Vappu ja vitsi

      
         




Kuulin tämän arvoituksen muutama päivä sitten. Vakavia asioita kaikki, mutta saahan mummokin nauraa näin vappuna:) 

                            Mitä yhteistä on näillä kolmella asialla?
                            1. Emäntä putosi kaivoon ja hukkui
                            2. Piika tuli raskaaksi
                            3. Perunat jäätyivät peltoon

                           Vastaanpa sitten itse, kun ette taida tietää: Nosto myöhästyi!  

                            Hih hih Hauskaa vappua:)



PS. Erityisterveiset Anjalle:)    

Kaunis päivä

Tänään on ollut keväisen kaunista. Heti aamupäivällä käveltiin pieni lenkki, katseltiin näkyisikö korvasieniä ja löytyikin pari pienen pientä. Sadetta ja tuulta on luvassa lähipäiviksi, joten sienisaalis ei siitään suurene. Myrkyllisiähän ne ovatkin. Muistan kuinka joskus työmaailmassa jututin vanhaa karjalaismummoa. Hän kertoi kuinka hänen lapsena ollessa kevään suurinta herkua oli korvasienikeitto. Kun kysyin kuinka kauan he keittivät sieniä ennenkuin tekivät niistä keiton, hän vastasi, ettei niitä keitetty, laitettiin vaan suoraan pataan kiehumaan perunoiden, sipulin ja suolan kanssa. Ja hyvää oli ollut ja hän  oli edelleen hengissä. Ihme juttu. Ehkä hän muisti väärin . . . tai minä kuulin.

Pieni jäälautta on seilannut lahdella edes takaisin tuulien mukaan. Pappa on vähän väliä käynyt siirtämässä katiskat pois jään kulkureitiltä. Nyt juuri jäätä ei näy. Viimeksi se meni lahden pohjukkaan päin, ehkä on siellä vieläkin, tai sitten se vihdoinkin sulaa pois. Vesilintuja näkyy aina jollakin suunnalla. Telkkämiehet ottavat mittaa toisistaan vettä pärskien ja sinisorsakin on jo löytänyt kumppaninsa. Joutsenet ruokailevat rannassa niin kuin myös edellisenä kesänä. Ja mikä parhainta, härkälintu on laskeutunut lahdelle ja antanut ensimmäisen laulunäytteensä. Käyhän sinäkin kuuntelemassa tätä kaunista "laulua". 

https://www.youtube.com/watch?v=4WXG31k9ozY 

Kukat nostavat päätään Kettukiven ympärillä. Kaikki ovat selvinneet elossa talvesta. Kunhan säät lämpenevät, pääsevät narsissit ja vuohenjuuret kukkimaan. Sitten muut kesän kaunokaiset. Sitä odotellessa sanon heipat:) Voikaa hyvin ja viettäkää hyvä vappu. Älkää särkekö pulloja. Lahjoittakaa ne jollekin pullomummolle:), niin mummo vie ne kauppaan ja ostaa pullorahoilla Juhla Mokkaa! 

 

Merkkipäivä

Eilen tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun aloitin Kettukiven tarinat. Juhlistin merkkipäivää oikein kunnolla. Istuin mukavasti sohvannurkassa ja katsoin Teemalta Kansallisoopperan Suurta kuorogaalaa. Olin aivan haltioissani. Siis aivan ihanaa kuunneltavaa. Olisin niin halunnut olla yleisön mukana nauttimassa esityksestä. Pitkä olisi matka Kettukiveltä tämän taidelajin äärelle, mutta onneksi on tuo töllötin nurkassa ja siinä iso ruutu ja vielä lisäkajaritkin. Olin melkein kuin paikalla, vaikka en ollut lähimaillakaan. 

Minulla oli opiskelukaverina joskus vuonna "lankapuhelin ja faxi" eräs Päivi. Hän oli tehnyt elämäntyönsä oopperan kuorossa ja  sieltä eläkkeelle päästyään opiskeli vielä hoitotyön ammatin. Tosin hän vielä eläkeläisenäkin lauloi kuorossa, ainakin joissakin esityksissä. Hänellä oli aina huivi kaulan suojana. Arvelin sen tavan olevan jäänne sieltä oopperamaailmasta. Äänihuulia piti tietenkin varjella vilustumiselta. Päivi oli mukana vielä 1990-luvulla, kun Kullervo-ooppera vieraili Amerikassa. 

Tykkään muustakin musiikista ja töllötän telkkaria, laitan joskus jopa ruokaakin, ja osaan olla tarvittaessa vaikka miten vakava, mutta humppaa en ole tanssinut sitten 1970-luvun. Totta puhuen en edes ole kaivannut tätä tanssilajia. Tango nyt vielä ehkä menisi . . . pittääpä ehottaa papalle, että laetettaes tässä joku ilta jalalla korreesti . . . suattaa olla, että ei se innostu :)

                                       

                

Kiitos teille kaikille lukijoilleni, niin vakituisille kuin satunnaisille vierailijoillekin. On ollut mukava kirjoitella ja saada joskus kivoja kommenttejakin. Aion  jatkaa näitä höpinöitäni edelleen. Pään käyttämisen sanotaan estävän tai ainakin hidastavan päänlahotustaudin etenemisen. Näillä puhheilla, kirjoitan tuasiisa, kuhan asiantynkee jostain ilimenöö:)

Kuoppainen on kylätie

Kettukivenmökki on melkein tien päässä. Ei se ole tullut tiensä päähän, se vaan on sijainniltaan kylätien loppupäässä ja pihatien päässä. Eikös ollut tuasiisa aika mummomainen selitys? Tieasiasta siis ajattelin kirjoittaa. Olen kuullut, että tuolla itärajan takana olisi todella huonoja teitä, mutta on niitä täälläkin. Ei tarvitse lähteä senkään asian takia rajan taa. 

Kettukiven kylätie on pitkä ja kuoppainen. Välillä siinä oli melkein läpipääsemättömiä pätkiä, kun pahimpaan rospuuttoaikaan tietä pitkin kuljetettiin kuorma-autoilla rakennustarvikkeita, hiekkaa ja isoja koneita. Kyllä silloinkin tuli mieleen, että jos täällä syrjäkylällä aletaan kuolemaan vaikkapa johonkin kohtaukseen, niin ihan rauhassa saadaan olla. Kädet vaan ristiin, silimät kiinni ja Herran haltuun. Tai jos sattuisi sellainen ihme, että joku naisimmeinen olisi pieniin päin ja tulisi synnyttämisen aika. Siinähän sitä olisi hyvä ponnistella, kulkukelvottoman tien pintareella. Tiedoksi siltä varalta, että jos näin kävisi, niin eikun Kettukivelle. Kyllä täällä saadaan yksi tahikka kaksikin lasta maailmaan, ihan elämän varrella hankitulla kokemuksella ja on mummolla vielä sitä paitsi kirjahyllyssä Naistentaudit ja synnytys -kirja:) ja papallakin on kokemusta monesta synnytyksestä . . . toisaalta kulkeehan ne ambulanssit huonojakin teitä pitkin.

Niille kaikkein huonoimmille vellipaikoille on ajettu muutama viikko sitten sitä karkeaakin karkeampaa kivimurskaa, sitä, joka puhkoo renkaita ja auttaa samalla paikallista huoltamoa sikäli, että rengaskauppa vilkastuu. Tulin viime viikolla sairaalareissulta kimppataksilla. Kirkolle pudotettiin kyydistä kalpea vanha mies ja jatkettiin sitten Kettukivelle. Kuskina oli joku kaapuntilainen, ja eipä tämä herra paljoakaan hiljennellyt kylätien murskekohdissa tai kuopissa. Lieneekö ollut isäntä vai renki? Ajattelin siinä takapenkillä istuessani ja kauhukahvasta rystyset valkeana puristaen, että nyt jos rengas puhkeaa, niin sitten ei muu auta kuin pistää tossua toisen eteen, vaikka mahapuoli oli kuin "haulikolla ammuttu". Onneksi pääsin ehjänä perille, noin niin kuin fyysisesti, henkisesti olin huonossa hapessa, niin kuin nykyään sanotaan. Otti niin voimille ja hermoon/pattiin/kupoliin/okulaariin tms. ne helevetin kivimurskeet ja kaikki tuhannet kuopat, jotka tärisyttivät niin, että mummon hummeeti meinasi totaalisesti seota.  

Melkein joka päivä on tätä tietä nyt kuljettava milloin verikokeisiin, milloin lääkäriin tai apteekkiin ja kaupassakin on käytävä. Tie on meidän syrjässä asuvien napanuora ulkopuoliseen maailmaan. Maalla on ihana asua, etenkin täällä Kettukivellä, mutta olisi suorastaan ihana asia, jos tie olisi aina sellaisessa ajokunnossa, ettei siinä kulkeminen aiheuttaisi lisäkärsimyksiä. 

Tänään tietä oli lanattu ja kuopatkin siten vähentyneet, mutta kivimurska on entisellään. Ihan kauhistuttaa, kun aamulla on taas käännettävä auton nokka tielle päin. Huh huh. Syvämmestä ottaa, pittää männä huilimaan. 


                                

                                  Kylätie jossakin kylässä

Eilen Kettukivellä vieraili harvinainen pariskunta, herra ja rouva Pyrstötiainen. En ollut heitä aikaisemmin nähnyt, eikä ollut pappakaan. Kun lintu istui puunoksalla, niin sen profiili oli kuin p-kirjaimella. Pieni pullea linnunvartalo ja piiiitkä pyrstö. Taisivat olla ohikulkumatkalla, kun tänään niitä ei enää näkynyt. 

Peipposet laulavat jo niin kesäisesti, ja eilen muuten tavattiin ensimmäinen västäräkkikin, tuo veikeä pyrstönheiluttaja. Telkät kisailivat rantavesissä, ja kalasääski kaarteli korkeuksissa. Peippopariskunta ja punatulkkuherrasväki näyttäytyvät joka päivä. Ja orava käy kurkkimassa ikkunoista ihan totuttuun tapaan.

Eläimillä on tapansa niin kuin meillä ihmisilläkin. Usein nämä tavat vieläpä periytyvät. Eläinten käyttäytymisen vielä ymmärtää, onhan se niillä geeneissä, mutta että ihmisetkin ovat monessa asiassa samanlaisia kuin esipolvensa. Niin kuin nyt minäkin. Näen itsessäni päivä päivältä aina vaan enemmän ja enemmän oman äitini piirteitä. Se, että muistutan häntä hyvin paljon ulkonäöltäni, sen olen toki huomannut jo vuosikymmeniä sitten. Mutta luonteenpiirteet ja tietynlainen suhtautuminen asioihin, nekin tuntuvat tulevan vahvasti omalta äidin puolelta. 

Nuorena olin sitä mieltä, että minusta ei kuuna päivänä tule samanlaista kuin oma äiti. Oli se muori niin vanhanaikainen ja niin järkkymätön mielipiteissään ja niin varma siitä, että oli oikeassa asiassa kuin asiassa. Korotteli ääntää ja kiroilla täräytteli, jos ei muuten saanut asiaansa pontta. No, täräyttelen minäkin ja vieläpä ihan liian kanssa. Ja aika jyrkkä minustakin on tullut, vaikka olenkin varovaisempi mielipiteitteni julkituomisessa, mutta omassa mielessäni olen ihan omaa mieltä. Olen vain tottunut pitämään mölyt mahassani. No, nythän mun maha on niin pienentynyt, että ei sinne paljon mahdu, ei edes sitä mölyä. Olipahan tuasiisa sekava selitys, mutta menköön tällaisena. Jos putosit kärryiltä, niin kiipeä seuraavaan kyytiin:)

                      

Nämä mummo ja pappa, nää on niin mahtavia, että oli taas pakko lisätä ikään kuin loppukevennykseksi:)

Kettu on kivellään

Kettukivenmummo on kotona, tuasiisa. Leikkaus sujui hyvin ja toipuminen, ainakin tähän saakka, ilman ongelmia. Enimmäkseen pötkötellessä meni tämä päivä. Siinähän sitä oli aikaa ajatella ja nähdä unia. Nyt on turha kiirehtiä, on edettävä lyhyin ja hyvin pehmein syöksyin, mutta tuleen, siis paikoilleen, ei passaa jäädä makoilemaan tälläkään kertaa. Käväistiinhän me pikapikaa kirkolla hakemassa apteekista niitä "siripiriä ja amarylliksiä", puoli kassillista vain tällä kertaa, niitä joita mummot ja ja vähän nuoremmatkin tarvitsevat, että sydän lyö ja veri kiertää. Samalla piipahdettiin Puotiin rupattelemaan. Pappa hörppäsi pullakahvit ja minä kituilin kuivin suin. Olipa kiva nähdä tuttuja pitkästä aikaa. Terveiset vaan sinne kunnan toiselle laidalle. Tulukeehan käymään:)

Sen voin kyllä jo nyt sanoa, että ruokamenot tulee puolittumaan meidän pienessä perheessä. Nyt se lkaa se meidän rikastuminen, viimeinkin! Jos mummon mahaan mahtuu puol desiä kerrallaan, ja sekin annos 6-7 kertaa päivässä, niin ei siihen ruokaan enää satasia mene. Ei tuo pappakaan jaksa mahottomia syödä, vaikka hyvä syömänen se on aina ollut.  

Rannat kuhisee haukia. Katiskat on jo järvessä ja haukea on maisteltu ja kohta savulahnaa ja kutuahventa. Peipposet laulavat, kaikki lintupöntötkin on jo varattu. Siksipä pappa nikkaroitsi vielä muutaman pöntön kirjosieppoja varten. Ne ovat mitä parhaimpia paarman- ja hyttysten metsäsätäjiä. Vakuutteli, ettei tällä kertaa tee pönttöjä omasta päästään . . .

Huomenna on taas uusi päivä ja uudet suunnitelmat. Saattaa olla, että kaivan värit esille ja annan siveltimen kulkea. Velipojalla on juhlapäivä, hän nääs pääsee ripille. Sanoisinko, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kun ihminen on sentään jo seitsemännellä kymmentä. Hänelle toivon rohkeutta ja voimia kohdata jokainen elonpäivä ja tietenkin toivon, että hän saisi kokea vielä monia ilon- ja onnenhetkiä. 

                                            

                                    

Ontto juttu

Pari vuotta sitten, silloin kun syynättiin kaikki muut paikat paitsi pää, silloin todettiin silloin ihan sivulöydöksenä, että yksi peukalon luista on ontto ja kananmunan kuoren paksuinen. Leikatahan se piti, koskapa oli vaarana, että työn tuoksinnassa luu murskautuisi. Onttoon luuhun laitettiin leikkauksessa lasi-ainesta. Mitä lie ollut jotain Riihimäen lasitehtaan sivutuotosta, lie ollut vanhoista viinapulloista, tahikka hillopurkeista murskattua lasia. Ei ehken kuitenkaan . . . höpötän . . . tuasiisa.   

Tuli vain mieleen, että milloinkahan huomaavat jonkin tutkimuksen sivulöydöksenä, että herra jee, mummon päässäkin on onttoja paikkoja? Tuntuu nääs joskus siltä (joskus ja joskus:), että ei toimi tuo yläpää läheskään yhtä hyvin kuin alapää. Heh hee! Muisti pätkii ja hoksottimet on hukassa. Ei nyt ihan koko ajan, mutta silloin tällöin. Esimerkiksi, kun on kauppaan lähtö, niin muistilista pitää olla ehdottomasti ja se lista pitää muistaa ottaa mukaan. Kaupassa on sitten muistettava lukea sitä listaa, ettei käy niin, että tulee ostetuksi jotain ihan muuta, tavallaan niin kuin listan vierestä.  Tämä juttuhan lähti liikkeelle siitä, että oivariini jäi ostamatta, vaikka listaan oli merkitty selevällä suomen kielellä, että oiva. Ontto pää ja lahonnut, ei maha mittää!

Huomen aamulla käännetään auton nokkaa taas kohti Kuopiota. Menen siihen pieneen operaatioon, eikä jännitä yhtään, ei ainakaan vielä. Saattaa siis olla muutaman päivän tauko näissä kirjuutushommissa. Lukekaa vaikka seiskaa, tahi akuskia iltasaduksi. Ensi kertaan siis. Äitivainaan sanoilla: Olokaahan immeisiks.                                         

                                       
                                              



               

Myrsky ja mylväys

Kello on nyt 20.50. Viisitoista minuuttia sitten myrsky riepotteli Kettukiveä. Eikä kaikki ole ohi vieläkään. Musta pilvi lähestyy kovaa vauhtia. Rantapuut huojuvat edelleen siihen malliin, että ihan hirvittää. Katolle tuntui lentelevän puiden oksia, halkopinon päällä ollut pelti lensi taivaan tuuliin. No ei nyt sentään, mutta pois paikoiltaan kuitenkin. Oltiin jo papan kanssa asemissa, että pitääkö rynnätä pihalle pitelemään pihakiikkua molemmin käsin ja kaksissa miehin. Viime kesän tuulenpuuskathan heittivät keinun kumolleen ja puoli metriä paikoiltaan. Ja pilvi vain lähestyy. Kohta se on meidän päällä. Iiiik!!

Jos nyt tulis maailmanloppu, jonka odottajaksi minua joskus nimitetään ja sitä paitsi aivan syyttä. Olen realisti. Toisaalta onko maailmanlopun odottajalla ja realistilla paljonkaan eroa? Niin, jos nyt tulisi se viimeinen loppu tuon pilven mukana, niin toivottavasti ennättäisin laittaa tämän tekstin humputtelemaan pitkin avaruutta toivoen, että se joskus tavoittaisi jonkun toisen aurinkokunnan/linnunradan/planeetan/tähden asukkaan, vihreän tai ruskean . . . tai vaikka punaisen. Vink vink, huomaatte varmaan, että en ole rasisti. En ainakaan ihonvärin suhteen . . . enkä muutenkaan. Olisi sillä oliolla selvittelemistä, että mikä se on se Kettukivi, ja entäpä se, joka mummoksi itseään nimittää ja mitä se tarkoittaa se outo sana, se tuasiisa? Hih hii, että mua naurattaa. 

Pilvi meni ohi. Ei tullut loppua, tuulikin on jo rauhoittunut. Hyvää yötä kaikille lukijoilleni:)

                                           

                                       

                                     

Variksen lento ja muutakin

Ikkunasta näkyvien mäntyjen latvustossa käy kova tuiverrus. Tuulee niin, että melkein villahousut pyörii jalassa. Pyörisivät siis, jos olisi . . . eikä sitten tämän enempää housuasioista:) Sähkötkin pätkivät tuossa päivemmällä. Katseltiin toisiamme, että ollaankos nyt varauduttu siihen, ettei vettä tule, eikä sähköhella toimi. Päätettiin ihan yhteistuumin ottaa rauhallisesti ja odotella. Virtaa tulikin sitten melko pian. Edelleen siis tuulee . . . mutta kesää kohti mennään.

Olen tässä jo neljättä viikkoa valmistautunut leikkaukseen. Ihan sellainen pieni operaatio, tavallaan ohitusleikkaus. Sydämestä ei nyt ole kyse, voihan sitä toki ohitella muutakin. Eilen kävin EKG:ssä eli sydänfilmissä. Nauha tai käyrä tai mikä se nyt lieneekään, joka tapauksessa se kädessä menin sitten nukutuslääkärin puheille. Odottelin kotvasen aekoo ja siinä joutessani tutkailin käyrää vähän tarkemmin ja olin lentää perseelleni (istuin tuolissa, joten lento olisi ollut suorastaan vaaraton). Käyrässä luki Lontoon kielellä: Possible lateral myocardial infarction, probably old. Että minulla olisi joskus ollut joku sydäninfarkti. Olenhan minä kuullut, että naisilla infarkti voi olla jopa aivan oireeton, mutta kuitenkin epäilin. 

Heti ensimmäiseksi tyrkkäsin käyrän lääkärin kouraan ja kysyin, että mitä se tuo tarkoittaa? EKG-laitteet on säädetty niin herkiksi, että ne kirjoittelevat tuloksiksi ihan mitä sattuu. No, ei se lääkäri ihan noilla sanoilla asiaa selvittänyt, mutta suomeksi käännettynä se meni näin. Joka tapauksessa en ole saanut slaagia, en ainakaan sellaista, mikä näkyisi käyrässä. Enkä suinkaan vetele viimeisiäni!

Nyt tuulee jo niin, että variskin lentää ihan vinossa ja mutkitellen. Voi raukkaa. Jos se istuu puun oksalle, niin saa kynsin ja nokin pidellä kiinni, ettei vain putoa. Jos se kyyristelisi maassa, niin ovela kettu voisi hypätä niskaan ja ottaa variksen iltapalakseen. Ei ole helppoa variksenkaan elämä. Kyllä siinä väsyy, kun yrittää taiteilla luonnonvoimia vastaan. 

                                           

Näillä puhheilla ja höpinöillä mummo tuasiisa lopettelloo. Kirjoittelemisiin:)

Rapsuti ruopoti

Tällä otsikolla lähden liikkeellä näin kauniina pääsiäispäivänä. Kävin nimittäin rapsuttelemassa ja ruopottelemassa pihamaata, ja totesin sen vanhan viisauden, että minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Viime syksynä jäi ruopottelut vähiin ja hankien alta paljastui ruma, siis todella ruma ja ankea pihamaa. On siinä meillä vielä hommia . . .

Oikeastaan mietin tänäänkin pitkään, eli siis ainakin kaks minuuttia, että menenkö pihalle vai en. Kuusi mustarastasta kuopsutteli pihamaalla. Osa oli omenapuiden, osa lintulaudan alla. Näytti, että ainakin neljä oli koiraita ja kaksi naarasta. Siinäpähän on vara valita:) Toisella puolella kotimökkiä kaksi punatulkkupariskuntaa etsi päivittäistä kupunsa täytettä. Ja sitten vielä lukuisia pienempiä tirppoja. Muuten, peipposen laulu kuului eilen ensimmäistä kertaa. Joten puoli kuuta peipposesta . . .

Ruopottelun tuloksena on nyt pihamaalla pari jo jokseenkin siistin näköistä länttiä. Ja arvaatteko mitä? Sipulikasvit tunkee versojaan milli milliltä kohti taivasta, kohti kevättä ja kesää. Niillä on yhtä malttamaton mieli kuin Kettukiven mummolla --> Saeshan tuo kesä jo tulla, ee malttas ootella:)

Tämä piirros on lainattu eilisestä Savon Sanomasta.  

Rapsuttelun ja ruopottelun jälkeen pihaan kaarsi kauan odotettuja vieraita Joen kaupungista, siis Joensuusta. Melkein siltä istumilta pakattiin reppuun kahvit ja makkarat ja suunnattiin kohti Lillin kotimökkiä. Oi miten olikin kaunista ja lämmintä. Nuotio tietenkin lämmitti, mutta aurinko armas vielä enemmän. Makkarat tirisivät ja kahvi tuoksui, ja me kaikki tuoksutaan nyt sitten savulle. Mutta haetanneeko tuo mittää:) 

Tuossa Savon Sanomien kuvassa innokas kalastaja odottelee veneessään, että jäät sulavat ja pääsee laittamaan katiskan veteen. Meillä ei koskaan odotella jäiden lähtöön saakka. Heti, kun ranta on sen verran sula, että pappa pääsee kahlaamaan muutaman metrin vähän syvemmälle, sellaisen kumikkaan varren verran, niin meillä syödään järjestelmällisesti kalaruokia syksyn pahimpiin rospuuttokeleihin asti. Haukea, ahventa ja lahnaa eri muodoissa, ja kuhaa myös, jos sattuu pyydykseen erehtymään.

Kalaruuat eivät juurikaan innosta meidän jälkikasvua. Saivat vissiin lapsena yliannostuksen. Eivätkä ole vieläkään toipuneet, reppanat, äetin rakkaat ja isän kullat.  Terveiset vaan sinne etelään :) Voin paljastaa, että eipä pappakaan nuorukaisena ollut kalakeittojen perään, ja minähän en kalaan koskenut edes pitkällä tikulla. Olin muka allerginen. Pyh! Hyvä, kun edes tiesin mitä se allergia on. Vaan niinpä sitten, kun laitettiin jalat yhteisen pöydän alle, niinpä alkoi tämä kulinaristinen matka kalaruokien ihmeelliseen maailmaan. Ja matka jatkuu vain, jatkuu, on suunta tuonne  . . . Iismerelle, aina kun siihen vain on mahdollisuus. Jospa ne lapsetkin joskus innostuvat . . .

Näillä puhheilla ja höpinöillä toivottelen tuasiisa Hyvvee Piäsijäesen jatkoa:)

Mikä ihmeen tupettaja

Kuulin joku päivä sitten, että joku tyyppi on tupettaja. No, tietenkin kuuntelin korva höröllä, että mikä ihme se sellainen on. Arvuuttelin jo papallakin, että tietäisikö hän mikä se tupettaja on. Ja tiesihän se pappa. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä! Sanoi sen olevan sellainen henkilö, joka vetää ampumiaan oravia niin sanotusti tuppeen. Eli siis nyljettäessä oravan nahka jää karvapuoli sisään päin eli tuppeen. Että ei hän ainakaan muita tupettajia tiijä:) Tupeksijoita kylläkin. On se tuo pappa sellainen epeli että!

No, joo, siitä se mopo taas karkasi käsistä. Tuasiisa! Suorastaan innolla mietittiin näitä ihmeellisyyksiä. Niin kuin sellaista, että jos käyttää separaattoria, niin onko separatisti. Tiedätte varmaan/ette varmaan tiedä mikä se separaattori on. No, se on sellainen kammella pyöritettävä laite, joka erottelee lehmästä lypsetystä maidosta kerman ja kurrin erilleen. Kurri on siis sitä rasvatonta maitoa, jota ennen vanhaan joi vain vasikat. En tiedä mitä vasikat nykyään juovat (ennen joivat kurrin seassa myös Juoma-Maikkia), mutta useimmat tuntemani ihmiset juovat juurikin sitä mainitsemaani kurria. Se separaattorista ja separatisteita, ettei vaan mene politiikan puolelle. Pois se minusta. 

Tiesittekös, että jossakin on myös riivaaja. Eikä hän suinkaan ole ihmisten tai sielujen kimpussa, vaan innokkaasti pyörittelee leipiä leipomossa. Tai siis ennen vanhaan pyöritteli, hänetkin on jo aikoja sitten korvattu useissa paikoissa koneella. Ja riivaaja on päässyt osaltaan koristamaan työttömyyslukuja! Ja valssaajia löytyy sekä tanssilavoilta että konepajoilta, Juicekin teki laulun valssaajasta konepajalla. Siitä tässä pätkä:
        --------------
Innostuin, innostuin, innostuin
konttoristineidin kanssa valssin pyorteisiin mä uin
ja me tanssimme naurussa suin, yea, kolisevin luin
minä vääntelin, kääntelin, hyörin ja pyörin ja taivutin
vaivutin hurmioon sen, minä raadoin ja kaadoin
ja sivelin, hivelin, viihdytin, kiihdytin turmioon sen
mutta pomo paskaa haastoi ja tukkaansa raastoi
ja hauleja laukoi mun monoon, se kirosi ja noitui
ja se vahingoksi koitui se pani mulle pennit jonoon.
        -------------------------

Laatottajakin on joko raksamies tai sitten joku onneton, joka heittää laattaa, eli oksentaa. Eikä levyttäjäkään välttämättä levytä seiniä tai peräti musiikkia, vaan makoilee suorastaan levynä. Ja maalareitahan on ihan joka lähtöön. On taidemaalareita, on taivaanrannan maalareita ja on niitä tavallisia maalareita, joille lauletaan niin hupaisasti, että maalari maalaa ja rahhaa saa, ostaa viinaa ja oksentaa, eli siis laatottaa. On siis sekä maalari, että laatottaja ja varmaan tilanteen tullessa myös levyttäjä, monitaituri joka tapauksessa. Huh, nyt muuten meni sekavaksi tää juttu, mutta jatketaan sellaisella huomiolla, että maalipytty on muutakin kuin vain pelkkä maaliastia. Sehän on runsaan mitoin ehostettu neitokainen. 

Ja napittaja ei suinkaan tuijota napittaen silmiin, vaan käyttää konetta, joka kiinnittää  vaatetustehtaassa nappeja vaatteisiin. Ja lentävät olivat ennen vanhaan niin sanottuja liikkuvan poliisin miehiä, vaikka ei ne minun tietääkseni liikkuneetkaan lentäen, ihan vaan autolla ajelivat. Ehkä he olivat vain muuten sukkelia miehiä. Nykyään poliiseilla on useitakin nimityksiä, on jepareita, kyttiä, serihfejä ja skoudeja. Niitä kaikkein rumimpia nimityksiä en viiti tähän edes kirjoittaa. Helsingissä valitaan muuten vuosittain ihan virallinen Stadin Skoude. Yks tuttu mieskin on sellaiseksi valittu viime vuonna tai oliko toissa vuonna. Enivei! No, täällä savossa poliisi on polliisi:)

Näillä puhheilla ja höpinöillä lopettelen tällä haavaa. Vaikka ei olekaan haavaa . . . Joka tapauksessa hyvää yötä ja oikein hyvää pääsiäistä:)

Mummo-kananen

Alliina istuu lentoluutansa päällä ja miettii joko lähtisi lentoon

Kyöpelivuorelta lennollaan harhautunut