Tänään väsyttää ihanasti. Voiko niin edes sanoa? Onko väsyneenä oleminen ihanaa? Taidan tosiaan olla jollakin tavalla vinksahtanut. Eipä siinä mittään, olenhan tuon piirteen huomannut jo aikaisemminkin, tuon vinksahtamisen! No, joka tapauksessa nukuin pitkät yöunet ja päivällä Ihmistaimen kanssa vielä parin tunnin päikkärit ja aina vain väsyttää.
On se tuo taimi, eli oikealta nimeltään Anni, niin suloinen ja kaikella tavalla ihana mummon ja papan silmäterä. On niin touhukas, että ihan hengästyttää pelkkä sivusta seuraaminen. Päivällä käytiin oikein porukalla kasvihuoneessa ihmettelemässä miten ne tomaatit kasvavat puussa. Annin mielestä kattoon asti ylettyvät tomaatit ovat kuin puita. Aikuinen ihminenkin voisi joskus asettua pienen lapsen mittasuhteisiin. Olisi maailma aivan toisen näköinen. Pienet katiska-ahvenet olisivat valaiden kokoisia ja järvikin näyttäisi isolta mereltä. Mutta sehän onkin meidän puheissa Iismeri eikä Iisvesi:)
Lapsella on kyky mielikuvitella. Sitten kun aikuistuu, siis jos aikuistuu, niin mielikuvitus saattaa rapistua elämän totuuksien edessä. Säilyy sitä sentään hitunen, kun sen vaan osaa houkutella esiin. Pihapuiden linnuille voi jutustella ihmisten kielellä ja kuvitella, että kyllä tintti ymmärtää mitäs sille juuri kerroin. Mielikuvissaan voi matkata vaikka maailman ääriin. No, tosiasiahan on, että pienellä eläkkeellä ei juuri muuhun ole varaakaan. Tehdäänpä siis mielikuvitusmatkoja. Eikä tarvitse edes pakata laukkuja.
Lähdenkin tästä nyt Roomaan. Mielikuvituksen siivin lennän sinne tuossa tuokiossa. Lentomatka sujuu nopeasti, eikä siihen kuulu tarjoilua. Saavun siis perille sen suhteen selväpäisenä, jos muuten olenkin vinksallaan:) Roomassakin näyttää satavan. Eipä se mittään, ostan kadunkulmasta neonvihreän umbrellon. Arrivedersi elikkäs heippa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti