Kuulin tuossa öylössä päevänä mukavan jutun. Haluatteko, että kerron sen? No, kerron sen joka tapauksessa:) Tarina kertoo vanhenevasta pariskunnasta, perinteisessä parisuhteessa elävästä eli miehestä ja naisesta. He kuuleman mukaan asuivat kaksistaan hiukan syrjemmässä, sellaisessa hiljentyneessä kylässä jossakin Savon sydänmailla. Vähän niin kuin Jumalan selän takana. Vaikka kukapa meistä tietää miten päin se Jumala seisoo? Että kuka jää selän taakse ja kuka ei? Joka tapauksessa he kävivät harvakseltaan niin sanotusti immeisten ilimoilla. Ehkä korkeintaan kerran pari viikossa. Silloinkin piti olla jokin tärkeä syy pirtistä ja omasta elinpiiristä poistumiseen. Sellaisia syitä saattoivat olla esmerkiks, jos karkee suola, tahikka pannujauhatus uhkasivat loppua. Tai tultikut. Niitähän niitä tarvitaan, kun sytytellään tuvan uunia tai saunan pessee. Ja sitten yks syy suatto olla liäkärissä käynti tai tärkeempien asioihen toimittaminen kaapunnissa. Nyt jo vähän hirvittää jaksattako työ tätä ennee lukkeekkaan. Arvuuttelette siinä, että kenestäkähän tuo Kettumummo nyt kirjottaa. Että tunnenkohan heijät?
No, jatketaanpa kertomusta. Tässä erräänä päevänä heijän pit het aekasin uamusta lähtee ajjoo körryyttelemään kaapunkia ja issoo saeraalata kohti. Naesen pit männä sinne syyniin. Voi elämä, kiänty tämä teksti tuasiisa Kettumummon äetinkielelle. Ettehän työ tätä suata ymmärtöö. Yritän jatkaa yleiskielellä, että pysytte kärryillä eikä mene sanakirjan kanssa puljoomiseks.
Oli siis herätty ja kahvitkin jo juotu. Lääkkeet oli tiputettu kouransilimään ja nakattu iäntä kohti eli suuhun. Nainen oli jo kaupunkitamineissaan, mutta mies pyörähteli tuvassa jotensakin epävarman oloisesti. Kävi vaatekaapilla, katseli tuolin selkämyksiä ja ovenpielusnaulakkoa. Nainen siinä kyseli, että mikäs nyt? Ja mies, että ootko nähny minun kaapunkitamineita? Pessuunko laetot ja onko missä kuivumassa? Kun mies sai uteluunsa kieltävän vastauksen, niin arveli ääneen, että jospa ne on etteisen naulakossa. Vaan kun eivät olleet. No, sitten ne on jääny autotalliin, arveli mies ja samassa loikki jo portaita alas ja tallia kohti. Pian kolisteli kuitenkin ovesta takaisin tupaan ja ihmetteli, kun ei kampeet ollu sielläkään.
Nyt piti ihan rauhottua, miettiä ja muistella, että missäs hän niitä oli viimeks tarvinnutkaan. Ja palailihan se muisti pikku hiljaa, kun oikein kaiveli aivojen muistivarastoja. Siellähän minä kansalaisopistolla viime viikolla vaihdoin tamineet, kun mänin pajalle. Sinne ne jäi naulakkoon. Eipä nuita oo kaivannu, kun en oo tarvinnu. Viikko on vierähtänyt sukkelaan ja hyvin oon pärjänny näillä arkitamineilla.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ajettiin kaupunkiin "kakkoset" päällä, hätyyteltiin opiston vahtimestari avaamaan ovia ja sieltähän se vaatekassi löytyi ja mies sai "ykköset" ylleen. Arvaatte jo varmaan, että tämä juttu liippasi läheltä Kettukiven pariskuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti