Omalla kielellä

Kirjoittelenpa tuasiisa aekan kuluks. Lämpimästä siästä on suatu naattia tiällä Kettukivelläkkii. Oekeen on ollunna kesästä ja kaanista. Villasukatkii oun heittännä koivistan. 

Outtelen tässä pappoo kottii. Eilen läht, eikä vieläkään ou löytännä takas. Elekeehän hättäellä, oikeella asialla se on eikä missään joron jälillä! Mistä lie suanu viärän rytmin syvämmeesä ja nyt sitten tervettä miestä:) makkuuttaavat saeraalassa. Nälissään on varmaan ja suattaa olla pahalla piälläkii. Sähkötuoliin arvel joutuvasa. 

Se kun on niitä huumormiehiä tuo meijän pappa. Eihän se toenperrään sänkötuoliin. Muuten vuan pikkusen nukkuttoo hummaattaavat ja antavat lisävirtoo. Sillä pitäes rytmin tasottua. Jos jossaen päen valot lumpsaa, taekka töllötin männöö mykäs, niin johtuu ehken siitä, että miehen kokoselle miehelle annetaan virtoo isossa saeraalassa:) Nyt vuan peukut pystyy joka iikalla, että rytmi pallautuu ja pappa piäsöö takas Kettukivelle. 

Ette muute arvoo, miten on mukavata kirjottoo tällä omalla kielellä. Suap viäntee ja kiäntee eikä mäne kiel eikä sormet solomuun. Sitä joutu tuolla mualimalla niin helekatin monta vuotta puhumaan ja kirjottammaa kirjakielellä. Ja aena vuan asioo ja asioo asian perää. Nyt on tullu semmonen vappautus. Suap piästellä suustaan sanoja ihan niin kun ne tulloo, ihan niinku ne jo pienenä kyöränä oppi ja matki mitenkä äet ja sisarukset sanoja suustaan piästel. Äethä se piästelkii. Sillä ol sana hallussa ja iäntä piisas. Kuulu niin että tanner raeku. Tulpaha asiat aena kerralla seleväks:) Semmone muori ol Kettukiven mummolla. Hyvä ol muori:)

Syksyn väriloistoa

Punainen kassi

Sitä voi ihminen päivänsä viettää mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Niin kuin tällaisen Luojan lämpimän päivän. Niin kaunista ja lämmintä ja melkein pilvetön taivas. Mutta mitäpä tekee Kettukiven mummo? Mummopa etsii ja etsii, tonkii laatikoita, purkaa kirjoja hyllystä ja etsii eikä löydä. Hyvä ettei itkua jo väännä neljän tunnin turhan touhuamisen jälkeen. Missä pirussa ne valokuvat on? Päänlahotustautiako tämä on, kun ei löydy se mitä etsitään? Ikään kuin uurastuksen sivutuotteena löytyy tosin monta sellaista asiaa, joita ei enää muistanut olevan olemassakaan. Että silleen!

Kun pappa sitten vihdoin iltapäivällä kotiutuu reissultaan, niin hän se muistaa oitis, että valokuvat ovat eräässä tietyssä kirjakaupan kassissa. Siinä, jonka kyljessä lukee: "Tässä on mielikuvitus liikkeellä." Ja mummo kipuaa taas parvelle ja aloittaa tonkimisen. Voi sitä helpotuksen tunnetta, kun lähes ensi minuutilla löytyy se punainen kassi ja kassiin kurkistettuaan, mummo huokaisee piiiitkäään ja hartaasti. Täällä ne hiivatin valokuvat vihdoin on!

Kyse oli siis kadonneista mustavalkovalokuvista. Niistä suurin osa on otettu ennen sotia. Siis melko vanhoja otoksia ja suuri osa paikoista ja ihmisistä meille tunnistamattomia. Huomenna on tarkoitus mennä Pielaveden puolelle papan sukulaistädin juttusille. Hänen muistilokeroistaan saattaa löytyä nimet ja paikat ja ehkä vielä jokin tarina kuviin liittyen. Odotan oikein innolla juttutuokiota tämän sukulaisen kanssa. 

Niin mennä hurahti suuri osa tästä päivästä. Ei se mitään, löytyihän ne viimein. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan . . . taitaa olla liian kaukaa haettu tuo aasinsilta, mutta toimii . . .

Vuosi

Olen nyt ollut kokonaisen vuoden eläkelläisenä. Mitä vuosi on antanut? Sitä pohdin tänään marjametsässä. Elin monta sitku-vuotta. Sitten kun, sitku, olen eläkkeellä teen sitä ja teen tätä. Sitten on aikaa. No, aikaa on ollut, mutta joskus tuntuu, että sitä ei kuitenkaan muka ole riittävästi. Olis niin paljon tekemistä. Mieli ja etenkin mielikuvitus on pullollaan ideoita. Tosin suuri osa ideoista on miltei mahdottomia toteuttaa. Siis on jonkinlainen ähky, ideaähky. Ja sellainen tehtävä-ähky. Kuin olis niin sanotusti pelko persiissä, että aika vaan kuluu enkä ennätä tehdä kaikkia niitä asioita mistä olin vuosia haaveillut.

Pitäisi saada mieli rauhoittumaan, pitäisi osata nauttia joka hetkestä, sillä jokainen päivä on juhlaa, niin arki kuin sunnuntaikin. Hitaista aamuista sentään muistan nauttia. Haudutettu kaurapuuro, kahvi ja voileipä. Niillä päivä lähtee loistavasti käyntiin. Mutta auta armias, jos on jonnekin lähtö, niin jo tuppaa tulemaan sellainen ennenvanhainen hätäinen olo. En onneksi enää herää aamuisin kymmentä vaille viisi ihmettelemään, että miksi se juuttaan herätyskello ei soi. Eipä se tosin montaa kertaa vuodessa edes ennättänyt kilahtaa. Sisäinen kello herätti aina muutamaa minuuttia ennen. Ja niin vaan kärppänä ylös. Loikoilemaan ei kannattanut jäädä, sen olin oppinuy työvuosien aikana. Heti vaan aamutoimiin. Mutta nyt voikin heräillä aivan rauhassa tai nukkua, jos unta riittää. 

On se niin onnellista ja yhtä juhlaa tämä eläkeläisen elo ja olo:)

Horsmat kukkivat inarijärven rannalla

Palatessa

Lenkki on heitetty, kotona siis jälleen. Kilometrejä kertyi auton mittariin pitkälti yli kahden tuhannen. Missäkö käytiin? Pohjoisessa, Lapissa ja jäämeren rannalla. Ilmat eivät suosineet meitä eikä muitakaan. Vaan eipä tuo paljonkaan haitannut, paitsi että maisemia jäi näkemättä kaatosateen takia. 

Pykeijan kylä Varanginvuonon rannalla

Aivan ihana pieni kylä tien päässä. Kaunis hiekkaranta, vaan eipä näkynyt ketään uimassa. Lämmintä oli vähän yli kymmenen astetta, mutta sentään plussan puolella. Hiljainen oli kylä. Satamassa näkyi kaksi miestä juttusilla, kahvilassa tavattiin toiset kaksi ja hautausmaalla käveli pariskunta. Kaikkialla muualla aivan tyhjät kadut ja kujat. Missä lie ihmiset luuranneet, ei edes verhot heilahtaneet ikkunoissa. Joka tapauksessa näkemisen ja kokemisen arvoinen kylä. 

Pilvet laahasivat meren yllä

Kovin tummasävyinen pysähtynyt maisema. Kauniit utuiset pilvet, rauha ja hiljaisuus koko maiseman yllä. Aaltojen hiomat kalliot ja sitkeästi kivenkoloihin juurtuneet kasvit. 

Värejä löytyi rantakallioilta

Eilen tultiin kotiin ja heti tänä aamuna piti päästä metsään. Ensin korillinen keltaisia kanttarelleja ja sitten heti perään hinkillinen mustikoita. Marjojen kerääminen on kuin meditointia. Kerään marjat aina käsin. Haluan näin tervehtiä jokaista luonnon lahjoittamaa aarretta. Hyviä nämä aarteet ovatkin. Viime päivien aurinko on antanut marjoihin sitä kaivattua makeutta. Löytyi siis mustikoita, mutta myös kypsiä metsämansikoita. 

Huomenna aion tehdä taas metsäretken. Enkä silloinkaan palaa kotiin tyhjin käsin:) 

Nyt kaikki ulos luontoon.

Menossa jo melkein

Matkareittiä kylläkin vasta suunnitellaan, mutta mieli on jo kaukana kotimökiltä. Nuorimmaiset jäävät onneksi mökkimiehiksi, ettei kotia ihan autioksi hylätä. Karttaa on syynätty tarkkaan, suunta on jo selvillä, mutta siitä mihin lopulta päädytään kirjoitan sitten, kun ollaan jo takaisin.

On kiva suunnitella, kulkea mielikuvien matkassa ja siirtyä paikkakunnalta toiselle. Noin vain, viuh ja viuh! Kuitenkin niin, että voidaan poiketa vapaasti sivupoluille. Jos jokin maisema tai kallionkieleke, mäennyppylä, tuulen tuoma tuoksu tai tuulahdus antaa tunteen nauttia juuri siitä, juuri tästä hetkestä ja paikasta, niin eikun stoppi ja fiilistelemään. Näin me edetään matkoilla niin kuin arkielämässäkin. On meillä aina jonkinlainen suunnitelma. Joskus hyvin tarkkakin, mutta ei koskaan sellainen, jota ei voisi muuttaa. Reissuun lähdöt saattavat tapahtua muutamassa hetkessä, mutta tätä tulevaa on suunniteltu jo pidempään. 

Kartta on tietenkin tärkeä. Siitä hahmottaa näin vanhempikin ihminen, että missä päin ollaan menossa. Siis suunnilleen. Että pojoisessa vai etelässä, kotimaassa eli ulkomailla. On meitä varoitettu, ettei saada ajella liikaa itään eikä toisaalta länteenkään . . . 

Olisi tietenkin hyvä, jos kartta olisi tältä vuodelta tai ainakin vuosisadalta tai ainakin viime sotien jälkeen piirretty . . .