Meitä hellitään. Ensinnäkin pappa sai melekolaella hyviä uutisia viime kertaiselta syynireissultaan. Että toivoa on nyt paljon enemmän kuin vielä jokunen päivä sitten. Toisekseen meillä on talvi. Kaunis, kylmä ja luminen. Pakkasesta viis, aina se loskakelin ja harmauden voittaa. Jos nytkin vettä tulla losottaisi taevaan täyveltä ja olisi pimmeetä ja harmoota, niin oltaisko silloinkaan tyytyväisiä. Ehei, ei varmasti. Sitä paitsi pakkanenkin on vain asenne- ja pukeutumiskysymys.
Ihminen se on niin kummallinen matkamies maan, että aina se löytyy valittamisen aihetta nimenomaan säästä. Milloin on liian kuuma, milloin kylymä, milloin sattaa liikoo tai sitten liian vähän tai tuuloo, myrskyää tai on tukahduttavan tyyntä. Kuulun minäkin niihin valittajiin, en yhtään kieltele sitä. Jos myrsky katkasoo sähköt, niin silloin mummo valittaa. Ja kovvaan iäneen, tulloo ärräpäetä niin että raplingit tippuu uunin kylestä. No, tuo nyt oli vähän liiotellusti sanottu, mutta kuitennii. Minä kun en ole lainkaan kynttilänvalossa tunnelmoivaa tyyppiä.
Kettukiven pappa se ei ainakaan valita siästä. Tänäänkin kantoi ensin lämmityspuut tuppaan ja sitten morjesti ovelta ja män mänöjään. Kävi tuasiisa Kalevin kanssa Virmaalla. Ei Virmaassa. Moni suattaa vielä muistoo 70-luvun vanhan kunnon kyläkapakan nimeltään Virmas. Niukka sisustus, levyautomaatti nurkassa, sankka tupakansavu ja pöytiintarjoilu. Siinäpä ne tärkeimmät.
Miehet kävivät siis verkoilla Virmaalla, vaikka pakkasta oli lähemmäs 30. Pappa tuli kotiin niin punaposkisena ja . . . näläkäsenä :) Iso kuha oli sauliina. Juuri sopivasti kahelle immeiselle. Eiköhän siitä tehdä huomenissa uunikalaa. Tänään syötiin paistettua kuhaa ja toissapäivänä matikkakeittoa. Kalasta tykätään melkein yhtä paljon kuin hullu puurosta. Sitä paitsi illalla laitetaan puuro hautumaan uunin jälkilämpöön. On sitten valamiina, senkun vuan uamusella hullun lailla hupittaa lusikalla kitusiin.
Kalastajan latu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti