Nyt toppasi

Nyt se toppasi, se kiire. Pisti mummon oikeesti leppäämään. Laitoin tytölle viestiä, että en oo mittään tehny koko päivänä. Tyttö vastas, että on kyllä vaikee uskoa! 

On minulla selitys tähän toimettomuuteen, lonkan vetämiseen, laiskotteluun, tekemättömyyteen, lehmääntymiseen, saamattomuuteen. Siis sille, että en oo tikkua ristiin laittanu, on menny koko päivä punaselle ristille. Onhan näitä sanontoja. Kettukivelle pesiytyi nääs oikea kesälunssa. Ensin hyökkäsi salakavalasti kulman takaa papan kimppuun ja sieltä tietennii minnuun,kun niin liki eletään. 

Ei haista nenä, ei maista suu, korvissa lumpsaa, ruato on kippee, välillä kylymä ja kohta jo hiki. Nämä viimeset oireet tosin viittaa johonkin toiseen juttuun, hilimanpäiviksikin niitä sanotaan. Siitä ei nyt ole kyse. Joka tappauksessa pirullinen tauti näin kesäaikaan, jos ei niin mukava ou talavellakaa . . .

Oonkohan minä nyt ennee edes ihmisen, kun ei ole kiire. Tai tottahan se olis, se kiire, mutta kun tauti toppas. Onneks! Kasvimaalla vesiheinä rehottaa. Lieneekö milloinkaan kasvanut niin kuin tänä kesänä. Niin on porkkanantaimetkii etittävissä vesheinän seasta. Huonostihan nuo on itännä, porkkanat, niin ku herneetkii. Kasvihuoneessa kurkut ja tomaatit huutaa vettä. Ja sitä muuten tulloo tälläki hetkellä ihan taivaan täyveltä. Satoihan se muistaaksen viime kesänäkin, eikä paljon muuta tehnytkään. Hui, nyt jo ukkonenkii jyräjää. Taitaa sittenkin iskee se kiire . . . no ei sentään.

Oikeesti meillä ei papan kanssa ole kiirettä. Otetaan aamut hittaasti.  Kiireet on taakse jäänyttä. Toki kiireen saa helposti tekemälläkin. Joskus pappa joutuu toppuuttelemaan mummoosa, että ei ou kiirettä, lopeta hyvä immeinen tuo touhottaminen. Ja mummohan yrittää . . . 

Ei pietä kiirettä, naatitaan vessatteesta ja sitten kun aarinko paestaa, niin siitä valosta ja lämmöstä.  Näellä puhheilla lopetan.