Palstatilallisen tulosvastuu

Maailma on täynnä ihmeellisiä sanoja. Ainakin savonmurre, niin kuin nyt esimerkiksi huilake tai hörökki, kinttukiänne ja tirsake. Ensimmäinen tarkoittaa laihaa kahvia, toinen polvitaivetta ja viimeinen pientä nenän nykeröä. 

Siinäpä sitä oli murretta täksi kerraksi. Alunperin oli tarkoitus vaan kirjoitella Kettukiven tavallisesta keskiviikosta. Miten meinasi kesken kaiken iskeä kestävyysvaje. Tuolla kasvimaalla nimittäin. Eipä sormet oikein kestäneet yllättäen kylmennyttä syysilmaa, sitten vihleksi selkää, kohta lonkkia ja niin edelleen. Piti ihan vähän väliä oikasta ruoto pystyyn ja huokasta ja käydä tuvassa lämmittämässä palelevia sormia. Joka paikkaahan sitä näillä kymmenillä kolottaa, reppii ja  nykkii. Eihän sitä muuten tietäs olevansa hengissäkään!

Joka tapauksessa porkkanat on nyt nostettu ja todella hyvä sato tulikin. Kettupapan kanssa yhdessä otimme tulosvastuun. Tarkoittaa sitä, että Kettupappa kantoi helteellä järvestä varmaan valehtelematta ainakin sata kastelukannullista vettä. Minä kyykin kasvimaalla vähän väliä takapuoli pystyssä ja kitkin ja harvensin. 

Vuosien riesana olleen rönsyleinikin olen saanut kitkemällä vähenemään rutkasti. Sitkeästi juurillaan maahan tarraava ratamo sen sijaan yrittää sisukkaasti vallata elintilaa. Vaan niinpä olin häijy, kaivoin ratamot ja kyysäsin kauas kasvimaalta. Todeten vaan, että ensi kesänä maasta nousee aina uusia ja uusia sisupusseja. 

               Lummipallopensaan lokakuinen yllätys

            Kaunokaisen ja kurjenpolven viimeiset kesäterveiset:)
 

Kylykee pannulle

Joko se on taas perjantai? Dosetista sen huomasin:) Se on kyllä hirmu huono kalenteri, tahikka päivyri tuo dosetti. Sitä jos on unohtanut oottaa jonakin päivänä ne kaikki liäkärin miäreemät tapletit, niin johan ajanlasku heittää. Vaan onhan se heittänyt ennenkin. Olen kuullut, tahikka lukenut, että nykyajan tiedemiehet ovat laskeneet Jeesuksen syntymänkin uudestaan. Jokunen vuosi siinä kuuluu heittävän. Vuan en nyt muista että mihinkä suuntaan. Että syntyikö ennen vai jäläkeen syntymänsä. Siinäpä sitä onkii miettimistä tälle päivälle, jos ei muuta pohittavvaa löyvy. 

Tuasiisa meinoo ihan väkisellä kiäntyä äetinkielelle. Voe voe, kun nuo sormet vuan näpyttellöö just niinku sanat tulis suusta, jos tiällä syrjäkylällä oes joku kuuntelemassa. Vuan kun ei nyt oo, nii työ jouvutta tätä lukemaan. No, lukkoo se joka ossoo ja ymmärtää sitte minkä ymmärtää.  

Kettupappakii lähti jo uamusella omille hommilleen ja tulloo sitte ku tulloo. Näläkääsä valittaa ja jiäkuapilla romihtoo. Kyllähän minä sille näläkään kuolevalle jottaen laetan. Aattelin tehä muikkuloista ja kylykipaekasta suutarinpaestia. Siihen sitte pottuhuavikkaat kiehaatan, niin kelepoo varmasti. Ja vyöhön pittää kohta tuasiisa nahkapaskalla lisätä reikiä. 

Paestinpannulla aattelin tehä suutarinpaestin. Voipi sen tehä uunissakkii, vuan valamistuu hellallakkii. Tämä ruoka se on yks savolaenen perinne-eväs. Syötiin Kettumummon kotonakkii sillon, kun ol kiertävältä kalakaappijaalta suatu sopivan kokosia muikkuja. Ja kaappa-aatosta kiljuvan pintoo, eli oikein läskistä siankylykee. Siihen "hyvvään vanahaan aekaan" ruoka ol hyvee, kun se ol oekee rasvasta. Hirveen hyvvee ja mahottoman epäterveellistä. Ihme, että ei oo eeuu sitäkii kieltännä. Sitä siankylykee.  Siihenhä ne isät ja äetit kuol ennen aekojaan. Vuan kaikkiha ne on kuollu nekkii, jotka on leipee syönnä. Semmosta myrkkyä.

Leikki sikseen. Taidankin laittaa kasvissosekeittoa oman maan porkkanoista, maa-artisokasta ja setä-immeisen mualla kasvaneista perunoista.  

Voikaa hyvin ja syökee terveellisesti:) 

Metsäresepti

Tuuli vonkuu Kettukivenmökin hirsien rakosissa ja viskoo pihalle puiden lehtiä, kuivuneita oksia ja käpyjä. Miisu ei viihdy pihalla. Ellu Kanaset ja Blondi muuttivat jo onneksi talvikotiin. Ero oli haikea, sen saatte uskoa. Ulkona on kuin keväinen Tapion riihenpuinti. Nyt taitaa olla asialla Tapion tytär Tellervo. Jospa hän on päättänyt siivota ennen pakkasten ja lumen tuloa. Hyvä Tellu. Muista kuitenkin, että annat meidän vielä nauttia ruskan väreistä, ettet ihan "nurkkia" myöten siivoa, vaan jätät vielä paljon ihailtavaa. Kiitos:)

Myrskyä on siis luvassa. Usein se tuo mukanaan sähkökatkoksia. Silloin ollaan täällä kuin pimennossa, vaikka aurinko paistaisikin. Parin tunnin katkoksen jälkeen ei puhelin enää toimi ja nettihän katkeaa heti. Sitten kaivetaan taas primuskeitin kaapista, kynttilät laatikoista ja tuijotellaan takkatulta. Ja kohta jo käynnistellään aggregaattia pelastamaan pakastimet sulamiselta. Sanonpahan vaan niin kuin olen ennenkin sanonut, että kynttilän valon romanttisuus ei sitten yhtään iske minuun.

                                   Kettumummon sipulisato

Pihalla ja kasvimaalla olisi vielä ahertamista. Sipulisato on kyllä jo tallessa ja  punajuuret säilötty. Tänä syksynä säilöin tietenkin tavallisia etikkapunajuuria, mutta myös hilloketta portviinin ja punaviinietikan, ynnä muiden tarpeiden kanssa. Avomaan kurkutkin on purkissa, ja ensimmäiset jo maisteltu.  Rakuuna on kuivattu, pavut ja salaatit syöty, tilli ja persija säilötty pakastimeen. Kasvihuoneessa yrittää viimeiset tomaatit punertaa poskiaan ja porkkanarivit odottavat vielä nostamista. Samettiruusut loistavat edelleen. Istutin niitä alkukesästä kumppanuuskasveiksi sipulien ja porkkanoiden seuraksi. 

Kuva on otettu leimukukkien aikaan ja samettiruusut ovat vain entisestään komistuneet

Tämän päivän olen ottanut löysin rantein. Ihan pikku pikku tupatöitä vain. Niin kuin esimerkiksi sienien siivoamista. Tuo vihreä sienikori on oikea taikakori. Joka kerran siinä on jotain kotiin tuomista pieneltäkin metsälenkiltä.

             Yksi monista tämän syksyn sienikorillisista

Lepo ja löysäily tekee hyvää Kettumummollekin. Suosittelen kaikille. Jos olisin lääkäri, niin kirjoittaisin Metsäreseptin. Ilman tutkintoa voin näin mummoimmeisenä määrätä seuraavasti: 

Rauhallista ja kiireetöntä kävelyä metsässä, luonnon tuoksujen haistelua, värien ihailua, kurkien huutojen kuuntelua, tuulenväreitä poskilla, istuskelua kannon nokassa, kuivalla säällä lepäilyä sammalikossa . . . Kolme kertaa viikossa vähintään 30 minuutin ajan ilman kännykkää tai muuta teknistä härpäkettä. Olkaa hyvä:)

Havisevin lehdin

Niin kauniita värejä luonto näyttää
se Kettumummon mielen ilolla täyttää.
Haavat havisevin punaisin lehdin,
niinköhän kaikesta nauttia ehdin.

Riimittely on kovin vaikeaa,
ero kesästä jopa haikeaa. 
Oli lämmintä hellettä mielin määrin,
mutta nyt ei pidä ymmärtää väärin.

Toki syksystä nautin, värikirjosta kovin,
sävyt kuivien korsien, varpujen 
ja huudot kurkien
niitä katselen ja kuuntelen tovin 
jos toisenkin.

Oikea runoniekka jos oisin
ja loihtia kauniita sanoja voisin,
kuin pilvien taakse lentänyt eino,
olisi runo niin oiva keino.

Olen se tavallinen mummo 
en hieno, en hento . . .
mieleltäni kuitenkin joskus rento.

Paras lopettaa riimittely kankea
ja palata kohti Kettumummon arkea . . .