Olen nyt ollut kokonaisen vuoden eläkelläisenä. Mitä vuosi on antanut? Sitä pohdin tänään marjametsässä. Elin monta sitku-vuotta. Sitten kun, sitku, olen eläkkeellä teen sitä ja teen tätä. Sitten on aikaa. No, aikaa on ollut, mutta joskus tuntuu, että sitä ei kuitenkaan muka ole riittävästi. Olis niin paljon tekemistä. Mieli ja etenkin mielikuvitus on pullollaan ideoita. Tosin suuri osa ideoista on miltei mahdottomia toteuttaa. Siis on jonkinlainen ähky, ideaähky. Ja sellainen tehtävä-ähky. Kuin olis niin sanotusti pelko persiissä, että aika vaan kuluu enkä ennätä tehdä kaikkia niitä asioita mistä olin vuosia haaveillut.
Pitäisi saada mieli rauhoittumaan, pitäisi osata nauttia joka hetkestä, sillä jokainen päivä on juhlaa, niin arki kuin sunnuntaikin. Hitaista aamuista sentään muistan nauttia. Haudutettu kaurapuuro, kahvi ja voileipä. Niillä päivä lähtee loistavasti käyntiin. Mutta auta armias, jos on jonnekin lähtö, niin jo tuppaa tulemaan sellainen ennenvanhainen hätäinen olo. En onneksi enää herää aamuisin kymmentä vaille viisi ihmettelemään, että miksi se juuttaan herätyskello ei soi. Eipä se tosin montaa kertaa vuodessa edes ennättänyt kilahtaa. Sisäinen kello herätti aina muutamaa minuuttia ennen. Ja niin vaan kärppänä ylös. Loikoilemaan ei kannattanut jäädä, sen olin oppinuy työvuosien aikana. Heti vaan aamutoimiin. Mutta nyt voikin heräillä aivan rauhassa tai nukkua, jos unta riittää.
On se niin onnellista ja yhtä juhlaa tämä eläkeläisen elo ja olo:)
Horsmat kukkivat inarijärven rannalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti