Tänään oli se päivä, jota me molemmat, sekä pappa että minä, olemme odottaneet kauhunsekaisin tuntein. Oli aika lähettää talvikuukausina kertyneet pölyt ja villakoirat kevättuulen matkaan. Olikin sopivan kolea päivä. Oikea koira, Minni, epäili vähän väliä, että luetaanko hänetkin häädettävien joukkoon. Niinpä hän vaihtoi paikkaa sohvalta sohvalle epäluuloinen katse silmissään. Välillä hän säntäsi ulos ja suoraan rannalle kiivaasti haukkuen. Yritti näet osoittaa, että on hän tosi tarpeellinen, ikään kuin vahtikoirana. Kai me huomataan kuinka päättäväisesti hän osaa hätistää härkälintuja kauemmaksi rannasta.
Nyt kun urakka on valmis, Minni nukkuu ketarat oikosenaan onnellista koiranuntaan. Luulenpa, että hän herää vasta huomenaamulla. Väsynyt vahtikoira:)
Väsyneitä ollaan mekin. Jalkoja särkee, selkää kolottaa, sormet niin kipeinä, ettei maitopurkkia saa avatuksi. Ei tarvitse illalla kauan souvatella eli siis unta odotella:)
Palataanpa kirjoittamisen pariin sitten toisena päivänä.
Kettukin hipsii jo omille teilleen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti