Rapsuti ruopoti

Tällä otsikolla lähden liikkeellä näin kauniina pääsiäispäivänä. Kävin nimittäin rapsuttelemassa ja ruopottelemassa pihamaata, ja totesin sen vanhan viisauden, että minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Viime syksynä jäi ruopottelut vähiin ja hankien alta paljastui ruma, siis todella ruma ja ankea pihamaa. On siinä meillä vielä hommia . . .

Oikeastaan mietin tänäänkin pitkään, eli siis ainakin kaks minuuttia, että menenkö pihalle vai en. Kuusi mustarastasta kuopsutteli pihamaalla. Osa oli omenapuiden, osa lintulaudan alla. Näytti, että ainakin neljä oli koiraita ja kaksi naarasta. Siinäpähän on vara valita:) Toisella puolella kotimökkiä kaksi punatulkkupariskuntaa etsi päivittäistä kupunsa täytettä. Ja sitten vielä lukuisia pienempiä tirppoja. Muuten, peipposen laulu kuului eilen ensimmäistä kertaa. Joten puoli kuuta peipposesta . . .

Ruopottelun tuloksena on nyt pihamaalla pari jo jokseenkin siistin näköistä länttiä. Ja arvaatteko mitä? Sipulikasvit tunkee versojaan milli milliltä kohti taivasta, kohti kevättä ja kesää. Niillä on yhtä malttamaton mieli kuin Kettukiven mummolla --> Saeshan tuo kesä jo tulla, ee malttas ootella:)

Tämä piirros on lainattu eilisestä Savon Sanomasta.  

Rapsuttelun ja ruopottelun jälkeen pihaan kaarsi kauan odotettuja vieraita Joen kaupungista, siis Joensuusta. Melkein siltä istumilta pakattiin reppuun kahvit ja makkarat ja suunnattiin kohti Lillin kotimökkiä. Oi miten olikin kaunista ja lämmintä. Nuotio tietenkin lämmitti, mutta aurinko armas vielä enemmän. Makkarat tirisivät ja kahvi tuoksui, ja me kaikki tuoksutaan nyt sitten savulle. Mutta haetanneeko tuo mittää:) 

Tuossa Savon Sanomien kuvassa innokas kalastaja odottelee veneessään, että jäät sulavat ja pääsee laittamaan katiskan veteen. Meillä ei koskaan odotella jäiden lähtöön saakka. Heti, kun ranta on sen verran sula, että pappa pääsee kahlaamaan muutaman metrin vähän syvemmälle, sellaisen kumikkaan varren verran, niin meillä syödään järjestelmällisesti kalaruokia syksyn pahimpiin rospuuttokeleihin asti. Haukea, ahventa ja lahnaa eri muodoissa, ja kuhaa myös, jos sattuu pyydykseen erehtymään.

Kalaruuat eivät juurikaan innosta meidän jälkikasvua. Saivat vissiin lapsena yliannostuksen. Eivätkä ole vieläkään toipuneet, reppanat, äetin rakkaat ja isän kullat.  Terveiset vaan sinne etelään :) Voin paljastaa, että eipä pappakaan nuorukaisena ollut kalakeittojen perään, ja minähän en kalaan koskenut edes pitkällä tikulla. Olin muka allerginen. Pyh! Hyvä, kun edes tiesin mitä se allergia on. Vaan niinpä sitten, kun laitettiin jalat yhteisen pöydän alle, niinpä alkoi tämä kulinaristinen matka kalaruokien ihmeelliseen maailmaan. Ja matka jatkuu vain, jatkuu, on suunta tuonne  . . . Iismerelle, aina kun siihen vain on mahdollisuus. Jospa ne lapsetkin joskus innostuvat . . .

Näillä puhheilla ja höpinöillä toivottelen tuasiisa Hyvvee Piäsijäesen jatkoa:)