Tuli talvi, nyt sen huomasin. Lumi peittää sammaleet, jää säilöö järven. Pensaiden ja puiden oksat jäätyvät odottamaan uutta kevättä. Pajutkin seisovat tien poskessa kuin vartiossa. Eikä ilmekään värähdä. Seisovat vain.
Taidan olla minäkin jäässä. Palelee, villasukat jalassa ja nuttu päällä. Siltikin vilustaa. Luita kolottaa, suonta vetää, niveliä repii. Eipä tee mieli lähteä lenkille. Saa maa asettua rauhassa talveen ja pakkaseen. Sitten lähden, kun luonto on sopeutunut. Kun itse olen hyväksynyt.
Jossain ruskeiden silmujen sisällä, siellä odottaa kevät. Pajunkissat odottavat, hiirenkorvat odottavat. Hys . . . ollaan hiljaa. Antaa niiden nukkua, jaksavat sitten keväällä punnertaa itsensä esiin. Jäätyneen sammaleen alla torkkuvat nävertäjät ja maakiitäjät ja järven jääkannen alla kalanpoikaset. Ja miljoona muuta öttiäistä ja koppiaista.
Näin on tapahtunut tuhansia ja tuhansia kertoja. Vuodenajat vaihtuvat, aika kuluu, ikää kertyy ja sitten jonakin päivänä kukin vuorollaan lähtee. Ja vuodenajat ne vaan vaihtuu . . .
"Tulkoon syys ja talvi, ne kyllä kestetään,
vaikka iäisyys on kesään.
Me joen lauluihin omat laulut liitetään,
eikä talvikaan saa virtaa jäätymään."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti