Se on kiirettä pitänyt. Ei paljo ennätä Kettukivvee pittee kunnossa ees sen verran, että imurilla piäsis pölykoeria säekäättämmään, että mänkee tok sängyn alle siitä elekeekä silimille hyppikö. Kylillä männöö kaeket päevät. Millon aaton nokka kiäntyy kirkonkyllään, millon tuasiisa kaapuntiin. Kuopijoon, missä laevat huuteloo Kuopijoo Kuopijoo.
Öylössä päevänä käätiin tervehtimässä sukua kahessakkii paekassa. Molemmat paekat ol haatuumaeta. Siellä ne meijän sukulaeset enimmäkseen on. Tahikka heijän mualinen tomumajasa. En ou mikkää järin uskovaenen, mutta haatuumualla tulloo joka kerta tuijotettua piliviin päen. Pienen hetkisen vuan ja ajatuksella, että terveisiä meiltä. Tiällä myö vuan Kettupapan kanssa taarustettaan.
Ikäseksee nuoriaha myö ollaa. Työelämässähän meijän ikästen pitäis vielä ahertoo. Vuan eipä kyetä, ei. Roppa sano jo vuosia sitte työsopimuksesa irti. Eikä aattanna neuvottelut. Ei osa-aeka, ei kevennetty. Jos piä toemi, nii selekä ja jalat ei. Jos sitte ne oes toeminnu, nii jo rupes piästä vippoomaan.
Nyt sitte vietetään tätä eläkeläesen hiljasta elämätä? Vai hiljasta, sanon minä. Lähtöjä on melekein joka päevälle. Meillä on kaks kalenteria, kun ei yhteen eikä aena kahteenkaan mahu nämä hiljasten eläkeläesten mänöt. Siinä sitä sitte ihmetellään, että onko sinun almanakassas samat asiat kun minun. Eihä myö muistettaes puoliakkaa, jos ei het pantas muistiin.
Kaikista parraeta on hittaat aumut. Ei tarvihe sännätä tukka putkella tahikka kalju kiiltäen. Jos nimittäe muistaa herätä tarpeeks aekasin. Eikä se herreeminen ou ies muistista kiinni. Kyllä kippeet olokapiät, lonkat ja selekä herättää, että mittee siinä ennee pyörit ja ähkät, alapa nousta keittelemään sitä hörökkikahvias.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti