Katselin eilen illalla kuinka keväinen ilta-aurinko paistoi peltokaarteesta päin. Auringon säteet osuivat suoraan Kettukivelle. Siellä lumen alla mummon kuunliljat, vuohenjuuret, akilleijat ja kultapallot odottavat kevättä ja kesää.
Koko päivän oli plusasteilla. Jo aamulla varhain Kettukiven pihalla kävi kova vilske. Mustarastaskoiraat pöyhivät ahkerasti pälvipaikkoja. Kärppäkin vieraili pihalla. Musta hännänpää vain vilahteli lumikasojen ja kettukiven takaa. Kolme närhiä etsi syötävää rannempana. Lintulautojen herkut kelpasivat tinteille ja viherpeipoille, punatulkuille ja peipposille. Ja tietenkin oraville. Männä talvena oli huono käpyvuosi. Talvi on saattanut olla ankara monille käpyjen siemeniä ravinnokseen nauttiville eläimille. Ilmankos Kettukivellä ovat oravat viihtyneet. Muutama päivä sitten joutsenet lensivät lahden yli ja töräyttelivät torveaan, että täällä ollaan taas.
Lumet sulavat pikku hiljaa pelloilta ja metsistä. Mennään mukavasti kesää kohti. Sammaloituneet kivet ja kannot paljastuvat lumien alta. Metsittyneillä pelloilla kivirauniot ja peltojen ja ahojen reunamien kiviröykkiöt muistuttavat isiemme töistä. Käsipelin tai hevosen avustamana peltojen reunoille vieritetyt kivet painuvat vuosikymmenien saatossa matalammaksi ja matalammaksi ja viimein vatukot, pajukot ja lepikot peittävät ne unholaan.
Miljoonat hikipisarat ovat kuivuneet. Työn raskaan raatajat istuvat pilvien reunoilla ja ihmettelevät tätä maailman menoa. Jos olisin tulevaisuuden arkeologi, niin ihmettelisin minäkin. Mitä ovat nämä epämääräiseen järjestykseen laitetut kivikasat? Egyptissä on pyramiidit ja täällä Savon sydänmailla ja syrjäkylillä nuo ihmeelliset kiviröykkiöt.
No . . . tuskin tulevaisuudessa tarvitaan kaiken maailman kivikasojen tai sorakuoppien tonkijoita. Ehkä joku tulevaisuuden olio kaivelee kaatopaikkoja . . . ja ihmettelee sekin millainen elävä olento on jättänyt jälkeensä näin suunnattoman ulosteen . . .
Koko päivän oli plusasteilla. Jo aamulla varhain Kettukiven pihalla kävi kova vilske. Mustarastaskoiraat pöyhivät ahkerasti pälvipaikkoja. Kärppäkin vieraili pihalla. Musta hännänpää vain vilahteli lumikasojen ja kettukiven takaa. Kolme närhiä etsi syötävää rannempana. Lintulautojen herkut kelpasivat tinteille ja viherpeipoille, punatulkuille ja peipposille. Ja tietenkin oraville. Männä talvena oli huono käpyvuosi. Talvi on saattanut olla ankara monille käpyjen siemeniä ravinnokseen nauttiville eläimille. Ilmankos Kettukivellä ovat oravat viihtyneet. Muutama päivä sitten joutsenet lensivät lahden yli ja töräyttelivät torveaan, että täällä ollaan taas.
Lumet sulavat pikku hiljaa pelloilta ja metsistä. Mennään mukavasti kesää kohti. Sammaloituneet kivet ja kannot paljastuvat lumien alta. Metsittyneillä pelloilla kivirauniot ja peltojen ja ahojen reunamien kiviröykkiöt muistuttavat isiemme töistä. Käsipelin tai hevosen avustamana peltojen reunoille vieritetyt kivet painuvat vuosikymmenien saatossa matalammaksi ja matalammaksi ja viimein vatukot, pajukot ja lepikot peittävät ne unholaan.
Miljoonat hikipisarat ovat kuivuneet. Työn raskaan raatajat istuvat pilvien reunoilla ja ihmettelevät tätä maailman menoa. Jos olisin tulevaisuuden arkeologi, niin ihmettelisin minäkin. Mitä ovat nämä epämääräiseen järjestykseen laitetut kivikasat? Egyptissä on pyramiidit ja täällä Savon sydänmailla ja syrjäkylillä nuo ihmeelliset kiviröykkiöt.
No . . . tuskin tulevaisuudessa tarvitaan kaiken maailman kivikasojen tai sorakuoppien tonkijoita. Ehkä joku tulevaisuuden olio kaivelee kaatopaikkoja . . . ja ihmettelee sekin millainen elävä olento on jättänyt jälkeensä näin suunnattoman ulosteen . . .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti