Muistaako vielä joku teistä aikaa, kun oli vain oikeaa lehmänmaitoa, jos navetassa oli siis lypsykarjaa ja kaupasta sai vain Valion maitoa. Ei ollut tietoakaan soija-, riisi- tai kauramaidosta. Tosin lapsuudenkodissani ison suon reunalla kuunneltiin vain yleisradion uutisia ja luettiin mullikkaa eli Savon Sanomia. Jos niissä mainittiinkin nuo oudot maidot, niin varmaan tätä tietoa arveltiin vain aprillipilaksi. Kaipa ihmiset jossakin kaupunkipaikoissa tunsivat nuo oudot maitojuomatkin. Meillä keitettiin riisistä velliä tai puuroa ja lehmille syötettiin kaurajauhoja.
Televisio oli mustavalkoinen ja presidenttinä vuosi toisensa jälkeen se sama. Naapurissa pistäydyttiin ihan tuosta vaan. Ei tarvinnut soittaa ja sopia vierailuaikaa. Sunnuntai oli lepopäivä, ainakin useimmille. Linja-autot kulkivat syrjäkylilläkin, ja markoilla maksettiin. Penni oli miljoonan alku, näin opetettiin jo lapsille. Jokainen penni otettiin talteen, eivät ne jääneet pöytien nurkilla tai lipastojen laatikoihin. Mummot säästivät sukanvarteen ja lapset säästöpossuun. Naapuriapua tarjottiin, jos ei muuten, niin ainakin perunannostotalkoisiin tultiin ilomielin. Autoa ei suinkaan ollut jokaisen takapuolen alla. Kesällä kuljettiin polkupyrällä ja talvella potkurilla tai sitten sillä tavallisella apostolinkyydillä eli kävellen. Kiire kai oli silloinkin. Kiire navettaan, marjametsään, peltotöille tai kouluun, vaikka isäntä ottikin rauhassa nokkaunet ruuan päälle.
Kiire ja aika ovat venyviä käsitteitä, vielä nykyäänkin. Nyt vanhempana ei oikeastaan ole muuta kuin aikaa, mutta joskus tulee se kiirekin, ihan kuin vanhasta muistista. Ja sitten taas hokasee, että oikeasti ei ole kiire mihinkään. Sen huomasin työvuosien aikana, että pahimpaan kiireeseen auttoi suunnittelu ja ennakointi. Jos illalla laittoi kaiken valmiiksi aamua varten, niin sai rauhassa juoda kahvinsa ja lukea lehtensä.
Pappa vei aamuisin usein meidän lapsia päivähoitoon, koskapa minun työpäiväni alkoi jo puoli seitsemältä. Työmatkaa oli, mutta julkisilla pääsi hyvin ja nopeasti työpaikalle. Joka ilta laitoin tuolille jokaiselle lapselle oman vaatepinon siinä järjestyksessä kuin ne piti päälle pukea. Oli sitten papankin helpompi suoriutua taipaleelle kolme alle kouluikäisen kanssa. Ja muutama vuosi sen jälkeen nuorimmaisen iltatähden kanssa. Eipä tuo koskaan valitellut, tuo pappa nimittäin. Selvyyden vuoksi sanon vielä sen, että silloin elettiin jo väritelevisioiden aikaa ja presidenttikin oli jo vaihtunut.
Tämä juttu alkoi Valion maidosta, palataanpa siihen vielä. Valio valisti kansalaisiaan vuosikymmeniä sitten laittamalla maitopurkin kylkeen tietoiskuja kasveista ja sienistä. Siitä tuli tuo otsikko Gyromitra esculenta eli korvasieni. Fragaria vesca, convallaria majalis, viola tricolor, pulsatilla vernalis: ahomansikka, kielo, keto-orvokki ja kangasvuokko. Nämä tulivat mieleen jostakin muistin sopukoista. Osa on varmaan oppikoulussa opittuja, mutta ainakin tuo gyromitra esculenta on opittu maitopurkin kyljestä.
Eilen käytiin papan kanssa retkeilemässä. Aukkoja katseltiin kuin vanha kunnon Döbeln aikoinaan ja kerättiin isot korilliset korvasieniä. Niitä olen tänään liotellut, keittänyt ja huuhtonut ja moneen kertaan. Ja tuulettanut huushollia, että sienimyrkyt pääsivät taivaan tuuliin. Vielä jäi huomiseksikin. Kovvoo hommoo, niin kuin ruotsalainen ihmissyöjä sanoisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti