Maailma on täynnä ihmeellisiä sanoja. Ainakin savonmurre, niin kuin nyt esimerkiksi huilake tai hörökki, kinttukiänne ja tirsake. Ensimmäinen tarkoittaa laihaa kahvia, toinen polvitaivetta ja viimeinen pientä nenän nykeröä.
Siinäpä sitä oli murretta täksi kerraksi. Alunperin oli tarkoitus vaan kirjoitella Kettukiven tavallisesta keskiviikosta. Miten meinasi kesken kaiken iskeä kestävyysvaje. Tuolla kasvimaalla nimittäin. Eipä sormet oikein kestäneet yllättäen kylmennyttä syysilmaa, sitten vihleksi selkää, kohta lonkkia ja niin edelleen. Piti ihan vähän väliä oikasta ruoto pystyyn ja huokasta ja käydä tuvassa lämmittämässä palelevia sormia. Joka paikkaahan sitä näillä kymmenillä kolottaa, reppii ja nykkii. Eihän sitä muuten tietäs olevansa hengissäkään!
Joka tapauksessa porkkanat on nyt nostettu ja todella hyvä sato tulikin. Kettupapan kanssa yhdessä otimme tulosvastuun. Tarkoittaa sitä, että Kettupappa kantoi helteellä järvestä varmaan valehtelematta ainakin sata kastelukannullista vettä. Minä kyykin kasvimaalla vähän väliä takapuoli pystyssä ja kitkin ja harvensin.
Vuosien riesana olleen rönsyleinikin olen saanut kitkemällä vähenemään rutkasti. Sitkeästi juurillaan maahan tarraava ratamo sen sijaan yrittää sisukkaasti vallata elintilaa. Vaan niinpä olin häijy, kaivoin ratamot ja kyysäsin kauas kasvimaalta. Todeten vaan, että ensi kesänä maasta nousee aina uusia ja uusia sisupusseja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti