. Ee aenakaa isomassa miärin. No, tiistaenapahan tuon tuasiisa näkköö, että mitenkä paksua eli ohutta meijän veren on!
Öylössä päevänä kävin kuitennii metässä satteihi välissä. Minuako ei voe pittee poessa metästä pitempiä aekoja. Ruppee näkymään nenän asennossa, jos en sinne piäse. Sinne mehtääh! Mustikoeta olisin mieluillu, vuan olpa melekein turha reissu niihe suhtee. Muute kyllä ol mukava kävellä kosteessa metässä ja hngitella raekasta. Vähähä tuo tul hienokinttune olo loppumatkasta. Soettoo pirraatin jo papallekkii, että tekköö voeta leipee valamiiks. Sielläpä ol evästä valamiina oottamassa, ku viho viime piäsin Kettukiven pihhaa. On se niin kiltti ukko tuo Kettupappa.
Eikä siinä vielä kaekki. Vanoja luita ku kolottaa aena tämmösellä siällä. Olakapiätä etennii, niin ja siäriä ja lonkkia, polovista nyt puhumattakaa. Vuan tietääpähä olovasa hengissä, ku johonnii koskoo . . .
Eipä tässä muuta, ku ootellaan, että joskus vielä päevä paestaa tänne Kettukivellekkii ja saepilivet väestyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti