Selkään vihloo, hartiat on jumissa, pää ei käänny, lonkkia aristaa ja polvet lonksuu, nilkat on suoraan sanottuna pas . . . a ja peukalotkin kääntyy pikku hiljaa keskelle kämmentä. Sormet on semmoset koppurat, ettei Marevania saa puolitettua. Yöunikin on varsin katkonaista. Kahdesti yössä ei tarkoita enää sitä samaa, mitä vähän nuorempana, että oltais silleen kahesti, se tarkoittaa nykyään kahta vessareissua. Toisaalta, jos aamulla herätessä ei koske mihinkään, niin silloin on mitä suurimmalla varmuudella . . . kuollut.
Särky ja kipu ovat siis merkkinä siitä, että elossa ollaan. Kipataan vaan noyrästi aamuin illoin kourallinen siripiriä ja muita pillereitä, ja taas menee päivä omalla painollaan. Hei, mutta nythän mä hokasin, mehän ollaan eläkkeellä. Kai pienet (pienet ja pienet) kolotukset kuuluukin asiaan, muutenhan ne patistelisi meitä vielä takaisin ns. sorvin ääreen.
Olisi sekin varsinainen näky. Se meidän työnteko. Minulla tuskin pysyisi käsissä enää mitkään hoitovälineet. Suu kävisi varmaan entiseen malliin, leuat nääs liikkuu ja ääntä tulee, mutta jalat kestäisivät korkeintaan puoleen päivään. Toisaalta eihän sekään olisi esteenä, lopun päivää voisi edetä pyörätuolilla. Johtohommat voisivatkin sujuakin p-tuolissa istuen. Vaan kun minä en ole johtaja-ainesta, ei sinne päinkään. Ainoa johdettava on tuo pappa ja hänkin on onneksi itseohjautuvaa tyyppiä:) Ihana ja rakas:)
Pappa jos laitettaisiin työhommiin, niin jakkara pitäisi olla aina mukana. Jos jotain pitäisi tehdä alempana, niin kuin esimerkiksi metri lattianrajasta, niin ei taipuis polvet, ei selkä. Ja jos ihan lattiatasolle pitäisi päästä työhelöimään, niin pappa joutuisi makoilemaan lattialla ja naputtelemaan sieltä käsin vaikkapa niitä jalkalistoja. Se se olisi varsinainen näky, raksamies pötköllään työmaalla. Voe voe!
Että ihan raakkeja ollaan, ainakin jos työntekoa ajatellaan. Mutta tosi hyviä eläkeläisiä silti. Ollaan säästäväisiä, lajitellaan roskat, syödään lähiruokaa ainakin siinä määrin, kuin katiskoihin ja verkkoihin eväkkäitä eksyy. . . Käytetään luonnonantimia muutenkin, niin kuin marjoja ja sieniä. Rikkaruohojakin syödään, etenkin näin keväisin: vuohenputket, ketunleivät, maitohorsman versot, voikukan lehdet, nämä kerätään keväiseksi salaatiksi. Lisäksi vielä se, että joka kesä yritetään kasvattaa monenlaisia vihanneksia omalla kasvimaalla. Ei muutenkaan riehuta eikä rellestetä, noudatetaan säädettyjä lakeja (enimmäkseen/useimmiten) ja purnataan sopivassa määrin tai vähintäänkin aina, kun siihen on mahdollisuus.
Totean siis tuasiisa, että onnellisia ollaan ja aurinkokin paistaa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti