Pölylle kyytiä

Tänään oli se päivä, jota me molemmat, sekä pappa että minä, olemme odottaneet kauhunsekaisin tuntein. Oli aika lähettää talvikuukausina kertyneet pölyt ja villakoirat kevättuulen matkaan. Olikin sopivan kolea päivä. Oikea koira, Minni, epäili vähän väliä, että luetaanko hänetkin häädettävien joukkoon.  Niinpä hän vaihtoi paikkaa sohvalta sohvalle epäluuloinen katse silmissään. Välillä hän säntäsi ulos ja suoraan rannalle kiivaasti haukkuen. Yritti näet osoittaa, että on hän tosi tarpeellinen, ikään kuin vahtikoirana. Kai me huomataan kuinka päättäväisesti hän osaa hätistää härkälintuja kauemmaksi rannasta.

Nyt kun urakka on valmis, Minni nukkuu ketarat oikosenaan onnellista koiranuntaan. Luulenpa, että hän herää vasta huomenaamulla. Väsynyt vahtikoira:)

Väsyneitä ollaan mekin. Jalkoja särkee, selkää kolottaa, sormet niin kipeinä, ettei maitopurkkia saa avatuksi. Ei tarvitse illalla kauan souvatella eli siis unta odotella:)

Palataanpa kirjoittamisen pariin sitten toisena päivänä. 

Kettukin hipsii jo omille teilleen

Sormet mullassa

Mummo pääsi tänään taimikauppaan. Olo oli kuin Liisalla Ihmemaassa:)  Tai lapsella karkkikaupassa. Ympärillä oli niin paljon kauniita jo kukkivia kukkia ja satoja pienen pieniä taimia. Tuli valinnan vaikeus, olisin halunnut vähän kaikkea. Ukki käveli perässä ostoskärryn kanssa. On se kiltti:) 

Sitruuna-ajuruohon, syysmaksaruohon, kylmänkukkien, laventelin, jaloangervojen ja orvokkien taimia sitten lopulta valitsin. Ja tietenkin myös jotain hyödyllistä eli mustaherukan- ja punaisen karviaisen ruukkutaimet. 

Kaikki taimet on nyt istutettu. Vielä jäi kukkapenkkeihin aukkopaikkoja. Mummo vierailee siis vielä uudestaan taimitarhalla!  

Kurki Kettukivellä näytti niin yksinäiseltä, joten se sai kaverikseen lajitoverin. Oli muuten viimeinen Kodin Terran ylähyllyllä. 

Rojua rojua. Eteisen liitutaulu on tuunattu vanhasta ikkunasta. Lasiruudut on maalattu liitutaulumaalilla. Poppanaliinan päällä on lajitelma kiviä, jotka on pomittu matkan varrelta. Savilintu vartioi tiukkailmeisenä rojuaarteita. Eteisen ilme muuttuu vuodenaikojen mukaan.  

Vanhan 1950-luvun sanomalehden ilmoitussivu on päätynyt koristeeksi. Ilmoituksissa myydään porsaita, ruunahevosia ja leghorn-kanoja, vuokrataan heinämaita, etsitään sopivaa henkilöä lastenvalvojan virkaan. Siis aivan erilaisia ilmoituksia kuin nykypäivinä. 

Punainen mökki ja kukkamaa

Karhu suolla

Vegeta-kattila 

Mummon vanha Myrnakannu

Yllätysvieras

Tänä iltana varttia vaille kahdeksan asteli harmaahaikara pitkillä honkkelijaloillaan meidän rannassa. Ukki nappasi kameran ja lähti ulos hiljaa hiipien. Minä yritin pitää rauhallisena mukaan pyrkivää mäyräkoiraa. Hän kun on meillä ikään kuin hoitolapsena. Ukki pääsi rannalle, mutta haikara oli piiloutunut laiturin taakse. Sieltä se ponnahti siivilleen ja lensi tiehensä. 

Väärään rantaan oli tämä haikara yrittämässä sikäli, että täällä on vain eläkeikäisiä asukkaita. Niin kuin melkein koko kylän väki. Vähintään viiskymppisiä ja vanhimmat jo yhdeksännelläkymmentä. Ei meillä kenelläkään ole enää haikaran tarvetta. Mutta lapsien luokse saisi haikara mennä, sinne Helsingin Tapanilaan, Inkoon Tähtelään ja Nurmijärven Lepsämään. Niin ja miksei myös Siuntion Pikkalaan, mutta sinne ei vielä taida ole kiirettä:)

Kettukiven valkovuokkoja

Minni paistattelee päivää mökin rappusilla

Lauantai-iltana

Taas on päivä pyörähtänyt iltaan. Päivä kului pieniä askareita tehden. Vähän lehtien haravointia sieltä täältä, köpsöttelyä pihalla ja metsässä ja ystävien kanssa kahvittelua. 

Saimme vieraita järven takaa. Kahvit ja pullat maistuivat terassilla auringon lämmössä istuen. Siinä samalla vaihdettiin kuulumisia. Sehän tarkoittaa sitä, että päivitetään kolotusten ja sairauksien tilanne. Siinä verrattiin verenpaineita ja sokeriarvoja ja todettiin, että kas vain, taas ollaan selvitty hengissä yli talven. Ollaan me vaan sisukkaita sissejä!

Narsissit tuvan ikkunalla antavat iloa tupaan ja kammariin. Kun ne kuihtuvat, siirrän mukulat jonnekin sopivaan paikkaan pensaan juurelle tai perennapenkkiin ja istutan tilalle pelargonioita. Pelakuiksi olen tottunut niitä sanomaan. Ja perennapenkkiä kukkapenkiksi. Ehkä olisikin parasta kirjoittaa niillä sanoilla mitä on ikänsä käyttänyt. Olisi jotenkin kotoisempaa:) 

Siitä tulikin mieleen kotoilu. Sehän on nykyään ihan joidenkin ihmisten harrastus. Ollaan kotona, tehdään kotihommia, sisutetaan kotia. Minäkin kotoilin kerran oikein seitsemän vuoden pätkän. Olin vaan kotona. Tosin siinä sivussa synnytin kolme lasta neljän vuoden sisällä, tein kaikki lastenruuat itse, leivoin ja pakastin. Se oli elämän parasta aikaa. Nuorimman syntyessä en ennättänyt kotoilemaan. Opiskelin ja kävin töissä. Nuorin saikin oikein tehtaassa valmistettuja vauvanruokia. Mutta hyvä poika siitäkin tuli valmisruuasta huolimatta. Tai juuri siksi? Olen onnellinen ja kiitollinen kaikista kolmesta pojastani ja yhdestä tyttärestäni. Nyt he kaikki ovat maailmalla . . . ja äidillä ja isällä on ikävä:)

Kivi keskellä pihaa

Iso kivi keskellä pihaa on se Kettukivi. Sen juurella on vanha Verkko-Ukko pitänyt ketunrautojaan silloin kauan aikaa sitten. Nyt kiven ympärillä on perennapenkki. Pajuista punottu reunus kiertää kiveä rannan puoleiselta reunalta ja luonnonkivireunus mökin puolelta. 

Tänään kannoin metsästä sammaleisia kiviä ja parantelin kivireunusta. Lisäsin uutta multaa ja yritin poistaa kaikki mahdolliset rikkakasvit. Ihmettelin kuinka lujat juuret niillä onkaan. Rönsyleinikkien puristivat juurillaan kuin sormilla, että minä haluan jäädä tähän kukkatarhaan, tässä on hyvä kasvaa. Juolavehnä luikerteli valkoisine juurineen kuin käärme paratiisissa, sekin vaatien päästä asustamaan Kettukiven kukkatarhaan.

Voi, miten julma olinkaan! Häädin nämä sinnikkäät tunkeilijat, jotta vuohenjuurilla, varjoliljoilla, iiriksillä ja akileijoilla kukoistaisivat ja kaunistaisivat kukkatarhaa.

Nyt on ilta, ja järvi on aivan tyyni. Härkälintu ui vähän väliä laiturin ohi. Pienet kalat hyppivät ja kaislikosta kuuluu molskahduksia. Siellä ollaan kutupuuhissa. Niilläkin on kevättä rinnassa:)

Valko- ja sinivuokot kukkivat. Tuomissa on jo niin isot silmut, että  niistä voi nähdä pienen pienet kukkatertut. Kasvit kurottavat versojaan päivä päivältä ylemmäksi maan pinnalta. Pikkulinnut valitsevat pesäpuitaan. On tämä niin kiireistä aikaa. Pitää ennättää kasvaa ja kuihtua, pesiä, munia ja kasvattaa poikaset maailmalle. Onneksi ihmisen taimi kehittyy hitaammin. Jää vanhemmille aikaa kasvaa yhdessä taimiensa kanssa. 

Kurki laskeutui

Kurki laskeutui tänään Kettukivelle. Nyt se vartioi ylväästi kiveä ja mökkiä. Aivan kuin olisi siinä aina ollut. Nokka osoittaa järvelle peltoniemenkaarteeseen. Kurki löytyi Kodin Terran myymälästä. Ojenteli ylähyllyllä kaulaansa ja tahtoi lähteä mukaamme. 

Oikeat kurjet ovat monena aamuna herättäneet nukkuma-aitassa nukkujat töräyttelemällä aamuhuutonsa muutaman metrin päässä aitan seinästä. On muuten aika sykähdyttävä herätysääni. Aivan erilainen kuin mitä Nokian kännyköiden äänivalikoimista löytyy. Mutta herätysteho on 100 prosenttinen:) 

Kettukiveltä

Ensimmäinen kirjoitus

Olen mummo Kettukiven mökiltä. Kirjoittelen ajatuksiani ja huomioitani arjen elämästä, Kettukiveä ympäröivästä järvimaisemasta, luonnon ilmiöistä, pihasta ja puutarhasta. Jaan mielelläni myös omia tai jostakin nappaamiani sisustusideoitani.
Kaikki harrastukseni liittyvät juuri noihin edellisiin. Paitsi akvarellien maalaaminen, tosin siinäkin mieluisimpina aiheina ovat useimmiten koti ja luonto.

Härkälinnut tulivat sunnuntaina Kettukiven rantaan. Voi miten kotoisalta niiden persoonallinen ääntely kuullostikaan! Tiltalttikin lauloi tänään ja västäräkki keikutti pystöään. Peipposetkin ovat jo parin viikon ajan laulelleet. 

Muistaako kukaan sitä aikaa, kun radiosta kuunneltiin Peipposten laulua johtajanaan Mikko von Deringer? Tai sitä miten mukavia säveliä klarinetillaan esittivät Mario Sgoppa ja Paavo Lampinen? Oi niitä aikoja:)