Viime vuosisadalla 1990-luvulla perheeseemme muutti mäyräkoira. Saimme suloisen pienen karvapallon ja kirjan Apua meillä on mäyräkoira. Siinä annettiin ohjeita miten kasvattaa itsepäisestä pennusta ystävällinen ja mukava Ihmisen paras kaveri. Totesimme pian, että me saimme ihanan ja lapsiystävällisen perheenjäsenen kohtaamatta sen suurempia hankaluuksia tai haasteita. Lapsus Nobby Hopwood, kotoisasti Essi, on jo vuosia ollut pikkukoirien tuonpuoleisessa, missä aina löytyy silittäjiä ja rapsuttajia, missä aina paistaa päivä ja ruokakuppi ei koskaan tyhjene. RIP.
Nyt, niin kuin tiedätte, meillä on Kissa. Isolla kirjaimella. Ehdottomasti. Ja hyvin itsenäinen, itseluottamusta tihkuva ja omahyväinen tyyppi. Mutta todella ihana. Minäpä laitan jo tähän väliin kuvan Hänestä, niin saatte ihailla:)
Hän nauttii lokakuisesta auringonpaisteesta
Tämmönen söpöliini. Herättää joka aamu viimeistään vartin yli kuuden raapimalla Kettumummon ja Kettupapan sängynpäätyä. Ei auta vaikka häntä hätistelisi, hän on hetken kuluttua uudelleen rapistelemassa. Hän on päättänyt, että tässä Kettukiven mökissä ei nukuta pitkään, eikä hän missään tapauksessa halua valvoa yksin. "Palvelijat ylös ja justiinsa!" Näin hän sanoisi, jos osaisi ihmisten naukumista.
Venyttelee sitten tuvan lattialla ensin etuvenytykset ja seuraavaksi takavenytyksen. Ehkä kellahtaa lattialle unisen mummon tai papan jalkoihin kuin sanoakseen: "Enkös olekin aivan suloinen ja niiin rrrrrrakastettava kissatyyppi". Kissan herättämä ihmistyyppi sitä vastoin hapuilee puolisokeana silmälasejaan ja suuntaa kohti kissanruokahyllyä ja tihrustaa mitä pussien kyljessä lukee arpoen, että kelpaisikohan tänä aamuna kana, vai ankka, vai tonnikala vai erityinen herkku, Kettupapan fileroima hauki? Ruokakuppiaan Kissa nuuskaisee, ehkä jopa maistaa pienen murusen pyrkiäkseen oitis ulos. Ja palvelijat köpöttelevät ovelle ja palvelevat Kettukiven kuningatarta Miisu-kissaa.
Palvelija pötkähtää sohvalle ja yrittää vielä ottaa pikku torkut toivoen, että Kuningatar viihtyisi oikein pitkään aamuisella hiirijahtimatkallaan. Ja huokaisee: "Apua, meillä on kissa".
Vielä mitä. Siellähän Kuningatar jo roikkuu ikkunanpuitteissa ja vaatii ehdottomasti heti sisäänpääsyä. Kuvassa hänen tyylinäytteensä.
Näin se aamu sujuu Kettumökillä. Aika lailla Kuningatarta palvellen. Kuitenkin on sanottava, että Miisu on meidän oma onni.
Kaikkeen sitä vanhakin vielä taittuu ja ihan vapaaehtoisesti.
VastaaPoista