Nytkö vasta huomasit

- Haa, sinähän oot ajanna viikset pois! 
- Nytkö vasta huomasit. Onhan siitä jo kolomatta viikkoo.
Kyllä nolottaa, että pitikii suusa avata. 

- No nyt on nätti tuo sinun uus puseros! On kerrannii väriä eikä aena sitä ilosen mustoo.
- Aakase hyvä mies sinäkii silimäs. Tätä puseroohan minä  oon käättännä viimeset kuukauvet. Kirpparilta ostin, kaheksan markkoo-euroo makso.

Näinkö vähän toisiamme huomataan, kun ollaan aina kaksistaan ja  lähekkäin? Sanovat, että kaukaa näkee paremmin lähelle. Mitenkähän tuokii lienöö? Silimälasitkii oon uusinna, että pitäes olla lähinäkö kunnossa ja pitkällekkii näen sen verran kun on tarpeen. Ei sitä jokkaesta hiirenhyppyä tarvii nähäkkää. Mutta sen minä kuitennii tiijän, että syvämellään näkköö kaekista parhaeten. 

Mitä väliä onko pusero uus vai vanaha tai onko parta ajettu eilen tai jo viime viikolla. Pääasia, että sydän on mukana kaikessa. Että toesemme tunnistettaan ja muistetaan ja takas kottiin osataan sillon kun on kääty kaakana. Ja rakastetaan:)

 

Kyllä pittää ihmetellä

Terveiset täältä sairastuvalta. Vielä henki pihisee jollakin tavalla. Kuumetta on ollut ja lihas- ja nivelkipuja ja ihan jumalattoman hirvee yskä. Pappa on nukkunut sohvalla ja Mummo-immeinen sitten kammarin puolella. Kumpiki ollaan kuunneltu toistemme yskintää. Voimat on menny niin, että ei meinaa sukkapuikot pysyä hyppysissä. 

Että pitipäs tämäkin taati vielä kokea. Pappa sairasti samanmoista kuumetta viimeks inttiaikana, ja siitä on jo ihan jonnii verran aekoo. Joskus 60-luvun loppupuolella. Ja minä sairastin näin kovan kuumeen vuonna 1985. Pientä lämpöilyä on ollut aina sillon tällön, mutta ei näin hirveitä kuumeita. 

Täällä me ollaan yritetty pitää toisistamme huolta. Postia ei oo haettu viikkoon. Se ei kyllä haittaa. Löytyy ne laskut sieltä varmaan, jos ei oo kettu nälissään niitä syöny. (oliski) Ruokaa ei laitettu moneen päivään, ei ees lämmitetty tähteitä. Eilen piti jo jottain kyhätä mitä nyt sattu jiäkuapista löytymään. 

Soitin sitten uamusella terveyskeskukseen. Ja olipa muuten puhelias hoitaja-immeinen langan toisessa päässä. Ja kyllä tuli sutjakkaasti lankoja pitkin tänne Kettukivenmökille asti. Ei tottasesti oo ikinä ennen kohdannu semmosta tyyppiä, noin niinku hoitajapuolella. Ei kuuntele, ei anna puhheenvuoroon. Hoitajan kun pitäis osata kuunnella asiakastaan. Vuan tämäpä puhu ja puhu ja onto ohjeita, että olis ensin pitäny mennä apteekkiin ja ostoo käsikauppalääkkeitä. No selitäpä siinä sitten, että eipä oo apteekki täällä auki ja onha sinne oma matkasa vaikka olis aukikii. Että pitäiskö sitä lähtee kuumeessa taksilla Kuopioon lähimpään apteekkiin hakemaan jotain yskänlääkettä, jolla ei liäkäreidenkaan mukaan ole mitään hoidollista merkitystä. Minä jo väsyin siihen sanatulvaan ja sanoin, että antaa olla, kuollaan tänne, pitäkee vua ne aikanne. Niin sittepä kuunteli ja sanoi, että aika on.  Ja kohta tästä kirkolle . . .

Se on vielä sanottava, että jos ei olis niitä harvoja ystäviä, jotka vielä pitävät yhteyttä, niin ihan saatais rauhassa tänne kuolla. Kiitos ystäville:) 

Kahet piällekkäin

Kyllä on ollut hiljaista. Välillä tekis mieli kiljaista. Vaan eipä se äänen avvaus kauas kuuluisi. Kettukiven mökki on näet melkein hautautunut lumeen. Katolta pudonneet lumet peittävät jo niin sanotun "kartanomme itäisen siiven". Valtavat lumipenkat kehystävät pihaa. 

Itse varsinainen kettukivi on parimetrisen lumikasan alla. Ja pakkanen paukuttelee nurkissa. Suaha nähä miten kevät tästä kehkeytyy. Pian on jo Matin päivä. "Matti kutsuu seinustalle", sanoi vanha kansa. Keväinen aurinko lämmitti silloin vanhoina hyvinä aikoina jopa niin, että seinän vierukset alkoivat sulaa ja räystäät tippuivat. Vaan eipä ole vuodet veljeksiä, ei edes velipuolia. 

Pääasia on kuitenkin, että on oikea talvi, eikä sitä tauotonta vesi-tai räntäsadetta, liukasta ja loskaista, pimmeetä ja mustaa. Nyt saa ihailla tähtitaivasta ja satunnaisesti jopa revontulia. Jos sattuu kuitennii olemaan iltauninen ja painuu pehkuihin jo alakuillasta, nii päivällä voi potkaista potkurilla pitkin kylätietä. Jos vain nuama ja näpit kestää pakkasta. Sauvakävelylläkin kyllä saa mukavasti hien pintaan. 

Ulkoileminen on asennekysymys ja tietenkin vaatetuskysymys. Jos haalii komeroista kaiken mahdollisen lämpimän päällensä villahousuista lähtien, niin luulenpa, että tarkenee. Eri asia on sitten pystyykö runsaassa kerrosvaatetuksessa enää evvääsä letkauttamaan vai joutuuko makkoomaan niinku lahna taasassa:) Toisaalta selällään pötköttely pakkaslumen piällä taivasta katsellen, sekin voisi olla uusi elämys ja avartava kokemus. Pittääpä kokkeilla.  Mutta ensin pitäis kuappien kätköistä löytee ne villahousut . . . (pssst.turhaan etsisin, en omista villaisia)

Lämpimät villasukat ovat todella päivän hitti. Jokainen lisävuosi ikäjanassa lisää aina vaan enemmän ja enemmän villaisten asusteiden arvostusta. Ei sitä nuorena tiijä miten mukavata vanahana voe olla . . . villasukat jalassa. Pakko myöntää, että tälläkin hetkellä on kahdet päällekkäin. 

 

Hiljaisesta

Kerron teille hiukan nykyisestä kotikylästäni. Tänne pappa toi minut pistokkaana ja hyvin olen juurtunut:) Tämä kyläpahanen on kyllä syrjässä, ikään kuin Jumalan selän takana. Mutta toisaalta mistäpä sitä tietää miten päin se Jumala seisoo:) Saatetaan hyvinkin olla juuri Hänen silmäinsä eessä:) 

Kyläksi tätä seutua nyt kuitenkin kutsutaan. Ei ole varsinaista kyläkeskustaa, ei ole tietääkseni koskaan ollut edes kauppaa tässä syrjäkylässä. Kauppaa on kylläkin saatettu tehdä, myyntiartikkelina ehkä korpikuusen kyyneleet tai  kismeräksikin kutsuttu ilo(ton)liemi. Hiivasta ja sokerista sekoiteltu ja käytetty perinteinen suomalainen seurustelujuoma. Varsinainen kismerätuotantolaitos lopetti toimintansa jo vuosia sitten, enkä ole kuullut olisiko joku juomaan ihastunut aloittanut uustuotantoa. Kerron teille kyllä heti, jos satun kuulemaan:)

Taloja täällä on harvakseltaan. Kettukiven mökin ikkunasta ei näy yhdenkään asujamiston valoja. Saunan rappusilta kun oikein kurkottaa, niin jopa näkyy valontuike järven takaa, mutta se onkin jo ihan toista kylää. 

Kaikilla asukkailla on siis tilaa olla ja elellä. On soita, rantoja, metsiä, mäkiä, entisiä peltomaita ja muutama hehtaari vielä oikeaa viljelystä. Ja vettä on joka puolella niin järvessä kuin kaivossa. Ja taivaalta tulee lisää. Monen kuukauden sadejakso alkukesästä loppusyksyyn vaihtui viimein lumeksi. Lunta on jo nyt kuin parhaina lumitalvina ja ollaan sentään vasta joulussa menossa. Parhaillaankin sataa ja pappa hikoilee lumitöissä . . . voih!

Lumi on siitä hyvä, että voi näin ympäristöään seuraavana tarkkailla mitä lähistöllä tapahtuu.  Jalanjäljistä tunnistetaan jo tiellä liikkujat ja kulkusuunnasta liikkumisen tarkoitukset. Eipä täällä monikaan liiku ilman jotain tarkoitusta.  Roskia kiikutetaan kimpparoskikseen tai käydään muuten vain virkistäytymässä sauvakävelylenkillä.  Tänään kylätietä aamulla varhain ajellessa melkein yhteen ääneen huudahtettiin, että ihminen. Eipä ollut edes tuttu. Mistä lie naapurikylästä tänne harhautunut:)

Autojen ajourat kertovat myös paljon: "Naapurilla näkyy olevan työhuki ja niin hänen emännälläänkin, kun kahdet auton jäljet näkyvät. . . No, jopas on setäimmeinen lähtenyt aikaisin asioilleen kirkonkylään. Kappas, onkin vaihtanut Nokialaiset Hankookkiin . . . Ja postikin on jo tullut ja pysähtynyt meidän laatikolle. Pitääkin kurkistaa mikä lasku tänään tuli."

Tuo edellä mainittu nyt olisi sitä huumoripuhetta. Oikeasti lumen pinnalla nähdään oravan, lumikon, kärpän, ketun, jäniksen, rusakon ja jopa ilveksen jälkiä. Kerran ainakin pari talvea sitten kulki susi Kettukivenmökin vieritse. Jätti jäljet ja jolkutteli omille teilleen. 

Lähimetsässä on omat polut metsäkauriilla ja hirvillä. Samoja reittejä kulkevat vuodesta toiseen. Monenlaiset tintit, sirkut, varpuset, tulkut, tikat, närhit ja riähkät harakat värittävät hiljaisen mökin pihaelämää.  Lintulaudoilla ja talipalloilla käy koko valoisan päivän ajan eläväinen vilske. 

Että onko elo yksinäistä tällä hiljaisella kylällä? Eipä todellakaan. Onhan meillä toisemme ja hiljaisen kylän elämä kulkijoineen ja pikku tirppoineen. Muutaman kerran vuodessa sentään joku tuttu piipahtaa tuvassa tarinoimassa. Ja onneksi on tuo nykyajan nelipyöräinen moottorilla varustettu kulkupeli. Ja on tietokone ja ajoittain jopa hyvin toimiva nettiyhteys, on kännykät ja tarvittaessa kovin kantava huutoääni. 

        Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2018 

           toivottavat teille Kettukiven Mummo ja Pappa 

 

Kuvissa

Oltiin eilen Kettupapan kanssa viihteellä. Niihä sitä nykyään sanotaan, että viihteellä:) Käytiin syömässä ja käytiin elokuvissa. Siitäpä olikii vierähtännä vuos tai pari ja suatto olla useempikkii, siitä kun viimeks oli käyty. Jos nyt ei lueta keuhkokuvia tähän kuvissa käyntiin. Niitä on kuvattu, niitä keuhkoja, niinku on käsiä, jalakoja ja suolia. Yäk . . . ei siitä enempätä. 

No jatketaan. Kun viimein ol löyvetty se oikee elokuvateatter, nii sitte vuan lippujonnoon. Kettupappa oli päevemmällä, sillä välin kun olin ite käämässä ison sairaalan liäkärissä, nii pappa ol käänä ehtimässä teatteria entisiltä paekoilta. Sieltä missä sillon joetain vuosia sitten käätiin kahtomassa joku kotmaenen elokuva, jonka nimmee ei nyt sitte millää sua mieleen. Vuan eipä ollunna teatteria ennee siellä, ol semmone joku vitnessvirma. Eikä Kuvakukossakkaa ollu sitä elokuvvoo mitä meinattiin. 

Löytyhä se viimein, se oekee paekka. Ja nii vua piästiin kassalle asti, annettiin jäläkikasvun  kirjekuoressa lähettämät liput ja valittiin ruudulta istumapaekat, että kolomas rivi ja iha reunassa. 

Jonnii ajan piästi piästiin salliin ja laskettiin, että yks kaks ja kolome ja  tuossa on paekat. Vuan eikö mitä, viärällä rivillä istuttiin, vaekka nii tarkaan laskettiin, että yks kaks ja kolome. Vuan sielläpä olissii pitännä laskee ylhäältä alas eikä alhaalta ylös. Nii se vuan mualima muuttuu. Enne vanahaa oli ykkösrivi ihan näyttämön eissä ja muut rivit sitte tietennii siitä ylöspäen. Suatiin myö siinä istua, ei siinä mittää. Toenen meitä nuorempi pariskunta ihan oma-alotteisesti män niille meijän paekoille. Kahtovat varmaan, että voe nuita ressukoitta, istukoot nyt raahassa.

Siinä sitten rapisteltiin makkeispussit auki ja otettiin oekeen hyvä asento ja oltiin valamiina elokuvanaatintoon. Ensin siinä joku pelas jottae peliä ja voetti viijen euron alennuksen seuraavaan kertaan. Ja sitten katottiin muuten meleko monta elokuvamaenosta ja muutakii maenosta. Hetken ol välillä hiljasta ja oltiin jo varmoja, että nyt, nyt se alakaa. Eikö mitä, maenokset senku vua jatku. Piti ihan kahtoo kännykästä, että tähänkö se meijän elokuva-aeka mänöö, näehin maenosten tuijottelluun. Jos oes oltu Kettukiven tuvassa, nii aenakii iänettömälle olis toosa laetettu tahikka kiännetty kanavata. 

Alakoha se viimen se elokuva, se uus tuntematon. Hyvä oli ja erlaene kun Edvinin ja Molperin ohjoomat. Ol uusia kohtaaksia ja joetaen vanahoja ol jätetty poes. Hyvinhä ne poejat näättel ja ne muutamat naesetkii. Vaekuttava joka tappaaksessa. 

     Kuvassa Kettumummon eno "siellä jossakin"