Elämän eväät

Kävimme papan kanssa nukkumassa Kolilla yhden yön. Eilen iltapäivällä katselimme alhaalla näkyvää Pielisen pintoo. Tämä Koli ja sieltä avautuva maisema, se on meidän kaikkien suomalaisten kansallismaisemaa.

Vain yksi pieni vene näkyi järvellä. Illalla menimme vielä alas baariin kahville. Niin juuri, luit oikein, vain kahville! Hämmästyimme, kun tapasimme aivan yllättäen poikamme appivanhemmat eli Annin Mumman ja Ukin. Puheenaiheena oli, kuten hyvin arvata saattaa, yhteinen lapsenlapsemme. Olemme niin ylpeitä hänestä:)  

Aamulla herätessä oli koko maisema pehmeän usvan peitossa. Näimme ikkunasta vain lähimmät puut. Aamiaista syödessä maisema pikku hiljaa avautui taianomaisesti kuin suoraan satukirjasta. Ensin näkyi lisää puita, sitten jo hiukan alas laskeutuvaa rinnettä ja marjoista punaisena loistavia pihlajia ja lopulta alhaalla lainehtiva Pielinen. 

Kotimatkalla kuuntelimme radio-ohjelmaa, jossa puhuttiin lapsista ja siitä millaisin eväin lapset ovat aloittaneet koulutiensä. Pappa sitten kysyi, mitä minulle tulee mieleen sanasta eväät? Näin heti silmieni edessä äitini tekemät eväsleivät, voilla sipaistut ja vastakkain painetut ruisleipäpalaset, jotka äiti kääräisi voipaperiin. Tämä eväspaperi piti säästää ja siihen käärittiin seuraavan ja taas seuraavan ja seuraavan päivän eväät, kunnes paperi lopulta viskattiin hellaan sytykkeeksi. 

Papalla oli eväistä aivan samat mielikuvat. Hänen eväsleipänsä olivat vain isommat kuin minun eli kahden käden leivät eli koko leivän levyiset viipaleet. Ruoka on siis maistunut papallekin jo pienestä pitäen. Hänen koulumatkansa kulki ensin järven yli vene täynnä kylän lapsia. Pelastusliiveistä ei ollut tietoakaan. Aivan pahimmilla keleillä saattoi joku aikuinen käydä saattamassa lapset mantereen puolelle. Sieltä oli vielä parin kilometrin kävelymatka mäellä olevaan kouluun. Matkalla piti sivuuttaa yksi todella äkäinen koirakin. Liikunta ja ulkoilma antoivat ruokahalua. Ei ihme, jos ohraryynivelli ja ruisleipäviipaleet maistuivat eikä kukaan valittanut kouluruuasta. Minä sentään sain kulkea maantietä pitkin, vain kolme pitkän pitkää maantiensuoraa. Hyvin maistui minullekin keittäjän tarjoama puuro.

Kansakoulussa saimme siis lämpimän ruuan ja lasillisen maitoa. Voileivät piti tuoda kotoa. Ruoka oli useimmiten puuroa, maitoon tai veteen keitettyä, joskus velliä tai marjapuuroa tai joskus jopa kaali- tai lihakeittoa. Tänä päivänä lasten eväistä puhuttaessa tarkoitetaan kaikkea sitä rakkautta, turvallisuutta, kannustusta ja hyväksyntää, jota lapsi on kokenut pienen elämänsä alusta saakka. Niillä eväillä hänen pitäisi olla valmis aloittamaan koulutiensä. Hyvä olisi, jos aamulla maistuisi äidin tekemät voileivät.