Mieli tekee kummallisia matkoja. Milloin se on maassa, milloin pilvissä. Tänään ainakin konkreettisesti kasvimaassa. Monet tämän kesän rankkasateet ovat piiskanneet kasvimaan möyheän pinnan kovaksi kuoreksi. Rikkaruohot puskevat maan läpi vuosituhansien aikana kehittämillään ominaisuuksilla. Hennot porkkanan- ja tillintaimet ovat kuin heikkoja henkäyksiä vesiheinän ja rönsyleinikkien rinnalla. Ihan menee mieli matalaksi, maahan siis.
Kurkkupenkkiä katsellessakaan ei nouse mummon mieliala pilviin. Taimi toisensa jälkeen nuutuu, kellastuu ja kuolee. Ei auta, vaikka juttelen niille mukavia. Eivät ota kuuleviin korviinsakaan. Tai sitten en vaan osaa kurkkujen ymmärtämää kieltä. Ehkä niilläkin on mieli maassa, kun ensin kesä näytti kauneutensa ja heti siihen päälle heitti räntää, vettä ja koillistuulta niin, että hytisyttää.
Pappa otti tämän pilvikuvan vuosi sitten.
Siinä voisi olla mieli pilvissä.
Kukat kuitenkin kasvavat ja nurmikko viheriöi. Pian kukkivat jalopähkömöt ja -angervot. Pionien nuput pyöristyvät päivä päivältä. On ihanaa seurata kasvun ihmeitä. Siitä saa voimaa ja mieli nousee maasta:) Ensimmäiset metsämansikat alkavat olla kypsiä. Kasvimaan mansikat antavat vielä kuitenkin odottaa, mutta raakileita on runsaasti. Ei ole mitään kiirettä, edetään hiljaa ja hissukseen ja nautitaan kaikesta kauniista. Nostetaan mieli maasta ja katsellaan pilviä. Lähetetään ajatuksia ja terveisiä heille kaikille, jotka ovat jo siellä pilvimaassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti