Eilen tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun aloitin Kettukiven tarinat. Juhlistin merkkipäivää oikein kunnolla. Istuin mukavasti sohvannurkassa ja katsoin Teemalta Kansallisoopperan Suurta kuorogaalaa. Olin aivan haltioissani. Siis aivan ihanaa kuunneltavaa. Olisin niin halunnut olla yleisön mukana nauttimassa esityksestä. Pitkä olisi matka Kettukiveltä tämän taidelajin äärelle, mutta onneksi on tuo töllötin nurkassa ja siinä iso ruutu ja vielä lisäkajaritkin. Olin melkein kuin paikalla, vaikka en ollut lähimaillakaan.
Minulla oli opiskelukaverina joskus vuonna "lankapuhelin ja faxi" eräs Päivi. Hän oli tehnyt elämäntyönsä oopperan kuorossa ja sieltä eläkkeelle päästyään opiskeli vielä hoitotyön ammatin. Tosin hän vielä eläkeläisenäkin lauloi kuorossa, ainakin joissakin esityksissä. Hänellä oli aina huivi kaulan suojana. Arvelin sen tavan olevan jäänne sieltä oopperamaailmasta. Äänihuulia piti tietenkin varjella vilustumiselta. Päivi oli mukana vielä 1990-luvulla, kun Kullervo-ooppera vieraili Amerikassa.
Tykkään muustakin musiikista ja töllötän telkkaria, laitan joskus jopa ruokaakin, ja osaan olla tarvittaessa vaikka miten vakava, mutta humppaa en ole tanssinut sitten 1970-luvun. Totta puhuen en edes ole kaivannut tätä tanssilajia. Tango nyt vielä ehkä menisi . . . pittääpä ehottaa papalle, että laetettaes tässä joku ilta jalalla korreesti . . . suattaa olla, että ei se innostu :)
Kiitos teille kaikille lukijoilleni, niin vakituisille kuin satunnaisille vierailijoillekin. On ollut mukava kirjoitella ja saada joskus kivoja kommenttejakin. Aion jatkaa näitä höpinöitäni edelleen. Pään käyttämisen sanotaan estävän tai ainakin hidastavan päänlahotustaudin etenemisen. Näillä puhheilla, kirjoitan tuasiisa, kuhan asiantynkee jostain ilimenöö:)
Kiva näitä sinun juttujasi on ollut lukea, kiitos ! terveisin H
VastaaPoista