Kello on nyt 20.50. Viisitoista minuuttia sitten myrsky riepotteli Kettukiveä. Eikä kaikki ole ohi vieläkään. Musta pilvi lähestyy kovaa vauhtia. Rantapuut huojuvat edelleen siihen malliin, että ihan hirvittää. Katolle tuntui lentelevän puiden oksia, halkopinon päällä ollut pelti lensi taivaan tuuliin. No ei nyt sentään, mutta pois paikoiltaan kuitenkin. Oltiin jo papan kanssa asemissa, että pitääkö rynnätä pihalle pitelemään pihakiikkua molemmin käsin ja kaksissa miehin. Viime kesän tuulenpuuskathan heittivät keinun kumolleen ja puoli metriä paikoiltaan. Ja pilvi vain lähestyy. Kohta se on meidän päällä. Iiiik!!
Jos nyt tulis maailmanloppu, jonka odottajaksi minua joskus nimitetään ja sitä paitsi aivan syyttä. Olen realisti. Toisaalta onko maailmanlopun odottajalla ja realistilla paljonkaan eroa? Niin, jos nyt tulisi se viimeinen loppu tuon pilven mukana, niin toivottavasti ennättäisin laittaa tämän tekstin humputtelemaan pitkin avaruutta toivoen, että se joskus tavoittaisi jonkun toisen aurinkokunnan/linnunradan/planeetan/tähden asukkaan, vihreän tai ruskean . . . tai vaikka punaisen. Vink vink, huomaatte varmaan, että en ole rasisti. En ainakaan ihonvärin suhteen . . . enkä muutenkaan. Olisi sillä oliolla selvittelemistä, että mikä se on se Kettukivi, ja entäpä se, joka mummoksi itseään nimittää ja mitä se tarkoittaa se outo sana, se tuasiisa? Hih hii, että mua naurattaa.
Pilvi meni ohi. Ei tullut loppua, tuulikin on jo rauhoittunut. Hyvää yötä kaikille lukijoilleni:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti