Rauli kävi

Rauli kävi täälläkin ja kovalla myräkällä. Tuli kutsumatta ja tuntikausia puhalteli ilman lupaa niin, että sukat pyöri jaloissa, vaikka ihan tuvassa vaan istuttiin ja ihmeteltiin. Tuumattiin vain, että onneksi ei ole maanjäristyksiä eikä mutavyöryjä näillä main. 

Aggrekaatti pyöri hyvin ja lukuvalona illan hämärissä toimi paristovirtainen led-lyhty. Kynttilöitä ei nytkään siis sytytelty. Moni voisi nyt vetää johtopäätöksen, että on hävinnyt viimeinenkin romantiikan nälkä. Voin sanoa, että Kettumummolle on romantiikkaa ihan jokin muu kuin kynttilänvalo! Suatan joskus kertoakin . . . mutta en just nyt.

Ikkunasta seurailtiin, että pysyvätkö rantapetäjät juurillaan, lipputanko ja pihakeinu paikoillaan. Kovilla olivat, mutta paikoillaan pysyivät. Petäjät joutuivat tosin luovuttamaan osan oksistaan. Niitä sitten pihalta keräiltiin. 

Aamulla oli ilma tyyntynyt jo sen verran, että passasi lähteä metsään. Korillinen sieniä tuli tuasiisa kotiin, kanttarelleja, herkkutatteja, mustiatorvisieniä ja lampaankääpiä. Haaparouskujakin jo löytyi. Siivottiin sieniä rappusilla kauniissa ja lämpimässä auringonpaisteessa. Ja ihmeteltiin, että onkin taas niin kaunista ja rauhallista. 

Ja sitten 22 tunnin sähköttömyyden jälkeen virtaa tulee taas. Ja eikun sienikattila tulelle . . . 

Menkää metsään, kyllä sinne hirvien, hirvikärpästen ynnä muiden 
sekaan mahtuu . . .

                   Valoja ja varjoja lampaankääpämetsikössä

Viilausta

Mummoni sanoi pistettä täpäksi ja pilkkua häntätäpäksi. Minusta ne olivat hauskoja nimityksiä noille välimerkeille. Pikunviilaajistakin mummo joskus puhui, mutta paljon rumemmalla ilmauksella, enkä sitä halua tähän nyt kirjoittaa. Vaikka paha olenkin joskus suustani:)

Tunnustan, että olen jossakin asioissa ollut pilkunviilaaja. Tarkennan nyt oitis, että vain joissakin asioissa. Ja nekin muutamat asiat ovat liittyneet työelämään ja olleet silloin elintärkeitä ja sivuuttamattomia huomioita. Enää en viilaa, enkä höylää. Tarpeeksi kauan kun pilkkua viilaa, niin siitähän tulee piste.

Jos tarttuu jokaiseen asiaan tai asian vierustaan oikein juurta jaksain, pyörittelee sanoja, sananvalintoja, ilmauksia, sanajärjestyksiä, sanomatta jääneitä sivuseikkoja ja tarkastelee ja tutkailee kaikkea suurennuslasilla tai luupilla eli viilaa sitä kuuluisaa pilkkua ja lopuksi vielä kaivaa kaappien kätköistä lakikirjat porsaanreikineen, niin kuinka ollakaan, saattaa huomata kuinka ystävät ovat kaikonneet tai ainakin harventuneet ja sukulaiset häpeävät että pitääkin tuollaisen olla meidän omassa suvussa, tuttavat kääntävät päänsä pois vastaan tullessaan tai siirtyvät vaivihkaa kadun toiselle puolelle, ovat muka puhuvinaan puhelimessa,  eikä käsi enää nouse kylätietä vastatusten ajellessa. 

Viimeistään silloin kannattaa heittää viila härkäsyvvään eli jorpakkoon ja mennä itseensä ja tutkailla olisiko siitä pilkusta viimeinkin hävinnyt se häntä. Ja olisiko kaikelle vouhkaamiselle loppujen lopuksi laitettava piste ja oltava ihminen ihmisten joukossa. 

Näillä ajatuksilla tänään lauantaina elämää sivustaseuranneena ja viilan jo vuosia sitten kadottaneena. Piste siis myös tälle asialle. Terveisin Kettumummo:)

           

Mummo ja Tyyne

Eilen aamulla olin jo aikaisin haistelemassa raikasta aamuilmaa. Naapuri tuntui ajelevan työmaalleen, siihen heräsin. Vilkaisin kelloa ja totesin, että ajoissa on tänäkin aamuna. Luontokappaleiden ääntelyt kuuluvat luontaisetuna Kettukiven äänimaailmaan, mutta heti jokin niistä poikkeava herättää. Luontokappaleella tarkoitan siis luonnossa elävää eläintä. Lienee tämä ilmaus tuttu muillekin kuin meille savolaisille.

Helppo oli hengittää lämmintä ja kosteaa ilmaa. Vettä on tuasiisa saatu, ihan jo tuntuis että kerta kaikkiaan riittää. Huhuu sinä Yläkerran Isäntä! Kuulehan pienen ja mitättömän Kettumummon hiljainen rukous! Tasan ei mene nyt tuasiisa tämä maailmanmeno. Täällä rämmitään sateen liottamilla teillä ja metsissä, viljapelloilla ja heinikoissa. Pistä tok hana jo kiinni ja siirrä savisen näköiset sadepilvet sinne päin maailmaa, missä ihmispolot kärsivät kuivuudesta.

Tänään aurinko näyttäytyi pilvien takaa jo heit aamulla. Ohut usva leijali järven pinnalla. Unet loppuivat jo kuuden aikoihin. Mikä lie, kun ei nukuta? Vaan joutaapa tässä valvomaan, joutava immeinen. Mutta on se joskus niin hirvittävän vaikeaa olla, jos ei ihan heti keksi jotain mukavaa ja mieleistä tekemistä. Tulee tunne, että aika menee jollakin tavalla hukkaan. Missähän lienee se hukka? Ja se suunnaton määrä hukkaan heitettyä aikaa? Sen aarreaitan kun löytäisi, niin voisi sieltä antaa lahjaksi lisäaikaa kaikille tarvitseville:)

Tänään sitten joutessani, kun nyt en mitään järellistä keksinyt, niin koppasin Tyynen syliin ja siinä sitten kotvasen aikaa jutusteltiin. Minä etupäässä juttelin ja seurailin, ettei vaan Tyynen takapäästä lörähtele tai lurahtele tai peräti pyllähdä jotain. Eipä pyllähtänyt tai pullahtanut. Niin oli Tyyne somasti ja siivosti sylissä. Ei pyristellyt maahan, kuunteli vaan päätään käännellen Kettumummon jorinoita.  

Kukkonen kyllä kierteli ja ääntelikin hiukan huolissaan. Ehkä varoitteli, ettei vaan olis Kettumummolla ketunhäntä kainalossa ja kanakeittotarpeet mielessä. Turhaan huolestui Kukkonen. Sen verran löytyy sivistystä tästä pihapiiristä, että eihän täällä kaveria aleta syömään. Nyhtökauraa laitetaan seuraavan kerran padan höysteeksi. Hiljaa oli Tyyne syliteltävänä, kerran vain äänähti. Luulen, että Tyyne sanoi juuri silloin "muikku", kun huomasi, että hän on filmattavana.  

 

Äetinkielellä tällä kertoo

Terve taas pitkästä aikaa! 
Hyvin on täällä Kettukivellä voitu. Viime viikolla kävästiin vähän reissussa kahtomassa etelän elämätä. Nyt ollaan kotosalla. Ihan vuan omassa kotmuassa matkailtiin. Siskon luona yövyttiin ja hyvin viihyttiin. Piettiin vähän niiku ommoo lommoo.(anteeks vuan, kun kiänty tämä kirjottaminen tuasiisa Kettumummon omalle äetinkielelle, yritäkkee tavata:)

Kirjoitushommat on jiännä vähemmälle, kun on tuota tekemistä siunaantunnu jokkaiselle päevälle. Onneks on par päevee satanna, nii ei oo tarvinnu tehä syöksyjä sienimehtään tahikka marjapuskiin.  Tikkenperhillot kyllä kiehaatin tuossa yhtenä iltana ja jonnii verran säelön kurkkuja talaven varalle. Talaviha se tulloo, ei maha mittää. Mutta eletään tok veikkone syksy nyt ensinnäkkii ja sitte vasta kiännytään talaviaekaan.   

Oon vuan tupatöissä aekain kuluttanna ja oonpa vetässy par kertoo ihan oekeet ruokaperräesettii. Hyvvee tekköö välillä löysätä. Eihän tässä jäniksen selässä olla. Joutuu tämän vertaset hommat vähemmälläkii touhottamisella. 

Pappa siivoo justiisa muikkuja. Suahaan illemmalla oekeeta muikkukeittoo. Eipä siinä mittää, hyvinhän se maestuu. Olumpialaesia selostavat töllöttimessä. Kesäasukit iäntelöö vielä pihalla. Näetä iäniä seuroon niinku syrjäkorvalla, ja näpyttelen loggiin sitä mitä mieleen juolahtoo. 
                    

 

Tuo äsköne ol muutama tunti sitten. Näytti taevas sitte yhe äki, että tuskipa enempätä sattaa ja nii vuan käv, että mummoo vietii tuasiisa mehtään. Pappa tyhjens kiltisti venneestä veit ja niinpä pit soutoo ja männä kurkkimaan josko olis sieniä ilimaantunnu. Olha niitä. Voe täätine sentää, että yläkerran ukko on siunannu meitä muanpiällä taivaltajia runsaalla käjellä.  

No, nyt on sitten sieniin siivoomista ja säelömistä. Aika männöö mukavasti ja kohtaha sitä suap jo männä makkoomaan, yöpuulle tarkotan. Lähetän tässä samalla kertoo terveisiä mualimalle eksyneille ketunpoekasille. Olokeeha immeisiks, elekeeekä unohtoo mistä työ outta kotosi. Rakkauvella:)