Ootappas

Sain laskun Isosta sairaalasta. Olin jo vallan unohtanut mitättömän ja mittään sanomattoman käyntini poliklinikalla, joka ensialkuun harmitti, sitten suututti. Lopulta päätin yksinkertaisesti pyyhkiä koko asian pois mielestäni. Kunnes posti tipautti laatikkoon tuon hiivatin laskun, 41 euroa ja 70 senttiä.  

Joudun pari kertaa vuodessa käymään kontrollikäynneillä Isossa sairaalassa. Siellä, missä on pyöreä parkkihalli ja uusi kaareva rakennus. Joku saattaa jo arvata mistä Isosta on kyse. Hyvä niin, arvatkaa vaan!

Posti toi siis kirjeen ja siinä vastaanottoajan. Aamulla anivarhain lähdettiin liikkeelle täältä Jumalan selän takaa. Mikäpä on lähtiessä, kun on auto ja kuskikin omasta takaa. Niin aikaisin oli aika vastaanotolle, että edes ensimmäisellä linjakkaalla en olisi ennättänyt ajoissa.  Tällä kertaa kyllä olisin, sillä myöhässä oltiin poliklinikalla. Olihan siinä aulassa istuessa aikaa selata vanhoja lehtiä ja samalla  sai näppeihinsä uuden bakteerikannan . . . nimimerkillä: tartuntaa ja oireita odotellessa!

Lääkärin takki vain vilahteli käytävällä, kun hän luikki ovesta jos toisestakin. No kolmen vartin odottelun jälkeen kättä päivää lääkärille ja asiaa esittämään. Lääkäripä siitä kääntyi oitis tietokoneelle päin  ja alkoi tutkimaan näytön tarjoamia potilastietoja. "Ootappas . . . ootappas, sinullahan on tämä ollut ja . . . ootappas . . .  pari vuotta sitten tämä. . . ja . . . " Näin jatkui lääkärin yksinpuhelu minuutti kaupalla. Yritin jotain väliin kommentoida. En saanut kontaktia lääkäriin. Oli aivan omissa maailmoissaan, ikään kuin teksteistä lumoutuneena. Ajattelin, että olisinhan minä suhteellisen hyvämuistinen naisimmeinen osannut nuo asiat luetella ja vieläpä selvästi artikuloiden, vaan eipä kelvannut. 

No, sitten alkoi se koplotteluvaihe. Eikun ylävartaloa paljaaksi. Ottaa slipoverin pois . . . ottaa paidan pois. . . tämähän menee kuin Kummelin sketsissä . . .  Sitten käänny ja vielä käänny . . . Tuosta tuli mielikuviin semmonen, että kyseessä olis savolainen esileikki, juuri noilla sanoilla sanottuna. Mutta nyt oli leikki kaukana . . . ja on edelleen. 

Eipä siinä mittää kummempaa selvinny. Lääkäri käänsi selkänsä, vajosi jälleen omiin medisiinisiin maailmoihinsa,  tuijotteli tietokonettaan ja näpytteli jonkun reseptin uusiksi. Uskaltauduin kyselemään vielä paria asiaa. En saanut vastausta. Pyysin sitten vielä tarkistamaan korvat. Siis minun, ei lääkärin, vaikka olisi ehkä ollut syytä. Omissa korvissani kun on iho-oireita. Tähän lääkäri viimein avasi suunsa ja sanoi, että mielellään katsoisi, mutta kun ei ole korvalamppua. Meinasin sanoa, että ota hyvä mies silimä kätteen ja kato, tuossahan tuo on nokkas eessä, mutta jätin sikseen. Tuumailin jo joutuneeni valelääkärin vastaanotolle! Sen verran oon korvalamppuja käsitellyt, että sellaisen tunnistan tasan tarkaan. Sittenpä vain tuasiisa kättä ja näkemiin. 

Suatta arvata, että otti pannuun, riipo hermoa ja harmitti, suututti ja kaikkea muuta mahdollista. Käynti oli ihan turha, yhteenkään ongelmaan en saanut valaistusta . . . Mutta varsinainen kirkastus tuli postissa laskun muodossa. 41,70 euroa tästä ilosta . . .