Tänä iltana varttia vaille kahdeksan asteli harmaahaikara pitkillä honkkelijaloillaan meidän rannassa. Ukki nappasi kameran ja lähti ulos hiljaa hiipien. Minä yritin pitää rauhallisena mukaan pyrkivää mäyräkoiraa. Hän kun on meillä ikään kuin hoitolapsena. Ukki pääsi rannalle, mutta haikara oli piiloutunut laiturin taakse. Sieltä se ponnahti siivilleen ja lensi tiehensä.
Väärään rantaan oli tämä haikara yrittämässä sikäli, että täällä on vain eläkeikäisiä asukkaita. Niin kuin melkein koko kylän väki. Vähintään viiskymppisiä ja vanhimmat jo yhdeksännelläkymmentä. Ei meillä kenelläkään ole enää haikaran tarvetta. Mutta lapsien luokse saisi haikara mennä, sinne Helsingin Tapanilaan, Inkoon Tähtelään ja Nurmijärven Lepsämään. Niin ja miksei myös Siuntion Pikkalaan, mutta sinne ei vielä taida ole kiirettä:)
Kettukiven valkovuokkoja
Minni paistattelee päivää mökin rappusilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti