Olen kiinnostunut menneistä sukupolvista ja sukujen tarinoista. Lähisukua haastatellen, kirkonkirjoja, maakunta-arkistoa ja kansallisarkistoa pöyhien olen saanut selville oman sukuni vaiheita, niin isän kuin äidinkin puolelta ja myös Kettupapan sukua aina 1600-luvulle saakka.
Jos olisin etsinyt nimekkäitä suurmiehiä tai -naisia, olisin saanut pettyä, sillä heitä ei löytynyt. Löytyi sen sijaan suuri määrä torppareita, loisia, piikoja, renkejä, kylänlappulaisia, suutareita, räätäleitä, kalastajia, silittäjiä, pyykkäreitä, emäntiä ja isäntiä ja yksi kuudennusmies. Jokainen heistä oli pienuudestaan ja tavallisuudestaan huolimatta kuitenkin oman aikakautensa suurmies tai suurnainen. Jokainen oli selviytyjä.
He kaikki tekivät aikanaan parhaansa niissä olosuhteissa ja niillä keinoilla tai tarpeilla mitä heillä oli hallussaan. Jokapäiväistä leipää raavittiin kokoon milloin maasta milloin puusta. Uskottiin Jumalaan ja hallitsijaan, vaikka jokainen sukupolvi saattoi kohtuuttomien vaikeuksien kohdatessa menettää uskonsa tuleviin päiviin. Usko huomiseen ja toivo ja luottamus siihen, että edessä on jotain parempaa, se antoi voimia jaksaa ja jatkaa sukupolvien ketjua.
Lapsia siunaantui ja heissä suku jatkui. Luonteenpiirteet, ulkoinen olemus, heikkoudet ja vahvuudet siirtyivät taas seuraaville. Ehkä jotain putosi pois ja jotain tuli tilalle. Kuka niitä enää selvittää? Ainakaan minun taitoni eivät siihen riitä.
Kirkonkirjat kertovat jonkun olleen sokea, vähämielinen, rampa, kuuro jne. Ei siellä kerrota kauneudesta, ystävällisyydestä, lempeästä luonteesta, oikeamielisyydestä tai vastuuntunnosta. Löytyy kyllä merkinnät ripilläkäynnistä, ehtoolliseen osallistumisesta, sisälukutaidosta ja katekismuksen tuntemuksesta. No, kertoohan sekin sentään jotain.
Osa syntyneistä lapsista saatettiin hautaan, vanhemmaksi eläneet lähtivät työn ja elannon toivossa maailmalle, kauaksikin, Ameriikkaan asti. Joku lapsista saattoi parhaassa tapauksessa jäädä huolehtimaan vanhemmistaan niillä vaatimattomilla keinoilla ja taidoilla mitä oli oppinut elämänsä varrella.
Omia vanhempia ja vanhuksia kunnioitettiin. He kasvattivat lapsensa parhaan kykynsä mukaan ja tekivät omat virheensä, niin kuin jokainen sukupolvi tekee. Kukapa meistä olisi täydellinen?
Jos olisin etsinyt nimekkäitä suurmiehiä tai -naisia, olisin saanut pettyä, sillä heitä ei löytynyt. Löytyi sen sijaan suuri määrä torppareita, loisia, piikoja, renkejä, kylänlappulaisia, suutareita, räätäleitä, kalastajia, silittäjiä, pyykkäreitä, emäntiä ja isäntiä ja yksi kuudennusmies. Jokainen heistä oli pienuudestaan ja tavallisuudestaan huolimatta kuitenkin oman aikakautensa suurmies tai suurnainen. Jokainen oli selviytyjä.
He kaikki tekivät aikanaan parhaansa niissä olosuhteissa ja niillä keinoilla tai tarpeilla mitä heillä oli hallussaan. Jokapäiväistä leipää raavittiin kokoon milloin maasta milloin puusta. Uskottiin Jumalaan ja hallitsijaan, vaikka jokainen sukupolvi saattoi kohtuuttomien vaikeuksien kohdatessa menettää uskonsa tuleviin päiviin. Usko huomiseen ja toivo ja luottamus siihen, että edessä on jotain parempaa, se antoi voimia jaksaa ja jatkaa sukupolvien ketjua.
Lapsia siunaantui ja heissä suku jatkui. Luonteenpiirteet, ulkoinen olemus, heikkoudet ja vahvuudet siirtyivät taas seuraaville. Ehkä jotain putosi pois ja jotain tuli tilalle. Kuka niitä enää selvittää? Ainakaan minun taitoni eivät siihen riitä.
Kirkonkirjat kertovat jonkun olleen sokea, vähämielinen, rampa, kuuro jne. Ei siellä kerrota kauneudesta, ystävällisyydestä, lempeästä luonteesta, oikeamielisyydestä tai vastuuntunnosta. Löytyy kyllä merkinnät ripilläkäynnistä, ehtoolliseen osallistumisesta, sisälukutaidosta ja katekismuksen tuntemuksesta. No, kertoohan sekin sentään jotain.
Osa syntyneistä lapsista saatettiin hautaan, vanhemmaksi eläneet lähtivät työn ja elannon toivossa maailmalle, kauaksikin, Ameriikkaan asti. Joku lapsista saattoi parhaassa tapauksessa jäädä huolehtimaan vanhemmistaan niillä vaatimattomilla keinoilla ja taidoilla mitä oli oppinut elämänsä varrella.
Omia vanhempia ja vanhuksia kunnioitettiin. He kasvattivat lapsensa parhaan kykynsä mukaan ja tekivät omat virheensä, niin kuin jokainen sukupolvi tekee. Kukapa meistä olisi täydellinen?
Näillä mennään uuteen vuoteen. On turha murehtia menneitä. Otetaan jokainen päivä ilolla vastaan. Siispä . . .
Iloista ja Onnellista Uutta Vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti